Tietoa mainostajalle ›

20.7.2009

Kasvatustieteellinen perhekunta

Kaksivuotiasta pitää jo kasvattaa, ihan kasvatusoppikirjojenkin mukaan. Itse olen vetänyt rajoja ja asettanut sääntöjä jo yksivuotiaallekin, mutta nyt siis viimeistään saa aloittaa uhkailun, lahjonnan ja kiristyksen. Samalla alkaa parisuhteessa erittäin haastava aika.

Nyt viimeistään alkavat vanhempien keskinäiset neuvottelut linjavedoista: mitä mieltä ollaan tuttipullosta ja tutista vieroituksesta, vaipattomuudesta, lapsen ruokailuista, nukkumaanmenoajoista, palkinnoista, rangaistuksista, jäähypenkkikomennuksista ja ties mistä. Tämä vaatii ihan perkeleesti aikuissovittelua. On laadittava molempia tyydyttävä kasvatusohjelma, näyttäydyttävä hampaat irvessä yhteisessä rintamassa ja standardisoitava ratkaisumallit, jotta molemmat reagoivat lapsen toimintaan samalla tavalla. Haasteita tulee heti kun joku asia on harmaalla alueella ja vanhemmat ovatkin yhtäkkiä aivan eri linjoilla. Siinä sitten yrittää murtamatta toisen auktoriteettia mulkoilla ja viestittää toiselle kaikilla mahdollisilla sanattoman viestinnän keinoilla, että EI NÄIN. Tai silloin kun ipana näkee, että samat säännöt eivät koske kaikkia lapsia. Sitten sitä joutuu turvautumaan siihen lauseeseen, mitä pienenä vihasi yli kaiken. Koska meillä tehdään tällä tavalla.

Meillä saa jäätelöä, pullaa ja muita herkkuja hyvin syödyn ruoan jälkeen - mutta ei aamupalan jälkeen ja lautasen hyväksyttävästä tyhjyysasteesta on vielä neuvottelut kesken.
Meillä ei saa läpsiä ja töniä - tahallaan, leikkimisen lomassa saa painia ihan vapaasti.
Jos tulee pipi, meillä saa lohdutusrusinan - mutta ei koko pakettia.
Meillä joutuu jäähypenkille jos on tuhma, mutta ei mistä tahansa pikkujutusta vaan kunnon kenkkuilusta.
Meillä ei saa mitään läpi huutamalla, paitsi jos päivä on ollut poikkeuksellisen uhmakas ja se tuttipullo auttaisi uneen.
Ymmärrätte yskän?

En pidä liioitteluna sitä, että teesit kirjoitetaan paperille, joka pistetään jääkaapin oveen. Jotta ei kävisi niin kuin meille on käynyt. Madde nimittäin kyllä tietää keneltä saa rusinoita, kuka tulee aina mukaan, jos haluaa yhtäkkiä mennä yläkertaan ja kuka ei henno kuunnella parkumista - eikä erota tekoitkua oikeasta harmista. Madde myös tietää, että jos haluaa läätelöö niin kannattaa kuiskata pyyntö isille, ettei se yksi saamarin kotka kuule ja vesitä koko hyvää hanketta.

11 kommenttia:

  1. Aamen. Meillä piti myös huomauttaa siitä, että toisen (äidin) kasvatustapoja ei tule arvostella lapsen kuullen... "Mitä sä sitä huudatat, kyllä se on aina mun kanssa kiltisti" - (hiljaa itsekseen ajatellen) "niin ku sä aina annat sille periksi"
    ;)

    VastaaPoista
  2. Tätä sun blogia on kyllä niin hauska lukea, ihan kuin vertaisryhmässä istuisi :) Minä yritin kasvattaa nyt 1v8kk poikaa jo 8 -kuisena syömään nätisti. No, pikkuhiljaa sitä on tottunut pyyhimään tyyneisti ruoan roiskeet lattialta ja seinistä ilman sen suurempaa melua.

    VastaaPoista
  3. Minä kasvatan parivuotiasta yksin, eipä tarvitse tehdä kompromisseja tai riidellä kuin korkeintaan lapsen kanssa!

    Mutta kyllä sitä välillä miettii ymmärtääkö tuo jäähystä muuta kuin, että äiti hylkää; sen verran pelokkaaksi muuttuu ja saadaan samantien toimintaa äidin mielen mukaan. Montaa kertaa en kuitenkaan ole siihen toistaiseksi turvautunut, kyllä kunnon komennuksellakin on yleensä tehoa (ei siis vielä kovin uhmakas tapaus tämä pieni poika).

    Ja "tarpeeksi tyhjän lautasen"-määritelmää harjoitellaan täälläkin ;)

    VastaaPoista
  4. Jäähy ei taida vielä parivuotiaalla toimia, mutta valuutan vieminen (jos autoja ym. heitellään niin ne otetaan pois) toimii ainakin meillä hyvin.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä vaan kaikille samojen ongelmien kanssa painiville! ;)

    Karina, mikähän hitto miehiä vaivaa? Mäkin olen joutunut huomauttamaan tosta "huudattamisesta" että tolla ipanalla on UHMAIKÄ, get used to it.

    Henkka, joo, kuulostaa tutulta. Aika paljon myönnytyksiä on tullut tehtyä.

    Anonyymi, hyviä puolia siis löytyy, mutta extra tsemppiä sulle! :)

    Henkka, kyllä meillä jäähy on toiminut hyvin: pari kertaa on ipana siirretty jollekin kaukaisemmalle penkille istumaan ja on jäänyt mieleen. Tietysti meillä pahin uhkaus ruokailutemppuilun kanssa on se, että jos et ole nätisti niin äiti tulee syöttämään.. Sen jälkeen menee taas hetki hyvin. O_o

    VastaaPoista
  6. Odotan vasta esikoistani ja mielessä pyörii ja mietityttää tietysti monenlaiset asiat. Yksi niistä on kasvaminen/kasvattaminen.

    Miten minä, monessa asiassa epäonnistunut ja epävarma ihminen osaan ottaa vastuulleni pienen lapsen kasvattamisen? Eikö kasvattaminen tarkoita sitä, että aikuinen tietää oikean suunnan ja ohjaa, kasvattaa lasta määrätietoisesti siihen suuntaan? Itkuista välittämättä.

    Onneksi on olemassa minua viisaampia neuvoineen: annan lapsen kasvaa omien edellytystensa mukaan antamalla vain rajat ja rakkautta.

    Voi olla, että sinä Mama tarkoitat juuri samaa: haluat asettaa kaksvuotiaallesi rajat. Sillä tiellä olet tietysti vasta alussa. Ja rajojen asettamisessa tarvitaan kai myös joustoa jotta elämä ei olisi täynnä rajoja ja rajoituksia. Kasvamiselle täytyy kai myös jättää tilaa.

    VastaaPoista
  7. Voipi olla, että tuo meidän napero on vielä liian pieni jäähylle. Kerran olen kokeillut nurkkaa loputtoman autojen heittelyn jälkeen. Poika seisoi siellä ihan tyynenä ja kun hain pois ja sanoin miksi sinne laitoin ja että autoja ei heitellä, niin eikö vaan juossut suoraan takaisin olkkariin ja autoja heittelemään pitkin poikin. Rauhoittui vasta kun uhkasin ottaa autot pois ja otin muutaman kokeeksi. Tai sitten käytin nurkkaa "väärin" ;), eli se ei soveltunut autojen heittelyyn mutta sopisi johonkin muuhun ei-toivottuun käytökseen

    VastaaPoista
  8. Kuulosti hyvältä idealta noiden yhdessä sovittujen sääntöjen aukikirjoittaminen ja vaikka jääkaapin oveen kiinnittäminen. Meidän lapsi asuu kahta kotia ja lapsen isän kanssa ollaan tehty kirjallisia "sopimuksia" muistakin asioista - ja oikeasti se on toiminut! Tietysti poikamme on vielä aika pieni (1 v 3 kk), joten varsinaiset kasvatushaasteet ovat varmasti vielä edessä. Komppaan anonyymiä siinä, että erovanhemmuus on tässä mielessä helpompaa - yhteistä rintamaa ei tarvitse edes välttämättä muodostaa. Iskän kanssa toimitaan näin ja äidin kanssa näin. Aina toinen vanhemmista ei ole edes kuvioissa, jolloin tämä on vielä yksinkertaisempaa. //H&M

    VastaaPoista
  9. Hihi.

    Meillä toimi esikoisen kanssa näin: minä kielsin, tyttö jatkoi kiellosta huolimatta, mies rupesi huutamaan, tyttö purskahti itkuun, sitten miehen äiti antoi karamellia. Oppi meni perille: kun teet, mitä kielletään, saat namia :)

    Ei meillä oikeastaan muusta riidelläkään kun lastenkasvatuksesta, ja siitä melkein joka päivä. Rauhanomaiseen neuvottelupöytään istumiseen ei näytä aika riittävän.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, kyllä sitä kummasti ihminen kehittää lapsen suhteen itsevarmuutta, viimeistään uhmaiässä. ;) Ja niinhän se on että jatkuvaa kieltämistä pitäisi välttää ja ohjata energia luvallisiin touhuihin, muuten kielloilta menee teho.

    Henkka, pääasiahan on että keinot toimivat, olivat ne mitä tahansa! :)

    H&M, jostain syystä se kirjallinen sopiminen on vaantehokkaampaa kuin pelkkä puhuminen vaikka on kyse ihan aikuisista ihmisistä. Vähän sama homma projektityössä.. ;)

    Katja, I hear you. Siitä riidanaiheesta ei varmaan pääse eroon ikinä.

    VastaaPoista
  11. Yksinhuoltajat välttyvät ehkä kasvatuksellisilta kompromisseilta toisen huoltajan kanssa, mutta riidelläpä varhaismurrosikäisen kanssa esimerkin antamisesta seitsemänvuotiaalle koskien taaperon rajoja, kun koittaa samaan aikaan itse neuvoa sitä keskimmäistä ja ohjailla sitä nuorimmaista. Ei tule isi ja sano, että "kaikki omiin huoneisiin rauhoittumaan, myös äiti, kunhan on ensin tiskannut nuo astiat".

    Ja mainittakoon, että mahtava blogi sulla :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...