Tietoa mainostajalle ›

22.8.2009

Blogging off

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, miten kauan ajattelin tämän blogin kirjoittamista jatkaa. Aika on tiukilla, vaikka asiaa riittäisikin. Lisäksi elämässä pitäisi olla tavoitteita.

Tämä on 400. postaukseni.
Olen tänään Blogilistan sijalla 86, tilaajia on 158.
Analytiikan mukaan parhaina päivinä on kävijöitä ollut yli 500.
Googlekin tykkää ja näyttää Projectmamasta laajennetun hakutuloksen linkkeineen.

Motivaatio kumpuaa kuitenkin ihan muualta. Ei-kaupallisella bloggaamisella ei ole muita onnistumisen tai menestymisen mittareita kuin palaute, jolloin päämäärä on kirjoittamisessa itsessään, yleisönsä palvelemisessa, oli kyseessä sitten viihde-, informaatio- tai lifestyleblogi. Jos palautetta ei saa, merkitys jää puuttumaan ja motivaatio katoaa. Blogi, toisin kuin kirja tai lehti, kuolee ilman aktiivista yleisöä. Omasta blogistaan on kuitenkin vaikea päästää irti.

Mitä ajan takaa? No. Sain pari päivää sitten tietää päässeeni suositulle Avain Kustannuksen Kirjoittajan Workshop -kurssille, josta ajattelin hakea eväitä levällään olevaan kirjoitusprojektiini. Se tarkoittaa väkisinkin ajan ottamista jostain muualta. Arvaatte varmaan. Kurssin lisäksi tyrkyllä on muitakin muutoksia, mutta infoan kun saan tehtyä päätöksiä johonkin suuntaan. Jatkan siis näissä merkeissä vielä pari kuukautta, mutta sitten Mama siirtyy ainakin osa-aikaiseläkkeelle.

Yksi on kuitenkin varmaa: kirjoittaminen ei lopu.

43 kommenttia:

  1. Voi ei! Käyn lukemassa blogiasi joka päivä vaikken olekaan sitä tilannut. Juuri äsken ajattelin ilolla että ihanan usein päivitätät blogiasi ja miten mukava sitä on aina lukea. Harmittelen sikana jo etukäteen että päivitykset harvenee, vaikka pakkohan se on ymmärtää :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uusille projekteille, mutta älä sit kuitenkaan kokonaan eläköidy täältä! Pienen virkavapaan jälkeen sun pitää taas blogata kyllä. :>

    VastaaPoista
  3. Eih! Miksi parhaiden eli älykkäiden ja hyvin kirjoitettujen blogien pitäjillä on muutakin elämää ja bloginpito aina jossain vaiheessa jää?! ;) Lukijoiden tappio siis, kirjoittajallehan nämä ovat hyviä uutisia ja muutoksia.

    Koetko, ettet ole saanut tarpeeksi palautetta kirjoituksistasi tässä blogissa? Itse en kommentoi kovin usein, sillä koen pelkät hymistelykommentit hieman tylsinä ja turhina. Jos en keksi nokkelaa tai asiapitoista sanottavaa, se "Samaa mieltä!" jää monesti sanomatta. Vähän tyhmää kyllä, myönnän. Mutta meitä taitaa olla aika monta?

    VastaaPoista
  4. Harmi jos tää blogi loppuu, sun juttuja on ollut niin hauska lukea.
    Viittaatko omaan blogiisi tuolla, että kuolee ilman aktiivista yleisöä? Täällähän on nyt kuitenkin kommentteja lähes joka postauksessa.
    Onnittelut kurssille pääsystä! :)

    VastaaPoista
  5. Dear mama.

    Ethän voi mitenkään tosissasi väittää ainakaan, että blogillasi ei olisi lukijoita. Meitä riittää ja haluamme jatkossakin lukea kirjoituksiasi, vaikka se olisikin harvemmin tapahtuvaa. Ethän luovu blogistasi kokonaan.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli melkoinen uutinen. Sun blogi on ollut lähestulkoon ainoa blogi, jota olen aktiivisesti seurannut.

    Toinen syy uutisen shokeeraavuuteen on se, että sain juuri runoblogini pystyyn, ja olen sen tiimoilta pohtinut viime päivinä blogien elinkaarta, kirjoittajien perimmäisiä tavoitteita jne. Ja nyt sinä ponnistat blogistasi printtijulkaisujen puolelle (vai onko tulossa jotain kokeilevampaa digipuolen julkaisua?)! Todella mielenkiintoista ja inspiroivaa näin aloittelevan bloginpitäjän näkökulmasta.

    Olet varmasti onnistunut blogillasi pääsemään monen blogaajan tavoitteisiin ja pidemmällekin. Omat tavoitteeni lukijamäärien jne. suhteen ovat vähän erilaiset, koska kirjoitan lyriikkaa, mutta tietenkin toiveena on saada lukijoita ja palautetta, kenties jopa saada jossain vaiheessa runoja kansien väliin. Suurin tavoite on kuitenkin kirjoittaa, tuottaa tekstiä, koska se on muiden kiireiden myötä jäänyt liikaa taka-alalle. Toivottavasti minäkin pääsen myöhemmin asettamaan kirjoittamiseen liittyviä uusia tavoitteita. :)

    Ja näin lukijan näkökulmasta toivoisin toki sinun vielä jatkavan blogiasi, vaikka sitten harvemmalla julkaisutahdilla. Tuskin kirjoitusprojektisi ja bloginpitäminen ovat toisiaan poissulkevia asioita? Ainahan voit julkaista joitain paloja myös blogissasi?

    Onnea joka tapauksessa sekä kurssille pääsyn johdosta että kirjoitusprojektin valmiiksi saattamiseen!

    VastaaPoista
  7. No pitää varmaan sitten heti jättää puumerkki itsestänsä. Olen aktiivinen lukija, ja hyvin hyvin epäaktiivinen kommentoija. Tykkään blogistasi!

    VastaaPoista
  8. Ikävä tulee!
    Täytyy sanoo, et tää sun blogis on ollut todella hyödyllinen ja tietenkin myös viihdyttävä. Nytkin tulin tänne tarkistamaan natriunglutamaatin E-koodin (muualtahan se ei olis löytynyt...).
    Onnea tuleviin projekteihin, ilmottelehan itsestäs kuitenkin jossain muodoissa.

    VastaaPoista
  9. Tämä on ollut paras blogi ikinä, mitä olen lukenut! Ikävä tulee!!

    Sini

    VastaaPoista
  10. Eich, olisi pitänyt kommentoida enemmän!!! Teräviä kirjoituksia ja Madden laukomisia jää kaipaamaan myös allekirjoittaneen aviomies, joka on kuullut parhaat jutut ääneen luettuna.

    -M

    VastaaPoista
  11. Samat sanat kuin anonyymi M:llä, olen lukenut miehelleni ääneen tätä, ja ystävieni omia blogeja lukuunottamatta seurannut vain tätä blogia, enkä kommentoinut ennemmin. Kommenttiosastokin on tarjonnut niin viiltävää analyysiä ja monet naurut, että luen yleensä nekin. Olet lahjakas kirjoittaja ja terävä kommentoija, ja jos tämä jää tähän niin maailma on yhtä loistavaa blogia köyhempi. Toivon muiden tavoin, että jatkat, sillä itse olen saanut täältä paljon ajattelemisen aihetta ja uusia näkökulmia ja parhaita nauruja aikoihin. :) Mutta, heti kun julkaiset jotain printtinä niin kerro ihmeessä, mistä sua voi jatkossa seurata. Ostaisin sun kirjoittaman kirjan lukematta takakansitekstiä. :) Onnea valitsemillesi teille!

    VastaaPoista
  12. ei vittu. mä en lue mitään muuta blogia.

    VastaaPoista
  13. niin ja onnea kurssille pääsystä :)
    kohta loistava on mahdottoman loistava.

    VastaaPoista
  14. En ole minäkään aiemmin kommentoinut, enkä ole edes tilaaja, mutta melkein päivittäin käyn kurkkaamassa uusimman postauksesi!

    Sinulla, on hauska, viihdyttävä, älykäs ja ajatuksia herättävä blogi, joka poikkeaa mielestäni muista blogeista niin aiheeltaan kuin tyyliltään. Omaa luokkaansa siis! Juttujasi on hauska lukea, ja sinulla on sujuva ja naseva kirjoitustyyli.

    Toivottavasti jatkat, jos jaksat. Jos et niin mukavaa oikeaa elämää;)

    Tiina

    VastaaPoista
  15. Taalla on yksi ulkosuomalainen lukija, joka ei koskaan kommentoi. Pitkan duunipaivan jalkeen kun saa tan joukkueen syotettya, leikitettya ja nukutettua, ei enaa irtoa ainakaan alyllisia kommentteja. Jos sa haluat tietaa, kuinka paljon meita hiljaisia sun blogia rakastavia on, sun pitaisi laittaa aina postauksen loppuun sellainen rasti ruutuun palkki. Ma ainakin vetaisisin joka kerta rastin "Siis niin taytta asiaa"/"Nauroin taas ihan helvetisti" ruutuun.

    Ja kiitos sinun, olen yrittanyt loytaa niita jessuksen Kuyichia Kanadasta/verkkokaupasta, joka jollain jarkevalla tavalla toimittaisi yhdet Wendyt tanne.

    Tuotteliasta workshopia!

    VastaaPoista
  16. Voi ei!!! Ihan kamala miten tämä maanantai alkoi tällaisella uutisella! Mä suunnistan Project Mamaan lähes (työ)päivittäin, mielellään heti aamulla, koska postauksesi lukeminen on ihan paras tapa aloittaa aamu.

    Kyllä mä siis ymmärrän, että muutakin elämää Mamalla on, ja myöskin että tavallaan se ajanjakso elämästäsi, josta tämä blogi alkoi, on jo ohi. Mutta silti! Ei, tätä ei ole helppo hyväksyä! Teet niin teräviä havaintoja ympäristöstäsi, sekä arjen pikkusattumuksia että laajemmalti ajatuksiaherättäviä. Ja lisäksi vielä kirjoitat ne napakalla tyylillä ja hyvällä suomen kielellä. (Pakko sanoa näin, koska vaikken ole mikään kielipoliisi, niin pari blogia on saanut mennä, kun olen kyllästynyt järkyttäviin toistuviin kielioppivirheisiin). Tätä tulen siis kaipaamaan suuresti, jos nyt tosiaan päätät tämän blogin kokonaan jättää. Koska kuitenkin juuri taannoin luin, että kirjoittaminen, runsas, erityylisten tekstien kirjoittaminen, opettaa kirjoittamista parhaiten, niin vielä hitusen toivon, että josko osa-aikaiseläköityminen vain harventaisi tahtia.

    Kiitos aamujeni piristyksestä ja hyvää workshoppia kuitenkin!

    Tiiviisti blogia lukeva, hiukan harvemmin kommentoiva, ei-tilaaja
    -Annis-

    VastaaPoista
  17. Vai tavoitteet ja elämä blogin edelle... Kaikenlaisia houhotuksia.

    Blogisi on ollut yksi suosikeistani. Miehellenikin luen aina välillä parhaita paloja ja nykyään jos luen netistä jonkun miehen tehneen jotain hassua, kysyy oma siippani lähes aina: Oliko se koti-insinööri? Ja Madden "Pitäis ja pitäis" -letkautus on jäänyt elämään meidän välisenä huumorin kukkana, jota siteerataan aina kun toinen vaatii jotain turhaa/väsyttävää/naurettavaa.

    En myöskään ole tilaaja, enkä koskaan aikaisemmin ole kommentoinut mitään. Säännölisen kuuliaisesti olen blogiasi kuitenkin lukenut.

    Onnittelut kurssille pääsemisestä. Hieno homma!

    Nipa

    VastaaPoista
  18. Komppaan kyllä täysin edellisiä kommentoijia: aivan mahtava blogi ja ikävä tulee, jos päätät kirjoittamisen lopettaa. Täällä tulee käytyä päivittäin katsomassa, olisiko uutta luettavaa, ja luettavaa on todella usein. Ja kaiken kukkuraksi todella hyvää luettavaa!

    Sä Mama oot mun idoli, toivottavasti osaan asennoitua äitiyteen ja siihen liittyviin asioihin sulta saamien oppien mukaan kun niiden aika tulee. Ja Maddea ja koti-insinööriä tulee kyllä kanssa ikävä :). Madden letkautuksista voisi tehdä vaikka pienen kirjan piristämään päiviä :D

    Oikein mahtavaa kurssia ja kovasti tsemppiä tavoitteiden saavuttamiseen :)

    VastaaPoista
  19. Yksi hiljainen vakilukija ilmoittautuu täältäkin. Olisipa todella harmillista jos päättäisit luopua tästä ilmaisukanavastasi. Tätä on ollut niin antoisaa lukea - etenkin nyt kun oma matkani äitiyteen on alkanut.

    VastaaPoista
  20. Onpa huonoja uutisia meidän lukijoiden kannalta, mutta tietty tosi hienoja sun kannalta, onnea kurssille pääsystä!

    Aloin lukea blogiasi heinämammojen kautta heti alusta alkaen, ja tämä on tytön, Tiitin ja Hannan blogien lisäksi niitä, joita käyn kurkkaamassa päivittäin. Minäkin olen kyllä laiska kommentoimaan, pahoittelut siitä. Sulla on loistava kirjoitustyyli ja hulvattomat jutut, ja Madden kanssa samanikäisen pojan äitinä myös vertaistuki on ollut korvaamatonta. Kiitos siis viimeisistä parista vuodesta, toivottavasti vielä päätät tauon jälkeen palata linjoille :)

    Love, Eija

    VastaaPoista
  21. Kiitos monista meikit levis-nauruista sekä muutamista itkuista. Blogiasi on ilo lukea!

    VastaaPoista
  22. Oot suosikkiblogini, mutta oon kyllä vahvasti myös sitä mieltä että kyllä sun se kirja pitää vääntää (ja aion sen ehdottomasti lukea). Ja sitten joskus myöhemmin kansanedustajaksi pliis.

    VastaaPoista
  23. Pakko kommentoida täältäkin suunnasta ensimmäistä kertaa!

    Löysin blogisi talvella sattumalta googlen jonkun linkin kautta, kun etsin jotain tietoa äitiyden syövereissä, ja tämä eka kosketukseni blogeihin (joo totta, jotkut ovat vähän hitaita kehitykselle :) osoittautui täydelliseksi helmeksi!

    Kahlasin kaikki aiemmat kirjoituksesesi erään viikonlopun aikana läpi, ja nyt itsekin töihin palaavana olen iloinnut siitä, että blogisi on kulkenut ajassa eteenpäin ja on edelleen itselleni ajankohtainen.

    Komppaan kaikkia aikaisempia kirjoittajia antamissaan kehuissa! On ollut todella ilo seurata korkeasti koulutetun, saman ikäisen ja vastaavassa elämänvaiheessa elävän, uran, äitiyden ja muun elämän hienosti yhteensovittavan (ja vielä samalla suunnalla asuvankin :) naisen älykkäitä ja hauskoja pohdintoja! On ollut helppo samaistua - virkistävä poikkeus blogimaailmassa.

    Elämässä tarvitaan myös muutoksia (joskaan tätä en kyllä toivoisi), joten kaikkea hyvää ja kiitokset virtuaalivertaistuesta!

    VastaaPoista
  24. No voi heran pieksut mitä palautetta! Siis kiitos nyt kovasti kaikille kiitoksista, kehuista ja kannustustuksesta! Mä tuun lukemaan nää kommentit seuraavan kerran kun joku asia menee päin vittua ja harkitsen retriittiä Himalajalla. Tosin tää eläköityminen muuttui nyt hiukan vaikeammaksi.

    Mä oikeasti aloin jo pohtia että oisko ylipäätään blogimuotoisen yhteisöllisyyden alkuinnostus hiipumassa ja kommentointi sitä kautta vähentynyt laajemmaltikin, mutta ei, hiljaisuushan onkin vain suomalaiskansalliseen tapaan tyytyväisyyttä?! :D Olisi pitänyt arvata. Mun mielestä kommentointi on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä osa blogia kuin postaukset itse - kommenttilootassahan kaikki action on. TE olette elintärkeitä, ja korvaamattomia. :)

    Ymmärrän hyvin sen, että aina ei ole mitään mullistavaa sanottavaa. Ei tarvitse ollakaan. Mutta silloin kun on, kannattaa tehdä palvelus sekä bloggaajalle että kaikille lukijoille ja pistää ajatukset jakoon. Interaktiivisuus on kuitenkin tämän internetin juttu.

    VastaaPoista
  25. No kommentoidaan nyt sitten oikein olan takaa... :)

    Kommenttien puuttumisesta ei todellakaan kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksiä! Meitä innostuneita (tausta)lukijoita on paljon, sitähän tuo blogilistauskin kertoo. Ehkä meistä moni ei vain ole osannut ajatella asiaa sun näkökulmastasi.

    Ei ole ollenkaan kohtuuton toivomus, että tässä ilmaisukanavassa omille ajatuksilleen ja kirjoituksilleen saisi myös vastinetta.

    Internetaikakauden tuomiin mahdollisuuksiin vain istuu hyvin huonosti tämä syvälle kansanluonteeseemme iskostettu ajatus siitä, että vaikeneminen on kultaa...

    VastaaPoista
  26. Luulenpa tosiaan, että hiljaisuus on ollut tyytyväisyyttä ja ehkä myös suomalaista (?) ujoutta! Toisaalta ymmärrän hyvin, että kommentteja olisi mukavaa saada, eikä paljon lohduta jos Blogilistalla on 200 tilaajaa jos kirjoitukset menevät aina kuin mustaan aukkoon, eikä mitään sanaa kuulu takaisin.

    Ja minäkin kommentoin nyt siksi, että olen nauttinut blogisi lukemisesta suuresti ja olisi sääli ellet enää kirjoittaisi! Erityisen kiinnostavaa on ollut, että olet blogannut ympäristö- ja terveysasioista (kuulostaapa noin sanottuna kuivalta!) enemmän kuin alussa. Vaikka siis muutkin merkintäsi ovat tosi kiinnostavia. Ymmärrän tietysti ajan puutteen ja muun elämän edelle menemisen, mutta jos vaikka kerran viikossa... ja me lukijat lupaisimme kommentoida... neuvoteltaisiinko? :)

    VastaaPoista
  27. Voi viddu. En ole ikäissäni jaksanut lukea mitään muuta blogia. En ole minäkään tilaaja, mutta käyn viikoittain lukemassa blogiasi. Toivottavasti saan joskus lukea muita tuotoksiasi.

    Onnea nyt vaan kuitenkin!

    VastaaPoista
  28. Yhdyn kaikkin edellisiin kommentteihin, älä lopeta kokonaan bloggaamista!

    VastaaPoista
  29. Jokainen työaamu alkaa blogillasi ja yleensä hymy huulilla. On alkanut jo pari vuotta. Kiitos siitä! En ole tilaaja ja kommentoinutkin olen ehkä kerran aiemmin. Olisi sääli jos jättäisit blogin kirjoittamisen. Olen opastuksellasi siirtymässä ympäristöystävällisiin pesuaineisiin yms. Jatkathan vielä vaikka hiljaisemmalla tahdilla. Maddelle ja koti-insinöörille terkkuja!

    VastaaPoista
  30. Jäi aikaisemmin kommentoimatta, että minulla myös tuo ympäristöystävällisyys on sinun ansiostasi nostanut enemmän päätään. On mukavaa kun joku esittelee (lue näkee vaivaa ettei minun tarvitse...) tuotteita ja tapoja. Ja osoittaa, ettei ympäristöystävällisen ihmisen tarvitse olla hampputukkainen hippi :)

    Nipa

    VastaaPoista
  31. Ja vielä yksi komppaus puolitoista vuotta blogia seuranneelta eikä koskaan kommentoineelta (ennen tätä siis). Sääli, jos lopetat kokonaan! Onnea kuitenkin kurssille!

    VastaaPoista
  32. Juu suomalainen ei sano mitään, kun se on tyytyväinen ;) Siksi varmaan suomalaisista miehistä on tätä vitsiä kuinka ne ei puhu ym....ne on niin tyytyväisiä meihin!

    VastaaPoista
  33. Mä liityn myös blogiasi kaipaamaan jääviin lukijoihin. Tämä on ainoa blogi mitä seuraan, mutta sitäkin parempi!

    ...Ainoa, joka luultavasti kiittää mahdollista blogeilusi lopetusta, on mun tietokone täällä töissä. On meinaan pari kertaa lentänyt kahvit suusta päin näppistä ja näyttöä, kun olen alkanut hirnumaan itsekseni sun jutuille! :-D ...Ei oo kiva soittaa duunin atk-tukeen, että "voisinko saada uuden näppiksen kun vanha hajosi syljettyäni kahvit sen päälle?". ;)

    terv. anonyymi I

    VastaaPoista
  34. Kyllä nyt alko kalvaa sisustaa :O. Kuulun tähän perisyntisten sakkiin joka tyytyväisenä on lueskellut hekummallisia sanakäänteitäsi ilman kommentointia!

    Piru! Niskakarvat vaan toisinaan nousee pystyyn siitä scheissesta, jota kommenttibokseissa pyörii, että ihquu vaan. Kaipa sitä pelkää huomaamattaan itteki sortuvan samaan. .. Sitähän emme kukaan toivo!

    VastaaPoista
  35. No minäkin palaan vielä sanomaan yhden jutun. Nimittäin Mama on (ainakin mulle) tehnyt ekohippeilystä coolia, funkya ja jotain sellaista mihin itsekin koettaa jo uhrata enemmän kuin hajanaisen ajatuksen. Oikeasti olen monien sun tekstien jälkeen havahtunut ajattelemaan näitä asioita aiempaa tarkemmin. Sulla ON vaikutusta.

    Ja niin, jos ei saa päivittäistä tai vähintään viikottaista fixiä täältä niin sehän heittää vieroitusoireille ja pahasti. Koukussa ollaan ja lovin it.

    Kuulostaapa K-18 -leffalta anella, että älä lopeta, älä lopeta, mutta näin se vaan on. :)

    VastaaPoista
  36. Eteenpäin pitää aina pyrkiä. Onnea uusille projecteille! Jään toki kaipaamaan Blogiasi, se onkin ollut ainoa seuraamani blogi =)joten toivottavasti saan törmätä teksteihisi jatkossakin.

    VastaaPoista
  37. Ja vielä yksi anonyymi ihailija ilmoittautuu. Olen seurannut blogiasi jo kaksi vuotta ja voin kyllä sanoa, että se on ollut elämäni suola viikoittain. Itselläni on sama elämäntilanne ja Madden ikäinen poika, joten blogistasi on monesti saanut hyvää vertaistukea ja makeat naurut. Mieheni on myös saanut nauttia ääneen luetuista kirjoituksista.

    Ikävä tulee, jos lopetat.

    VastaaPoista
  38. mitä tarkoittaa blogin tilaaja?
    miten se tehdään ja mitä siitä "hyötyy"

    VastaaPoista
  39. Voi eih, toivottavasti jatkat kuitenkin edews osa-aikaisesti. Tää on ehdottomasti paras blogi mitä mama-ihminen voi lukeä. Ja tosiaan, aika usein myös ääneen miehelleen. Tiesitkö muuten, että sulla on tilaajia myös mm. Bloglinesissa. Mikä ei tietystikään nosta sijoituksia Blogilistalla.

    VastaaPoista
  40. Jep jep - en ole tilaaja, mutta säännöllinen innokas kommentoimaton lukija.

    Löysin blogisi äitiyslomakipuiluiden ahdistuksessa toissa jouluna ja olin koukussa. Kahlasin läpi kaikki kipuilusi ja iloiset hetkesi Madden odotuksesta nykypäivään; koin hengenheimolaisuutta, nauroin ja esittelin valittuja paloja miehelle. Niin kuin ilmeisesti iso osa anonyymeistä lukijoista ;) Olet ollut loistava esimerkki siitä, että huuruisen pikkuvauva-ajan muuttamat aivot palaavat särmään kuntoon kun elämänmuutokseen tottuu.

    Kun palasit töihin blogisi muutti ehkä hieman muotoaan, mietit itsekin että pitäisikö jakaa kahteen. Ehkä olisi pitänyt? Project Mama ei kenties ole nykyhetken identiteettisi, etenkin kun alunperinkin nimi tuli työkavereilta?

    Saisit toisin kohdennetulla blogilla ehkä aikaan enemmän keskustelua. Me sinuun jo ihastuneet lukijat nauttisimme edelleen napakoista kirjoituksista ja uudet lukijat, joita Project Mama saattaa vierostuttaa, löytäisivät yhtymäkohtia poliittisiin, ympäristö yms. kannanottoihin.

    Kauttasi löysin muuten luonnonkosmetiikan, Ruohonjuuren, Inan loistavan kirjablogin, EU-vaaliehdokkaan, lievän herätyksen einesten tarkempaan tutkailuun ja uuden kampaajan... Iso kiitos näistäkin!

    Olisi mahtavaa jos jaksaisit jatkaa edes harvakseltaan. Toisaalta, komppaan taas muita lukijoita, kirjakin olis kiva ;) Onnea haasteeseen!

    VastaaPoista
  41. toisin kuin monet muut kommentoijat seuraan useita blogeja ja olen kommentoinut joskus täälläkin.
    minua boldattu Project Mama suosikit listalla ilahduttaa joka kerta. olet yksi todella harvoista. tykkään!

    VastaaPoista
  42. Ihmisen täytyisi olla täysin sydämetön jääpuikko, jos ei näiden kommenttien jälkeen jatkaisi kirjoittamista! Sovitaan niin että marraskuun tauko on lyhyt ja väliaikainen. ;)

    Rous, blogipäivityksistä voi tilata tiedon montaa eri kautta (ei tarvitse käydä tsekkaamassa joka hetki onko tullut uusi postauksia), mikä helpottaa silloin kun seuraa montaa blogia. Blogilista on yksi palvelu, joka auttaa omien suosikkiblogien seuraamisessa ja kerää samalla statistiikkaa blogien suosituimmuudesta. Sä et siis tarvitse sitä mihinkään. ;) Mutta heitä ihmeessä Pistoksissa niiden listalle niin löydät uusia lukijoita. ;)

    Anonyymi, joka kommentoi projectmaman jakamista: tässä on nyt kaikenlaista tekeillä, saas nähdä kuinka käy.. ;)

    VastaaPoista
  43. Voi harmi! Just tänään vasta löysin tämän sun blogin (ja oon jo muutamaan tekstiin kommentoinutki :) ) Mutta onnea tulevaan :)

    -linda

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...