Ekopöyhkeyttä ja -pornoa

En yleensä sekoita työtä ja blogia, mutta tähän väliin muutama sananen markkinointiviestinnästä.

Luin Hesarista Anna-Mari Sipilän ekopöyhkeyttä käsittelevän kolumnin, jossa hän kritisoi ekologisuuden esilletuontia jokapäiväisessä kommunikaatiossa ja tulkitsi sen tärkeilyksi ja itsetehostukseksi. Ymmärrän kyllä pointin, mutta pidän tätä vauhkoilua vähän turhana, kyseessähän voi olla jopa yrityksen politiikka. Mitä alleviivaamiseen tulee: firmamme Green Office -tiimin jäsenenä voin vain todeta, että keski-iältään nuorenkin organisaation ympäristökoulutus on iso urakka, vanhoista tavoista poisoppiminen on tuskallista. Aidosti sertifikaatin arvojen takana seisovan yrityksen taustalla onkin aina tehokas sisäinen viestintä. Toimintatavat on iskostettava jokaisen työntekijän selkäytimeen kärsivällisellä ja johdonmukaisella ohjeistamisella, mikä tosiaan tarkoittaa piinaavaa toistoa nopeaälyisille. Olen kuitenkin iloinen, että Sipilälle kaikki on selvää. Tai sitten vain kalikka kalahti, tiedä häntä.

Kolumnissa osutaan kuitenkin maaliin aivan toisessa asiassa, markkinointiviestinnässä: joka helvetin puulaaki korostaa nykyään kestävää kehitystään, ympäristöarvojaan ja eettisyyttään huvittavuuteen asti. Tässähän ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta tätä samaa evankeliumia toitotetaan täysin itsekritiikittömästi, ja jopa mauttomasti. Törmäsin kuin sinetiksi Ikean manifestiin loputtomasta matkastaan kohti vastuullisempaa yritystoimintaa. Huoh. Hanhenuntuva-Kampradinkin oli siis pakko alkaa vääntää markkinointiviestintää vihreydestään, vaikka kyseessä on nimenomaan firma, jonka bisnesidea on tuottaa mahdollisimman halvalla suurimmaksi osaksi välttävänlaatuisia tuotteita, jotka hajoavat helposti ja ovat mahdottomia korjata. Vaikka kuluttajat eivät ehkä mene enää niin helposti halpaan kuin vuosi sitten, tarve hyvän omatunnon shoppailuun ylittää tarpeen selvittää yrityksen oikea tahtotila. Nostaisinkin medialukutaidon rinnalle ekolukutaidon, sillä infopornon ja sosiaalipornon aikoina täytynee hyväksyä myös ekopornon olemassaolo.

Voisin lohduttaa Sipilää sillä, että jonain kauniina päivänä ekologisuutta ei tarvitse enää alleviivata. Ideaalitilanteessa valinta ei ole enää kuluttajalla ja jonkinlainen ympäristösertifiointi on yhtä pakollista kuin arvonlisäverovelvollisuus. Tämä on nyt vain ajan henki.

Ps. Todellista ekopornoa tietenkin on tämä. Kaikkea sitä.

Ps2. Mikäli tätä muuten lukee joku markkinointi/viestintä/digiammattilainen, pari blogivinkkiä:
Buzzikuski
Okon blogi