5.10.2009

SOL Pesulapalvelut - avoin tapaus

Oheinen palaute lähti SOL Pesulapalveluille äsken.

Kaikki alkoi siitä kun 20 vuotta vanha pesukoneemme hajosi syyskuun alussa. Päätimme korjauttaa uskollisen rakkineen, vaikka se onkin kallista, ja odottaa varaosaa - onhan pesulapalvelut keksitty! Mietimme jopa, luopuisimmeko tilaa vievästä koneesta kokonaan ja ulkoistaisimme perheen pyykinpesun täysin, samalla vaivalla vaatteita kai hakee ja noutaa kuin konetta täyttää ja tyhjentää. Ja menee sitä rahaa pesuaineisiinkin.


Niin. Mitä rahanmenoon tulee, kokemukseni mukaan on halvempaa käydä perhelomalla etelässä kuin pesettää pyykit pesulapalvelussanne. Tapiontorin SOL Pesula nimittäin pesi koko säkillisen vaatteitamme - duunivaatteitamme - ilmeisesti pesuohjeita katsomatta 90 asteessa ja käytti vielä viimeistelynä kuivaajassa. Saimme vaatteemme takaisin vähintään yhdellä numerolla kutistettuna. Siinä meni Filippa K:t ja Ralph Laurenit. Mikä traagisinta, olen koko tämän vuoden ollut eettisen kuluttamisen linjalla ja hankkinut vaatteeni helvetin kalliista ulkomaisista ekologisista verkkokaupoista. Nyt tietysti epäilette sanaani. Tämä projekti on onneksi dokumentoitu blogiini. Joka muuten näyttää edellisen postaukseni Teistä Googlen hakutuloksissa jo toisella sivulla vaikka en käyttänyt nimeänne edes otsikossa [kuten tällä kertaa]. Nyt minulla on siis napaan ulottuvia tunikoita, miehellä vähintäänkin hyvin istuvia t-paitoja, tuolinpäällinen, joka ei enää mahdu takaisin tuoliin ja matto, joka on molemmista päistään vetäytynyt kasaan. Hienoa!


Kun sitten olin vetänyt yön yli henkeä ja soitin asiakaspalveluunne, minua pyydettiin tylysti tuomaan vaatteet näytille. Tein työtä käskettyä. Ystävällinen lauantaiapulainen oli pahoillaan (btw. ensimmäinen henkilö, joka pahoitteli - kannattaa ehdottomasti vakinaistaa), otti yhteystiedot ja reklamaation ylös ja sanoi jonkun vakituisen työntekijän ottavan minuun yhteyttä heti maanantaina. Tuosta maanantaista on nyt kulunut kaksi viikkoa. Damage controllinne näyttäisi olevan samaa luokkaa kuin pesulapalvelunne.


Kun soitin tänä aamuna n. 8.55 kyselläkseni prosessin etenemisestä, vastaaja ilmoitti että "Hei! Kesäaukioloaikamme ovat maanantaisin 8.30 alkaen..". Kiitos tiedosta.


Haluaisinkin nyt tiedustella
a) milloin vakituiset työntekijät palaavat töihin ja tarttuvat puhelimeen,
b) voinko tulla noutamaan vaatteeni vai kuuluuko palveluunne myös pilallle menneiden vaatteiden vienti FIDAan ja
c) milloin kesäaikanne päättyy?


Täydellä ystävyydellä,
Katja


Ps. Olen itse asiakkuusjohtaja palvelutuotantoyrityksessä, joten tiedän jonkin verran palvelumyynnistä ja vielä enemmän reklamoinnista. Tunnen jopa lievää sympatiaa organisaationne takkuilua kohtaan. Mutta minä olen kuitenkin nyt ostaja, jonka rahoja ja aikaa olette tuhlanneet enemmän kuin tarpeeksi. Haluan päänsilitystä, vastauksia ja korvauksia. Sääli että törmäsitte tällä kertaa ihmiseen, jolla on sekä suuri suu että suhteellisen suosittu blogi.

[lisäys 14.10.2009]
Homma eteni.

51 kommenttia:

  1. Todella hyvä palaute! Jos ei tuolla ala korvauksia tippumaan niin jo on.. Toivotaan että asiat lähtevät etenemään :)

    Ja en ainakaan järin helpolla lähde vaatteitani SOL:in pesulaan viemään.

    VastaaPoista
  2. Wohoo!! Hyvä hyvä! SOL on myös minulla pannassa for good. Onneksi on muitakin. Älä anna periksi tässä, vaan paina vaikka maailman tappiin, että saat korvaukset. Kunnolliset sellaiset.

    Minna

    VastaaPoista
  3. Jään mielenkiinnolla odottamaan Solin vastinetta. Kerrothan meillekin!! Ja SOL on kiellettyjen palveluiden listalla myös täällä. Täysi tuki taisteluusi!

    S

    VastaaPoista
  4. Dokumentoitko vaatteet ennenkuin veit ne SOLille? Vai luovutitko todisteet käsistäsi ilman kuittia?

    VastaaPoista
  5. Onneksi on myös hyviä pesuloita, kuten Clean Kalle Kirkkonummen Prismassa. Pienet tilat ja hieman hassu nimi, mutta sitäkin mukavampi palvelu.

    VastaaPoista
  6. Go Katja go!
    Hieno palaute ja vaikka kiukkusi on täysin luettavissa, olet onnistunut säilyttämään jonkun asiallisuuden sävyn. Toivotaan, että saat kunnon korvaukset!

    VastaaPoista
  7. Hmm.

    SOLin etusivun lupaus - "Aurinkoinen SOL palveluksessasi" - ei ihan toteudu. Ihmetyttää kyllä kovasti, miten tämä palvelukulttuuri tuntuu olevan niin vaikeaa. Toisinaan pistää jopa vihaksi. Vihan sijaan kuitenkin ennen kaikkea harmittaa puolestasi kun tämä aiheuttaa vaivaa ja syö hyviä tarkoitusperiäsi. Tsemppiä taistoon!

    VastaaPoista
  8. Ja nyt jo Google-hauissa ensimmäisellä sivulla ainakin hakusanoilla sol pesula.

    VastaaPoista
  9. Juuri kun omassa blogissani kyselen onnellisuudesta/tyytyvaisyydesta, tormaan blogillasi asiaan joka nostaa karvat pystyyn.
    No en meneta youniani MUTTA luulen sinun ainakin hiukka hermostuneen!

    Mika siina on ettei palvelua Suomessa osata hoitaa?
    Ihmiset jonottavat/valittavat kannykka/internet operaattoreiden toiminnasta.
    "Koskaan" ei oikea ihminen, joka kantaisi vastuun, ole paikalla.
    Ketjuravintolat tarjoavat ruuaksi paaosin hirvealla hinnalla hirveaa moskaa.

    Onko Suomessa kulttuurillisesti joku ongelma palvella toista? Miksei asiakaspalvelua oteta tarkeana palveluna ja mittarina yrityksen toiminnassa? (Juu, tiedan jotkut osaavat ja tekevat, nyt tarkoitan niita jotka eivat.)

    VastaaPoista
  10. Me veimme kolme takkia viimeviikolla SOLin pesulaan. Ne tuli takaisin ja jokaisesta kommentti oli "tätä ei saanut puhtaaksi" mutta maksettiin silti 55€. Jee! Aika turha palvelu...

    VastaaPoista
  11. Jesh! Hyvä palaute!
    Pidä puolesi, olen hengessä mukana taistelussasi!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti korvauksia saat.. et kai maksanut tästä pesusta mitään? Tai taisit maksaakin, koska huomasit vaatteiden tilan vasta kotona, eikö? Eli tähän mennessä sulla on säkillinen viallisia vaatteita ja SOL:n maksukuitti, jonka summaa en taida edes haluta tietää.. eikä mitään yhteydenottoa vielä. Huoh. Itsekin yhden reklamaation tehneenä (johon ei koskaan vastattu, ei edes pahoittelupuhelua keltään tullut, vaikka itse soittelin usealle eri taholle ja lopulta laadin pitkän kirjallisen selvityksen tapahtuneesta) tunnen syvää myötätuntoa :(

    VastaaPoista
  13. Nyt piti oikein jäädä miettimään, miten tuollainen moka on päässyt käymään - inhimillinen erehdys ja vaatteet ovat menneet sekaisin jonkun muun pyykin (valkoisten 90 asteessa pestävien lakanoiden ehkä) kanssa? Ehkä jonkinlainen selityskin vielä tulee. Toivottavasti ne korvaukset ainakin. Ihan pahaa tekee ajatella juuri noita hintavia eettisiä merkkejä!

    VastaaPoista
  14. Hienoa, että Katja on säilyttänyt asiallisuutensa valituksessa!

    Omat kokemukset vaan ikävä kyllä ovat sellaisia, että perustallaaja harvoin asiallisuudella saa vietyä asiaansa eteenpäin Suomen "palvelemattomuus"kulttuurissa. Itse olen erittäin aktiivinen valittaja mitä tulee siihen, että kun kuluttajana maksan palvelusta, niin sitä on myös saatava, sen on oltava ystävällistä, asiallista, toimivaa ja sitä mitä on tilattu. Olen todennäköisesti ainakin yhden pankin, kuntokeskuksen ja muutaman ravintolan mustalla listalla (ne ravintolat eivät onneksi tiedä nimeäni, enkä takaisinkaan mene), kun olen ensin ystävällisyyttä, asiallisuutta ja muutamaa muuta keinoa kokeiltuani iskenyt pöytään aikuisen version itkuraivareista. Lapsellista, ehkäpä - tahdonalaista, eipä juuri. Olen kuitenkin aina psykoosia lähentelevässä raivonpuuskassani saanut artikuloitua sen verran vahvasti argumenttini, että jonkunlainen korvaus on kyllä joka kerta tullut. Tiedä sitten tuleeko tämä minua vastaan vielä joskus, mutta ikävä totuus on, että ikävän paljon pitää vaivaa nähdä ja suuttumusta jaella, jotta EDES pahoittelut saat, puhumattakaan korvauksista.

    Eli erittäin asiallinen lähestymistapa tämä blogijulkisuus SOL Pesulapalveluille!!!

    VastaaPoista
  15. You go, girl! Mielenkiinnolla odotan mitä (jos mitään) SOLista vastataan.

    VastaaPoista
  16. Juuri näin pitääkin toimia. Toivottavasti saadaan pian jatkoa tälle tarinalle.

    Et muuten ole sattumoisin käynyt blogissa http://www.asiakkaana.net/

    VastaaPoista
  17. Kiitos kokemuksen jaosta!
    Asun ihan Tapiolan liepeillä, ja minun tulisi pesettää muutama talvitakki aika pian.. Tapiolassa. Tiedän ainakin minne en mene ;)

    Eikö siinä Heikintorilla ole jokin toinen pesula ?

    Toivottavasti asia ratkeaa jotenkin tyydyttävästi.

    VastaaPoista
  18. Minun "aurinkoinen" kokemukseni perustuu valkopyykin pesettämiseen. Kaikissa liinavaatteissa on nyt mustat suorakaiteen muotoiset tarralappujen reunojen reunukset ja tarralapuista kankaaseen läpivärjäytyneet numeroiden rumat jäljet. Lakanat ja tyynyliinat olivat mankeloinnin jälkeen enemmän salmiakin kuin suorakaiteen muotoisia.

    VastaaPoista
  19. Lämmin kiitos kaikille tsempanneille (ja Markukselle, Henrille ja Tomille facebook-tuesta - kaikkien aikojen kävijäpiiki!!) ja syvä osanotto kaikille, joiden elämää SOL "pesula"palvelut" on ollut pilaamassa.

    Jos olisi SOLin toimari, olisin tästä palautekimarasta (joka tosiaan on nyt hakutuloksissa jo ekalla sivulla) äärimmäisen kiinnostunut - hommahan kusee heillä enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. En voi käsittää miten he eivät osaa ydinpalveluaan (jonka KAIKKI periaatteessa osaavat), miten tällainen firma on vielä pystyssä?! Surullisinta on, että todellakin maksoin tästä keikasta, koska havaitsin tappiot vasta kotona. Olisin muuten voinut maksaa enemmänkin jos vain vaatteet olisivat edelleen käyttökelpoisia.

    Kerron toki miten Josef K:n tarina jatkuu. ;) Voisin kuvitella että tosiaan ovat hukanneet ne vaatteet jotka vein sinne näytille (koska sinisilmäisenä pölvästinä en tosiaan ottanut mitään kuittia niistä.) Onneksi en vienyt sinne niitä kaikkia.. ;)

    VastaaPoista
  20. You go girl! Täällä ollaan kanssa mukana taistossa ja SOL on kiellettyjen listalla. Asiallinen palaute, josta välittyy viesti loistavasti.

    VastaaPoista
  21. Näitä sattuu ja vahingot korvataan. Sen sijaan en käsitä, mihin pyrit "ettekö tiedä kuka minä olen, minulla on blogi" -tason mulkkuilulla, etenkin kun mitään suurempaa perseilyä pesula ei ole ainakaan toistaiseksi harrastanut.

    Aika vähässä olisivat ne firmat joiden palveluksia voisi käyttää, jos satunnaisen bloggaajan huonon kokemuksen perusteella laittaisi yrityksiä boikottiin.

    Ainakin esittelet itsesi rehellisesti ärsyttäväksi ja tehopyhäksi besserwisseriksi. Se sanoma ainakin välittyy tuostakin palautteesta.

    VastaaPoista
  22. Kas, SOLin palvelupäällikkökö se siinä? :D Itsehän en tosiaan korvauksista mitään tiedä kun en ole sitä yhteydenottoa vielä edes saanut joten jätetään se meidän väliseksemme mielipide-eroksi. Mitä sattumisiin tulee niin.. hmm.. niitä taitaa olla aika paljon? Mutta jätetääköön sekin nyt SOLin oneglmaksi.

    Mutta aitona besserwisserinä pidän sinulle nopean ja ilmaisen luennon sosiaalisista medioista. Blogit, facebook, twitter ja muut turhakkeet ovat uutiskanavia - sekä hyödylliselle että hyödyttömälle sisällölle. Niiden kautta seurataan sitä maailman menoa, joka koskettaa, mutta jota ei kuitenkaan valtakunnallisesti uutisoida. Onhan se toki vittumaista kun esimerkiksi sana paskasta palvelusta leviää kuin kulovalkea. Mutta niin leviää myös hyvä palvelu - ja SOLillahan oli mahdollisuutensa. Mieti, jos joku SOLin viesintäpäällikkö olisi viettänyt vartin käymällä google-haut läpi ja huomannut edellisen postaukseni? Laittanut rattaat pyörimään ja korvaukset tilille. En olisi ikinä kirjoittanut tätä. Sen sijaan eilen blogissani kävi 872 ihmistä lukemassa SOLin asiakaspalvelun hitaudesta. Laatu ja maine on konvertoitavissa numeroiksi, mitä jokainen pätevä johtaja osaa arvostaa.

    Ja mitä tähän "ettekö te tiedä kuka minä olen" -kohkaukseen tulee niin minä olen ASIAKAS. Siis se joka maksaa SOLin palkat. Vähän sama vastaus siis kuin kysymykseen miksi koira nuolee pallejaan. Koska se voi.

    VastaaPoista
  23. Siltä varalta että joku SOLin tyyppi joskus ajautuu tänne saakka: itse olen kertonut Maman edellisen postauksen ansiosta jok'ikiselle kaverilleni että SOLin palveluja ei muuten kannata käyttää. Yhdessä olemme hörötelleet Maman traagiselle kohtalolle (sori, Mama) ja haukkuneet SOLia (muillakin vastaavia kokemuksia). Emmekä pelkästään tuon ikävän mokan takia, vaan sitä seuranneen asiakaspalvelun puutteen takia.

    Oma lähipesulamme on SOL ja mietin juuri joku aika sitten, missä voisin käydä pesettämässä mittatilaustyönä minulle tehdyt juhlapuvut.

    Arvaatte varmaan, että päädyn rätteineni johonkin muualle kuin SOLiin. Kun vie tunnearvoltaan täysin korvaamattomia vaatteita pestäviksi, olisi kiva, jos tapahtumaan sisältyisi mahdollisimman vähän jännitystä.

    VastaaPoista
  24. Mutta onneksi SOLilla onlaatujärjestelmä! Ja palkinnot! Kyllä homma ja palvelu toimii todella hyvin, mutta me kuluttajat ei vaan sitä ymmärretä. Ja niin Liisa Joronen totesi muistaakseni viikko pari sitten sunnuntaihesarin debattivastineessa että armo ei kuulu bisneksiin - virheille ei ole tilaa. Ne näköjään sitten siivotaan huiskis pois näkymättömiin vaan!

    Toivottavasti saat asiallista palautetta SOLin suunnalta ja asiat järjestyvät.

    Mutta on se vaan arjen ylimääräistä riesaa!

    VastaaPoista
  25. Otithan yhteyttä tarpeeksi korkealle organisaatiossa? Sama meili vaan menemään suoraan tj:lle, niin luulisi jotain reaktiota tapahtuvan.

    t. sanna

    VastaaPoista
  26. SOL pesula vastasi! Ja pahoitteli ja lupasi selvittää asia heti tänään. Tämän kun olisi saanut heti. Prosessihan tässä kusee kuten tavallista, mutta senkin saa kuntoon kun vain laittaa siihen riittävästi paukkuja.

    Anyway, hyvä korvaus, parempi mieli. ;)

    VastaaPoista
  27. Hienoa, että homma etenee! Blogia siteerattu muuten myös mm. täällä: http://kulutusjuhla.com/.

    VastaaPoista
  28. Hyvä juttu! Lienee sanomattakin selvää, että juttu olisi vieläkin varmasti hoitamatta, jos Mama ei olisi tykittänyt kuten teki. Ottaisivat nyt opikseen tästä!

    VastaaPoista
  29. Joku taisi lukaista blogin SOLilla :D. Mäkään en tule ikinä käyttämään SOLia, vaikka olisi kuinka työmatkan varrella.

    VastaaPoista
  30. Loistava palaute!

    Laita tämä linkkinä suoraan SOL:n tj:n Anu Erosen meiliin.

    VastaaPoista
  31. mä vein viimeisen vaatteeni sol-pesulaan ehkä 2 vuotta sitten. paitapusero, 100 % silkkiä, asianmukaiset pesulaput tallella, ovh 200 eur.

    sain takaisin paitapuseron, jossa oli rinnassa ja olkapäillä reikiä. ne urpot olivat sitä mieltä että koska paita oli käytetty (se oli ollut päällä 2 krt ennen pesulaa), siitä korvattiin ainoastaan osa.

    needless to say; i haven't been back to sol ever since. käyn edelleenkin kuumana tosta asiasta, koska ne ääliöt ei koskaan pahoitelleet asiaa..

    VastaaPoista
  32. Go Mama! ;D Haluan kylläkin olla erilainen nuori ja ilmoittautua SOL:in tyytyväiseksi asiakkaaksi (älkää listikö mua) - jostain syystä eivät ole koskaan pilanneet mitään ja pari kertaa jopa aika toivotonkin vaate on tullut parempana takas kuin lupasivat.

    Mutta tämä case pisti silti miettimään, että jatkossakin vien vain ne vaatteet, joita ei voi pestä itse tai jotka ovat anyway pilalla, puhdistuvat tai eivät.. Hyvä, että olet joka tap karpomaisesti pienen asiakkaan puolella!! ;D

    VastaaPoista
  33. Ajattelin kyllä kysäistä torstaina, jolloin mulla on sen heebelin kanssa tapaaminen, että meinaavatko ottaa jatkossa tän sosiaalisen median maineenhallinnan ja toisaalta myös laadunvalvonnan miten vakavasti. Koska näin ulkopuolisena tuntuu että kannattaisi miettiä. Tässä tapauksissa tosin luotamus on mennyt vaikka kuinka hyvin korvaisivat menetyksen. Yhdyn Krisin mielipiteeseen että en halua tällaista jännitystä enää kokea vaikka kuinka hyvin tämä loppu sujuisi.. O_o

    Ines, oon oikeasti ihan iloinen että jonkun vaatteet ei oo peruuttamattomasti pilalla SOL-keikan jälkeen! Täytyyhän niillä tilastollisesti joku tyytyväinenkin asiakas olla. :)

    VastaaPoista
  34. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että yksi hälläväliä-työntekijä pystyisi tällaisen homman tekemään halutessaan (en tiedä että monenko hengen laatuketju tosta pesusta vastaa) - kalliiksi tulee paitsi korvauksina, myös firman maineelle. Samalla kuitenkin hyvistä työntekijöistä näissä perusduuneissa on pula. Ne, jotka osoittavat kykynsä usein ylenevät itse strategisemmalle tasolle, ja uusia organisaation työrukkasia palkataan taas kierrokselliselta työhaastattelurulettia.

    Se, että ongelmatilanteissa ei pystytä olemaan ottamassa koppia siitä ensimmäisestä likasangosta kertoo vain siitä, että nettiaktiivista 24/7 asiakaspalvelupäivystystä ei ole, ainakaan vielä.

    Taigakorun Jangerin Jussin sanoja lainaten: kun asiakas kokee pettymyksen, pitää tämän jälkeen hänen korjausodotuksensa ylittää. Esimerkkinä kotimatkalla hajonneen kaulakorun ostajalle toimitettiin nopeasti tapahtuneen korjauksen palautuslähetyksessä samaa sarjaa olevat korvakorut korvaukseksi mielipahasta.
    Sitä, että miten pesulapalveluissa korjausodotus ylitetään, voikin olla hiukan hankalampaa.

    VastaaPoista
  35. Hengessä mukana aina kun joku kanssablogaaja on törmayskurssilla huonon palvelun kanssa. SossuMedia tulee tueksi! :)

    VastaaPoista
  36. Tyypillistä, että heti tullaan itkemään julkisesti ja haukkumaan ja mustamaalaamaan jonkin yksittäistapauksen/pesulamyymälän takia koko konsernin palvelut - vieläpä ennen kuin olit edes saanut vastaustasi heiltä palautteeseesi. Siihen kuitenkin reagoitiin kuten pitikin ja sait (ilmeisesti) hyvityksen.

    Inhimillisiä virheitä sattuu, mutta tässä tapauksessa virhe myönnettiin ja korjattiin parhaan mukaan. Älä leimaa koko SOL-konsernia ja/tai SOL Pesulapalveluja tälläisen tapauksen vuoksi. Sama olisi voinut tapahtua jossain muussakin pesulassa aivan yhtä hyvin.

    (Ja ei, en ole SOLin leivissä, ärsyttää vaan tämmöinen yleistäminen)

    VastaaPoista
  37. anonyymi 8:36 :

    onko mielestäsi kohtuullista että asiaan puututaan VASTA tälläisen kirjeen jälkeen, VASTA kahden viikon kuluttua? vaikka vahingosta oli ilmoitettu heti sen tapahduttua..

    VastaaPoista
  38. Mielenkiintoinen tapaus.

    Minulle sattui erään puhelinoperaattorin kanssa semmoinen pieni ongelma, että maksoin vahingossa pilkkuvirheen takia noin 10 - kertaisen summan heidän tililleen. Oma vika tietenkin. Olisi pitänyt toimia rauhallisemmin ja tarkemmin.

    Kun peräsin rahojani takaisin, operaattori ei ollut tietääkseen pyynnöistäni. Kyllästyin 6 viikon kuluttua asiaan ja kirjoitin heille kohteliaan kirjeen, jossa kerroin blogistani ja sen kävijämääristä.

    Asia korjaantui kahdessa päivässä.

    Siivous-liikkeen kanssa minulla on ollut ongelmia aikaisemmin alaikäisten työllistämisessä ja työhön perehdyttämisessä. Olen joutunut aikoinaan purkamaan huoltajana tyttäreni työsopimuksen sen vuoksi.

    Olen aina ihmetellyt sitä, mistä ko. firman maine on peräisin. Jos toimitusjohtaja väittelee työyhteisön hyvinvoinnista tohtoriksi, sen pitäisi tarkoittaa, että edes vähän niistä opinmuruista tippuisi organisaation muille tasoille.

    Ja itse päivittäisjohtamiseen.

    VastaaPoista
  39. Lindstorm on täysin oikeassa siinä että organisaatio on juuuri niin laadukas kun sen heikoin lenkki. Tässä tapauksessa otaksun että sanktiot virolaisille alihankkijoille eivät ole riittävän vahvat, jolloin pyykkejä pestään fiilispohjalta. Tuo odotusten ylittäminen on hyvä periaate silloin kun ollaan tosissaan.

    Tillmanin kanssa olen samaa mieltä siinä, että on hämmästyttävää miksi palvelua pitää vaatia julkisuudella kiristämisellä. Sossumedia on pelottava asia ellei sitä osaa käyttää hyväkseen.

    VastaaPoista
  40. Tällaisista mokista nimenomaan pitää EHDOTTOMASTI kertoa eteenpäin ja mahdollisimman monelle taholle, sillä mokan taso alkaa olla siinä sietämättömän ja uskomattoman välimaastossa, ja kun kyse on palvelusta, jota tuotetaan mitä ilmeisimmin liukuhihnalla isohkolla volyymillä, ketään ei kiinnosta yksittäisen asiakkaan mielipide ennen kuin se vaikuttaa tai on vaarassa vaikuttaa:
    a) imagoon
    b) myyntiin
    c) muiden asiakkaiden käyttäytymiseen.

    Samaa Anonyymiä varmaan veetuttaa sekin, miten Mamalla on tapana hehkuttaa blogissa hyväksi katsomiaan kulutustuotteita ja niiden takana piileviä yrityksiä.

    Ai ei veetuta? Miksi ei? Eikös siinäkin leimata koko lafka satunnaisen yksittäistapauksen perusteella?

    VastaaPoista
  41. Olen käyttänyt Tapiolassa Heikintorin pesulaa ja olen kovin tyytyväinen laatuun. Hinnatkin tuntuvat olevan murto-osan kutuisista ketjupesuloista, ainakin joka kerta tulee positiivinen yllätys maksutilanteessa. Tapiolan SOL:sta jäi joka kerta tympeä maku vaikkei varsinaisesti mitään karseita töppejä tapahtunutkaan.

    Lisäksi pesulan kautta voi laittaa vaatteita korjattavaksi ompelijalle, joka on teki kerran jo erinomaista työtä ja sikahalvalla. Nyt mulla on villakangastakin revenneen vuorin korjaaminen ja hihojen pidennys siellä sisällä, puhelimessa tänään sain hinnaksi 15 euroa, mikä ei kuulosta kohtuuttomalta.

    VastaaPoista
  42. Olen jättänyt tutkintapyynnön tästä kirjoituksesta/mustamaalauksesta.

    VastaaPoista
  43. Anonyymi: Aijai. Joku on nyt jättänyt internet-kotiläksyt lukematta. Tässä yksi linkkivinkki ...jos et jaksa lukea koko tekstiä, niin pointti löytynee lukemalla artikkelin ensimmäinen kappale. Jos alkoi kiinnostaa, niin Googlella löytyy aiheesta lisää materiaalia.

    VastaaPoista
  44. Kiitos MissJennylle vinkistä - pakko kokeilla! Ompelurajoitteisena arvostan suuresti myös kyseistä lisäpalvelua.

    Ja mitä anonyymin tutkintapyyntöön tulee niin hyvä idea. Saat arvokasta tietoa.

    VastaaPoista
  45. Ai että, aivan loistavaa ettei jäädä vinkumaan kuinka paska mäihä kävi vaan nostetaan meteli ja laitetaan asia hoitoon! Hieno homma Katja!!

    SOL pesuloissa toivottavasti mietitään nyt koulutuspäiviä asiakaspalvelusta ja asioiden hoitamisesta niiden vaatimassa tärkeysjärjestyksessä. Asiakastyytyväisyys etunenässä.

    Sonja

    VastaaPoista
  46. Sydäntäni riipii tuollainen epäoikeudenmukaisuus. Ajatella ettei valitustasi laitettu eteenpäin! Tämän on täytynyt olla koko Sol-konsernin salajuoni teitä vastaan.

    VastaaPoista
  47. Sehän näissä tapauksissa eniten ottaa päähän, että palveluntarjoaja tekee jotain huonommin kuin tavikset, joiden ns. ydinosaamista ko. palvelun tuottaminen ei ole. Elikäs, osaisin itsekin pestä silkkipaidan niin, että se menee pilalle. Kuitenkin maksan nimenomaan siitä, että se ei mene pilalle. Osaan myös vaihtaa talvirenkaat niin, ettei auto liiku ja tehdä kirjanpitoon virheitä, joita en löydä.

    VastaaPoista
  48. Näin juuri, olet asian ytimessä. Lisäksi kyseessä on firman pääbisnes, jonka pitäisi tuottaa rahaa viivan alle.

    VastaaPoista
  49. MissJenny - meidän perhe käyttää myös tuon delux cleanin palveluja. Lakanapesu ulkoistettiin puoli vuotta sitten, kun sen kuivaus vei aina puoli kämppää. Siellä tunnetaan jo nimeltä :-) ja hinnat kohdallaan

    VastaaPoista
  50. Hei. Luin pikaisesti negatiiviset palautteet Sol Pesulapalvelvuista ja kommentoin tekstiilihuoltajan työtä muutaman sanan. Jos vaate menee pilalle kemiallisessa pesussa(esim.silkki)ja tekstiili(esim.paita) on pesty pesuohjeen mukaan(paidan valmistajan merkki paidassa,eli useimmiten merkki P tai F) niin syy ei ole ammattitaitoisen tekstiilihuoltajan vaan tekstiilissä voi olla esim. valmistusvika.Tällöin korvausvelvollinen on vaatteen valmistaja, ei Sol pesulapalvelut. Puhtaudesta sen verran,että tahrat eivät aina liukene tahranpoistoaineisiin ja lähde pesussa.Tälle asialla tekstiilihuoltaja ei mahda mitään. Hyvää palvelua on se,että informoi asiakasta siitä, ettei saanut tekstiiliä puhtaaksi.Mitä kutistuneisiin vaatteisiin tulee ja niitä ei ole pesty pesuohjeen mukaan, korvausvelvollinen on Sol pesulapalvelut. Korvausasiat on määritelty pesulateollisuusliiton määrittelemissä laissa.Jos on saanut yhden negatiivisen kokemuksen ko.yrityksestä, ei pitäisi yleistää koko yritystä. Työtä tekee usein ihminen. Ja ihminen antaa palvelua toiselle ihmiselle(vrt vuorovaikutus asiakastilanteessa)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...