15.10.2009

Maailman paras keittokirja

Kesäisestä kyssäkaalikaalihurahduksestani johtuen sain anopilta lahjaksi ihanan kaalikeittokirjan: Maija Silvennoisen ja Saara Vesikansan Kymmenen kaalia laudalla on yksi parhaista näkemistäni ruokakirjoista (Huom. Olen nähnyt niitä kyllä paljon!).

Hyvien reseptien lisäksi siinä esitellään kaikki 10 Suomessa viljeltävää kaalilajia, niiden historiaa, käsittelyä ja ravintoarvoja - kaali kun on äärimmäisen terveellistä! Tiesittekö, että 100 grammassa valkokaalia on yhtä paljon C-vitamiinia kuin yhdessä appelsiinissa? Ja varsinkin tummanvihreissä kaaleissa taas on vastustuskykyä lisäävää A-vitamiinia.

Jos siis diggaat kaalia, niin hanki tämä opus. Mukana on sekä kasvis- (joissa useita vegaanisia) että lihareseptejä ja toistaiseksi kaikki neljä kokeiltua reseptiä ovat olleet sairaan hyviä. Eikä todellakaan vaadi kokilta mitään michelin-tähtiä.

Laitan tähän yhden lempparini kirjasta.

Vuohenjuustolla kuorrutetut ruusukaalit

1 l ruusukaaleja
vettä
suolaa

Pinaattikastike:
2 rkl voita
1 dl pakastepinaattia  (voi käyttää tietty tuorettakin)
1 hienonnettu sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
suolaa, pippuria
1 tanko pehmeää vuohenjuustoa viipaleina

1. Kypsennä ruusukaalit suolalla maustetussa vedessä (mä kyllä vaan höyrytin, tulee rapsakampi).
2. Valmista kastike. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää vehnäjauhot ja kiehauta. Lisää maito joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää pakastepinaatti, suola ja pippuri. Anna kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.
3. Voitele uuninkestävä vuoka ja pane siihen ruusukaalit. Lisää kastike ja lado päälle vuohenjuustoa viipaleina niin paljon kuin sielu sietää (älä turhaan kursaile). Vuoka uuniin 220 asteeseen siksi aikaa juusto saa väriä. Lasi valkkaria kylkeen ja se on siinä.


8 kommenttia:

  1. Hei! Olen alusta asti seurannut blogiasi ja yhä vaan palaan tänne, luen myös ahkerasti vanhoja merkintöjäsi. Sulla on todella sana halussa monestakin asiasta, vedet silmissä olen monet naurut nauranut. Kiva että jatkat yhä bloggailua näin aktiivisesti! Project mama on ehdoton suosikkini :)

    VastaaPoista
  2. Vesi herahti kielelle, pitää kokeilla tuota reseptiä. Syökö Madde kaalikokkauksia? Meille on siunaantunut niin monta keittokirjaa, että pitää tsekata kirjastosta tuota....tai sitten voisi laittaa noita vanhoja kiertoon ja ostaa tuon uuden :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, kiitos! Aivan ihana palaute. :)

    Henkka, ti on ihan sikahyvää ja siellä on muitakin! Mut ei Madde näitä syö, tuorekaalia kyllä. :)

    VastaaPoista
  4. slurp! tuli vesi kielelle! tuota pitaa joskus tehda...

    VastaaPoista
  5. Tää olikin ongelmallinen reseptivinkki! Inhoan ruusukaalia, mutta rakastan yli kaiken vuohenjuustoa. Kai sitä pitäis vaan uskaltautua kokeilemaan...

    VastaaPoista
  6. BLOGitse, mikä parasta toi resepti ei kaipaa mitään muuta kuin sen lasin valkkaria ja ehkä leipäpalan jolla saa kaavittua sen kastikkeen lautaselta viimeiseen pisaraan. ;)

    Marjaan, mikäs ruusukaalissa tökkii?! Mä opin syömään sitä vasta Lontoon reissullani ja löysin sen uudelleen muutama vuosi sitten. Voilla saa viimeistään kaikki pahatkin vihannekset ihan mukiinmeneviksi.. :)

    VastaaPoista
  7. Täytyy siis kokeilla lisäämällä ekstra-annos voita ja vuohenjuustoa ;). En oikeen osaa analysoida inhoa, kun ei ole taas tullut pariin vuoteen maistettua. Iso osansa voi olla sillä, että en ole koskaan maistanu kuin pakastekukkakaaleja. Ja yleensähän pakasteet häviää tuoreelle tavaralle kuusi-nolla.

    VastaaPoista
  8. Kokeilin reseptiä viikonloppuna ja lopputulos oli aivan taivaallisen hyvää. Kaali ei normaalisti ole mikään suosikki raaka-aineeni, mutta tällaisilla ohjeilla siitä voisi alkaa kokeilla muutakin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...