Sivut

30.6.2009

Kärpäsen merkityksestä

Kärpänen on tehnyt Matildaan suuren vaikutuksen. Ensimmäinen kohtaaminen kärpäsen kanssa tapahtui viime keväänä, kun juuri herännyt siivekäs jäi Madden käden alle ikkunalaudalla ja surisi kauhuissaan. Käden omistaja säikähti aivan yhtä paljon, mutta nyttemmin suhde on lämmennyt. Erehdyin kerran uhkaamaan ruokapöydässä vitkuttelevaa ipanaa, että kärpänen tulee syömään kohta Matildan ruoat pois, mikä aiheutti ainoastaan sen, että nykyään kärpästä huudetaan apuun harva se päivä pelastamaan pahalta ruoalta.

Kärpänen on myös herättänyt ensimmäisen keskustelun elämästä ja kuolemasta. Lattialta löytyi nimittäin kuollut surisija. Oli vaikea antaa kuolemasta tyhjentävää selvitystä kaksivuotiaan konseptiin, mutta yritin havainnollistaa kuoleman olemusta kertomalla että kärpänen ei lennä eikä surise enää, vaikka sitä kuinka tökkisi eloon. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että kärpänen on pahasti rikki. Johon tuli hetken päästä toiveikas ehdotus: vaari korjaa!

Ei siinä mitään. Kärpänen on kyllä sympaattinen otus. Yleensä sen tapaa vankina sisällä, jolloin sen kiihkeä surina ja poukkoilu ikkunaa vasten on täynnä elämän hetkellisyyden ja päämäärättömyyden symboliikkaa. Kun mummi tokaisi kerran ihmeissään ipanan touhuista, että mikä sinustakin tulee isona, Matilda vastasi heti, että kärpänen. Aren't we all.

9 comments:

Elina kirjoitti...

Meillä asusti parin päivän ajan symppiskärpänen. Muutoin suristelijaa ei näkynyt, mutta jos menimme puolitoista vuotiaan tyttäreni kanssa syömään niin kärpänen istahti pöydän kulmalle aina seuraksemme. Ja tämä siis toistui päivän jokaisen viiden ruokailuhetken aikana. Tytöstäni kärpänen on tietenkin ehkä parasta mitä maailmassa on ja hän olisi kovasti halunnut antaa suukkoja kärpäselle.
Niin symppis ei tuokaan kärpänen silti ollut, että olisi moiseen suostunut.

Polly kirjoitti...

Olipa hauskasti kirjotettu :D

rousku kirjoitti...

r.i.p. kärpy.
oli mukava kirjoitus. todella. ja mattila vertaansa vailla.

Anonyymi kirjoitti...

Kuoleminen on haastavampi asia (meillä haluttiin aikanaan välttämättää ehdottaa ihmisvainajaa laitettavaksi kompostiin), mutta nyt kuulin ensi kertaa lapsesta joka on innostunut kärpäsestä. Tähänastinen kokemus on osoittanut, että kärpäsessä on jotain pelottavaa. Tykkääkö Madde myös muista surisijoista, amppareista ym.?

Karina kirjoitti...

Ihana kirjoitus :)
Meillä pelätään kärpäsiä jos ne tulevat liian lähelle - silloin Bella lähtee karkuun ja sanoo mennessään, että "ei pelota yhtään". Muutkin hyönteiset ovat vähän pelottavia, vaikkakin kiehtovia, ja hämähäkeistä ja "muurähäkeistä" puhutaan taukoamatta.
Heh, meilä kävi tuon syömisen kanssa samoin - uhattiin mummilla että jos Bella ei syö niin Urho (papan koira) tulee syömään Bellan ruuat. No, siinä sitten kävi niin, että tyttö aina toiveikkaana mietti, että jos annettais ruuat Urholle...

rousku kirjoitti...

me saatiin 2 kg painoa puolessa vuodessa sillä, kun sanottiin, että naapurin täti tulee syöttämään ;) siinä ei voi olla sitten syömättä..

Annaheti kirjoitti...

Frida taas yrittää luistaa ruokailusta väittämällä kiven kovaan, että se ruoassa on muurahaisia. Tämä juontaa juurensa siitä, että kerran keväällä eräs epäonninen kukkakärpänen meni hukuttautumaan tytön semperiin just kesken ruokailuhetken - mikä traumaattinen kokemus.
Mä en ole mikään ötököidenrakastaja, mutta olen yrittänyt skartapa ja esittää iloisen uteliasta kaikkien kotiin eksyvien surisijoiden kanssa, jotta ipana ei oppisi selittämätöntä kammoa kaikkiin öttiäisiin, suomessa kun ne varsin harvoin aiheuttaa mitään vahinkoa. Ei ole tehonnut, Frida esittää mun kanssa kiinnostunutta, yleensä noin kolmen metrin hajuraon päässä elukasta.

Mama kirjoitti...

Elina, mahtavaa että teilläkin on lämmin kärpässuhde! :D

Polly, kiitos!

Rous, kiitos! Pitäiskö sun ottaa käsityövalikoimiin myös kärpy?

Anonyymi, olen yrittänyt opettaa että kaikki eivät ole kärpäsiä (ja siten eivät ehkä halua halia), mutta lajinmääritys on vielä hiukan hakusessa.

Karina, haha, ei tosiaan pelota yhtään.. :D Muurahainen ei ole meillä kovin hyvässä huudossa, koska maailla puskapissien aloittamisen jälkeen kävi niin kuin joskus kaikille tytöille käy.. ;)

Rousku, onko teidän naapurissa siis joku Bates motelli?!

Annaheti, Frida on ihan normaali lapsi. On sosiaalisesti älykkäämpää fanittaa Myyrää kuin kukkakärpäsiä!

Karina kirjoitti...

Myyrästä tuli muuten mieleen, että landella kun myyrät oli tehneet tuhojaan ja niiden koloja käytiin "ihastelemassa" niin Bella tasaisin väliajoin kävi huhuilemassa koloon "Myyräääää! Huhuuuuu! Tule tänne!" Raukka... ei se Myyrä tullut, kun valitettavasti sattui nukkumaan just sillon kun Bella kävi kutsumassa ;)

Blog Widget by LinkWithin