9.5.2009

Keskinkertaisen äidin maljapuhe

Arvon perhe,

Havaitsin aamulla, että mua ei nolota tää juhla enää yhtä massiivisesti kuin viimeksi. Mähän lupasin silloin, että tsemppaisin äitinä tänä vuonna. Ja mielestäni olen vähän tsempannutkin. Työn ja perheen yhteensovittaminen on kieltämättä ollut haastavaa, mutta pääsääntöisesti onnistunutta. Olen yrittänyt pitää työpäivät jokseenkin normaalin rajoissa (kiitos maailmantalouden se ei ole ollut ihan yksinkertaista) ja olen vain kerran joutunut noutamaan ipanan päivähoidosta goddamit-onks-kello-jo-varttia-vaille- taksilla. Olen ylipäätään erittäin iloinen ipanassa vuoden sisään tapahtuneesta kehityksestä, sillä se on palauttanut vähintään puolet elämästä takaisin. Tästä johtuen olen myös löytänyt identiteettini uudelleen, mikä puolestaan on edellytys koko äitiyden hyväksymiselle. Tämä alkaa sujua. Vaikka kiitos siitä ei minulle yksin kuulukaan.

Sillä toki jää vielä parannettavaakin. Läsnäolo iltaisin ja joskus jopa viikonloppuisin on välillä heikkoa - työasiat tulevat kotiin vaikka ei pitäisi. Uhmaikäisen kanssa neuvottelu kysyy aivan uudenlaisia sosiaalisen älykkyyden sfäärejä. Himassa on edelleen tarjolla purkkiruokaa kotiruoan sijaan ja pullantuoksu (ts. käry) on pakastealtaasta. En käy missään lapsiharrastuksissa. Se uiminenkin lopetettiin ihan siksi, että tiettyyn aikaan tietyssä paikassa oleminen lauantaisin on vaan (minulle) liian stressaavaa.

Vanhemmuuttani määrittelee edelleen keskinkertaisuus, minkä takia koen, että liputus on hieman liikaa. Shampanjalasia saa kuitenkin nostaa tälläkin ponnistuksella, ihan sen takia, että lapsi näyttää viihtyvän tässä perheessä. Ja voihan olla, että ens vuonna päästään jo kasin puolelle.

Skål!

3 kommenttia:

  1. Päinvastoin: kaiken sen syyllisyyden, keskinkertaisuuden, riittämättömyyden ja ikuisten kompromissien kestämisen takia äidit todellakin ansaitsee edes kerran vuodessa täyden hulabaloo-juhlinnan ja shamppista! Joten skål! :)

    VastaaPoista
  2. Vähän SUN äiti on tehnyt hyvää työtä. :D Skål!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...