Ipanassa on havaittavissa taas kehitystä. Se on nimittäin ottanut käyttöön jonkinlaisen kohtuullisuuspykälän.
Kielloista ja kurinpidollisista toimenpiteistä ei enää automaattisesti seuraa järjetön huutotuomio vaan ne suhteutetaan ainakin jossain määrin siihen, oliko näihin johtanut toiminta
a) selkeästi kiellettyä vai
b) harmaalla alueella.
Esimerkki eiliseltä. Skidi hakkasi pöydässä posliinilautasta metallilusikalla ja viisveisasi suullisista kielloista. Kun sitten päätin lopettaa paukutuksen ottamalla lusikan pois kädestä, odotin parkua, mutta ipana katsoikin mua suoraan silmiin ja hihitti.
Se riiviö tiesi ihan tasan tarkkaan, miten tässä touhussa käy ja hyväksyi tekonsa seuraukset!
Tulkitsen tämän hyväksi merkiksi: kyseessähän on orastava oikeustaju. Lisäksi oikeudenmukaisuuden konsepti edellyttää aina jonkinlaista itsekritiikkiä, sillä sääntöjä voi rikkoa vasta kun tietää ne. Kolikon kääntöpuolena on tietenkin loputon sääntöjen testausprojekti, jossa otetaan hiljalleen käyttöön yhä järeämpiä aseita, tietoista juonittelua, manipulointia ja muiden syyttelyä.
Kiehtovaa.
Lisäksi sillä slurkilla on aina vastaus valmiina.
- Hei, ei saa rämpätä sitä digiboksia! Tästä on sanottu monta kertaa. Oletkos nyt vähän tuhma?
- Ei ole tuhma. On pikkutyttö.
Toistaiseksi tämä riittää.
Heh, hauska Madde. Meillä vajaa 2-vuotias kiipesi eilen ruokapöydän päälle istumaan ja kun kysyin saako niin tehdä, vastasi nyökäytyksen kera ekaa kertaa "joo" (tähän saakka sentään vastaavissa tilanteissa sanonut ei) ja kun jatkoin, että kukahan antoi luvan niin vastasi "veeti itse!"
VastaaPoistaGo Madde!
VastaaPoistaFrida puolustautuu sanomalla, että ei ole tuhma, on mummin kulta. Kiitti mun mutsille.
Tuo reagointitapa meillä riippuu myös väsymyksen asteesta. Tänään Bella piirsi puuvärillä tv-tasoon (se lähtee ihan helposti rätillä onneksi) ja katsoi mua samalla silmiin uhmaavalla katseella. Ensin kielsin sanallisesti ja annoin paperia johon piirtää, sitten uhkasin ottaa kynän pois ja sitten otin. Tyttö vollottamaan lattialle rähmälleen. Sitten se nousi ylös ja koski telkkariruutua - sitäkään se ei saa tehdä. Poistin sen tilanteesta ja ei kun kauheaa huutoa ja rimpuilua. Kello oli n. 20.15 ja 20.30 on nukkumaanmenoaika... Välillä taas kun on kivi suussa (Bellan lemppariuhma puistossa - tahallaan kivien tunkeminen suuhun niin että äiti varmasti näkee) ja sen sieltä poistaa, niin toinen vaan nauraa. Oon harkinnut, että ignooraan koko kivi suussa-jutun, mutta kun se voi lohkaista hampaansa niihin, niin pakko kai reagoida...
VastaaPoistaOma kolmivuotiaani on jo jalostunut sille asteelle, joissa kieltoihin vastataan vetoavalla 'mutta miksi?'-kysymyksellä. Lisäksi äidin syyllistäminen ( 'Et voi jättää mua yksin tähän pöytään kun se on vastuutonta!') ja isän uhkailu ('Jos et anna sitä mulle, niin en enää rakastua sua yhtään!') on astyunut kuvioihin. Psykologista silmää siis löytyy.
VastaaPoistaAnonyymi, joo, tää menee koko ajan haastavammaksi kun pitää alkaa taklata niiden omaa järkeilyä..
VastaaPoistaAnnaheti, :D
Karina, allekirjoitan. Varsinkin liian varhainen päiväunilta herätys aiheuttaa meillä ihan järjettömiä reaktioita. Ja siinä Liberon kirjeessä ei valitettavasti kerrota miten näihin "Äiti mene pois" komentoihin pitäisi vastata.
Anonyymi, maltan tuskin odottaa. Noissa tilanteissa joutuu toimimaan ihan sosiaalisen älykkyytensä ylärajoilla.