7.9.2009

Oh, ohraa

Järkytyin tuossa taannoin kun kuulin, että riisin viljely aiheuttaa kamalan metaanijalanjäljen, ja metaanihan on tunnetusti hiilidioksidiakin pahempi kasvihuonekaasu. Mä syön lounaalla hyvin usein riisiä, koska en erityisemmin pidä vanhoista perunoista ja pasta on yleensä kuorrutettu jollain kermapersekastikkeella, jota ei voi ottaa ellei aio kuluttaa kaloreita myöhemmin urheilemalla.

Nyt voin iloisena ilmoittaa, että olen löytänyt lisäkeriisille korvaavan tuotteen ja vieläpä ekosti ihan kotimaisena: vastaus on täysjyväohra. Keittoaika vaivaiset 8 minuuttia (jossain suurimoissa pitää haudutella yli puoli tuntia, jolloin pohjaanpolttamisen riski kasvaa), kuitua ja proteiinia molempia 11%. Koti-insinööri, joka ei suostu syömään edes villiriisiä, koska ne "palaneet" riisit maistuu kuulemma pahalle, oli tästä ihan positiivisesti yllättynyt.

Myös kasvisruokakokeiluni ovat alkaneet. Tein mökkipuutarhan kesäkurpitsasta kastikkeen, johon laitoin sipulia, valkosipulia, tomaattimurskaa, kermaviiliä ja parmesaania pannulle ja hauduttelin vartin (mä vihaan löysiä vihanneksia). Ihan hyvä alku, I say.

Ps. Otin siitä kuvan koska monissa professionaaleissa ruokablogeissa on aina herkullinen annoskuva. On aika selvää että tämä ei ole proferuokablogi. Pahoittelen siis, että tämä näyttää enemmän oksennukselta kuin kesäkurpitsakastikkeelta. Ehkä kehityn tässäkin aikaa myöten.

11 kommenttia:

  1. helou! mä oon kaiken pelottelun ja moralisoinnin jälkeen yrittänyt myös vältellä riisiä.. sillä seurauksella että lapsukaiseni (just 2v) on aivan yli-intona heti jos jossain kylässä on "liisiä (jee!)" tarjolla... oon jopa yrittänyt ostaa perunaa, kesällä vielä menee kun on uutta mutta talven myötä voisi ohrautua. kiitos vinkistä!

    ja kuvasta: joo, arvostan taas ammattilais-ruokakuvaajien osaamista... VOI olla että toi kuva ei ihan anna oikeutta padallesi, verbaalisesti kuvailtuna vaikutti jopa herkulliselta! ;-) mutta ehkä toikin on laji jossa voi kehittyä!

    VastaaPoista
  2. Kuva ei taida tehdä oikeutta erinomaisen herkulliselta kuulostavalle ruoalle :)

    VastaaPoista
  3. Mulla olis jääkaapissa kasa kesäkurpitsoja.... Mutta en taida tuota ko. sörsseliä tehdä; näyttää ihan meidän koiran oksennukselta. Ohrasta olen kyllä samaa mieltä. Tosin itse olen uskaltautunut poimimaan kaupan hyllystä sen riisi+ohra -paketin, jossa noita jyväsiä on puolet ja puolet. Ehkäpä jonain päivänä rohkaistun ostamaan raakaa ohraa.

    Olen about uusi blogisi lukija. Ajauduin tänne jollain mystisellä googlen hakusanalla, kun epätoivoissani etsin jotain ajankulua toimettomien TYÖPÄIVIEN ratoksi. Kyllä tämän blogin seuraaminen aina perusduunipäivän voittaa....

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta blogista!

    Ruoka kuulostaa herkulliselta. Älä huoli kuvasta, tuolta ne kastikkeet useimmiten näyttää meidänkin kotona. Etenkin sen jälkeen kun ne on muokattu 1-vuotiaan suuhun sopivaksi :).

    Ruokakuvaaminen on kuulemma ihan oma taiteenlajinsa. Useimmiten niitä ruokia on paranneltu kaikenlaisilla ainella, jotta ne näyttävät hyvältä, mutta eivät ole enää syötäviä sen jälkeen...

    VastaaPoista
  5. Heh, meillä on eräs lempiruoistani nimetty osuvasti oksennuskastikkeeksi eli tuttavallisemmin oksariksi... se näyttää vähän tuollaiselta myös livenä! :D Kun tietää, että se on hyvää, niin ei ulkonäkö haittaa ollenkaan. Ruokakin voi olla (vain) sisäisesti kaunista. Eli älä huoli, Mama. :)

    VastaaPoista
  6. Aikaisempaan lapsiravintolapostaukseen viitaten: huomasitko Nyt-liitteessä uuden ravintolan Allotrian esittelystä "kaikkia annoksia saa lasten annoksina" ;)

    Niin, ja tollasilta munkin keitokset näyttäisi kuvissa, jos niitä kuvaisin...

    VastaaPoista
  7. Kastike kieltämättä näyttää karmeelta :) Tuo riisijuttu tuli ihan uutena tietona, kiitos siitä, tässäkin perheessä siirrytään nyt kokonaan muihin vaihtoehtoihin: perunaan, ohraan ja pastaan.

    VastaaPoista
  8. Näyttää mun keitokselta. Miehen mukaan olen keittiöparkettien juustohöylä. Kuulemma lapsekkaalla innolla ei voi korvata kuin tiettyyn rajaan saakka auttamattomasti puuttuvaa taitoa.

    Mullekin tuo riisijuttu tuli uutena (olipa ylläri). Aion (ainaski vähä) skarpata.

    VastaaPoista
  9. Roza, eipä kestä! Elämä on onneksi yhtä kehittymistä joka hommassa. ;)

    Tiina, joo, moni kakku päältä ruma..

    Teija, no hauskoja työpäiviä sulle! :D Mäkin muuten aloitin sillä riisi-ohralla. Porttiteoria toimii!

    Suvi, no eipä kestä kiitellä! Tosiaan ehkä mun annossilmä on vaan vähän kaihissa kahden vuoden mössäämisen jälkeen. ;)

    Toinen Tiina, ei helvetti, onpas sulla kiitollinen ruokakunta! :D

    Anonyymi, en huomannut, täytyy heti tsekata! Kiitos vinkistä!

    Henkka, mä yritän löytää tolle ohralle vielä muitakin vaihtoehtoja, odottakaapa vaan..

    Hippo, ollaan vissiin vähän samassa veneessä! Onneksi meillä tyritään jatkuvasti keittiössä molemmin puolin niin ei tarvii kenenkään keulia. ;)

    VastaaPoista
  10. Kiva, että löysit ohran. En ole itse koskaan edes oikein pitänyt riisistä, joten ohraa olen käyttänyt jo jonkun aikaa erinäissä ruoissa. Mm. punajuurilaatikossa ohra on aivan ihanaa, samoin myös kaalilaatikossa ohra on niin paljon parempaa kuin riisi.

    VastaaPoista
  11. Mä oon miettiny tota kuvaamista... Ilmeisesti kuva pitää ottaa jotenkin viistosti, suoraan ylhäältä kuvattuna ruoka kun ruoka näyttää ankealta oksennukselta :D

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...