Tasa-arvosta ovat nyt alkaneet puhua miehetkin. Valitettavasti tällä hetkellä miesnäkökulman (tälle pitäisi keksiä joku feminismiä vastaava nimi) tasa-arvokeskustelua leimaa vahvasti armeijakeskeisyys, edustaahan yleinen asevelvollisuus miehelle sitä ainoaa pakollista, selkeästi sukupuoleen liittyvää rakennetta, josta ei enää nykyään ole hyötyä esimerkiksi työelämässä. Tällekin keskustelulle on paikkansa, sillä epäkohtia armeijan ideologiasta toki löytyy (siviilipalveluksesta rangaistaan, kieltäytymisestä tulee linnaa, naisilla erikoisoikeuksia) mutta minä itse näen - törkeän subjektiivisesti - paljon tärkeämpiäkin miestasa-arvokysymyksiä. Puolustusvoimat on työpaikkana suosittu, maanpuolustuskorkeakouluun tuli tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita ja (en löytänyt yhtäkään tutkimusta teoriani tueksi vaan joudun luottamaan lähipiirin haastatteluihin) suurin osa tuntuu pitäneen armeija-ajastaan. Toivottavasti miesliike muistaa siis sen, että on olemassa miehiä laajemmin ja syvällisemmin sukupuolena koskettavia asioita kuten vanhempien tasavertainen kohtelu perhe- ja huoltajuusasioissa. Haluaisin myös kuulla puheenvuoroja miesten alkoholinkäytön suitsimisesta. Ei ole mikään salaisuus, että tasa-arvokeskustelussa vilahtelevat asiat kuten miesten vankilatuomiot, lyhyempi eliniänodotus, syrjäytymisriskit, huonompi elämälaatu jne voidaan liittää saumattomasti alkoholiin - mitä asialle pitäisi miesten mielestä tehdä?
On ehdottomasti kaikkien etu, jos tasa-arvokeskusteluun osallistuvat molemmat sukupuolet. Perinteisesti aihe on kuitattu "feminisminä", lisääntymisbiologiaan liittyvänä akkojen kitinänä, ja ongelmia on väheksytty milloin mihinkin perusteluun vedoten (Afganistanissa on vielä kurjempaa, 50 vuotta sitten ei ollut tätäkään jne). Syrjintää aiheuttavaa synnytys- ja lapsenhoitoeroa ei voi muuttaa (toisin kuin asepalveluslainsäädäntöä), mutta jos miehetkin alkavat nyt nähdä miesstereoypiaan ja sukupuolirooliinsa liittyviä ongelmia ja haluavat keskustella sekä tehdä asioille jotain, olen luottavainen, että naistenkin tasa-arvo-ongelmien käsittely saa lisää pontta. Vaikka miesnäkökulman esille nostamat ongelmat ovat toki aitoja, ne kaipaavat sekä särmää että fokusta - ja tässä olisivat naiset omiaan auttamaan pitkän kapinointikokemuksen kautta. Mielenkiintoista nähdä syntyykö synergiaa.
Loppupeleissä nimittäin kyse ei ole enää sukupuolen asettamien mahdollisuuksien ja rajoitteiden tutkimisesta vaan ylevästi arvoista - siitä mikä on oikein, ja mitä yhteiskunnassamme halutaan tukea. Otetaan esimerkkinä Kiina. Kiinan valtiojohtoa voi syyttää monesta asiasta mutta se on nähdäkseni hyvin johdonmukainen: valtio esimerkiksi suosittelee perheille yhden lapsen politiikkaa ja tukee sitä kaikin tavoin. Asia on kommunikoitu niin hyvin, että koko maailma tietää siitä. Meillä taas Vanhanen käskee lisääntyä (ja niin totisesti ihmiset ovat tehneetkin), mutta valtio ei erityisen johdonmukaisesti osoita, että se arvostaisi tätä ponnistusta.
Ei lapselle (epätasalaatuinen päivähoitojärjestelmä, jota alan johtavat tutkijat kritisoivat).
Ei vanhemmalle (sekava tuki- ja vanhempainvapaajärjestelmä, surkea hoitovapaaraha).
Ei perheelle (veroedut, kotitalousvähennysten lisääminen).
Ei työnantajalle (vanhempainvapaiden aiheuttamien kustannusten tasaaminen, työnantajan palkitseminen hyvästä perhepolitiikasta).
Arvostukselle on olemassa helppo mittari, raha. Palkitseminen. Etuudet. Tulonsiirrot. Palkkaus. Josta päästään toiseen mielenkiintoiseen juttuun, joka perustuu suomalaistutkimukseen korkeakoulutettujen naisten tilanteesta työelämässä.
Työvoiman ulkopuolella olevien naisten osuus on suurin Suomessa, kun vertailussa ovat korkeakouluista viisi vuotta sitten valmistuneet yhdeksässä Euroopan maassa.
Kun suomalaisnaisilla osuus on 13 prosenttia, esimerkiksi Norjassa se on neljä, vaikka tuntuva osa korkeakoulutetuista on siellä perheellisiä.
Siinä missä suomalaisnaiset ovat kokonaan poissa työelämästä, norjalaiset onnistuvat yhdistämään työn ja perheen.
Tutkimuksista tehtyihin lehtijuttuihin on aina laskettava vähän lööppilisää, mutta tämä on mielenkiintoinen tutkimus, kun vertailussa on mukana sellaisia perinteisiä housewife-maita kuin Saksa, jossa ei ole erityisen vierasta käyttää siivoojaa ja lastenhoitajaa, vaikka nainen olisikin ei-työelämässä. Mukana on toisaalta myös Norja, jonka voidaan katsoa olevan suhteellisen samaa henkistä ilmastoa Suomen kanssa, vaikka luonnonvaroissa ollaankin vähän eri mittaluokassa. Suomalaiset akateemisetkin naiset ovat halukkaita jäämään kotiin, vaikka siitä ei erityisesti palkita. Miksi? Jutussa ei yritetäkään vastata kysymykseen, mutta rivien välistä löytyy totuuden siemen. Vain puolet naisista katsoo, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on sujunut odotetusti. Akateeminen loppututkinto ei automaattisesti tarkoita hyvää toimeentuloa, mutta lopulta juuri raha mahdollistaa kotiin jäämisen. Yhtäkkiä ollaankin hyvin kummallisen päätelmän juurella: onko kotiin jääminen luksusta? Lisäksi pitää ottaa huomioon, että tilastoja pitäisi aina peilata vallitsevaan kulttuuriin: mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on oma valinta ja mikä sosiaalista painetta. Tämä on ajan henki. Matildan ajassa kaikki voi jo kaikki olla toisin.
Ajatuksia? Kaukaa tai läheltä haettuja.
Ei nyt varsinaisesti liity tähän tekstiin, mutta meinas hajota pää, kun luki hesarin sivulla kyseistä juttua koskevia kommentteja. Tutkimushan ei voi millään pitää paikkaansa, tutkijat eivät ole ottaneet sitä ja tätä ja tuota huomioon yms.
VastaaPoistaHesarin kommentteja lukematta, mutta tilastotiedettä keskipitkän sivuaineen verran opiskelleena on ihan pakko todeta, että perinteisiin housewife-maihin verrattuna suomalaisten naisten koulutustaso on korkea.
VastaaPoistaKorkeakoulutettuja naisia on meillä paljon myös kotiäiteinä osittain siksi, että korkeakoulutettujen osuus kaikista naisista on Suomessa suurempi kuin monessa vertailumaassa.
Kokonaan toinen kysymys on, eivätkö myös korkeakoulutetut äidit saisi olla omasta tahdostaan kotiäiteinä. Ongelma tämä on minusta vasta sitten, jos valinta kotiäitiydestä ei ole naisen oma. Ehkä kysessä onkin arvovalinta, joka ei edes ole kaikille mahdollinen. Tähän viittasitkin arvelemalla kotiinjäämisen olevan luksusta.
Kannatan lämpimästi kaikkia toimenpiteitä, joilla isiä kannustetaan jäämään kotiin edes vähäksi aikaa hoitamaan lapsiaan. Mutta todellista tasa-arvoa ei minusta ole se, että nainen saa käydä töissä, vaan se, että saa itse valita, mennäkö töihin vai hoitaako lapsensa kotona.
Luin myös ko. jutun miesten tasa-arvosta. Jäin miettimään miksi naisten pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että miehet kuolevat nuorempina tai tekevät hanakammin itsemurhia. Nalkuttaako naiset ne hengiltä?
VastaaPoistaTuotiinhan tuossa myös esiin se, että korkeakoulutettujen naisten työllistyminen voi Suomessa olla vaikeaa. Jos maisterille tai tradenomille ovat vaihtoehtoina Siwan kassalla istuminen tai kotiäitiys niin kyllä minäkin niistä mieluummin valitsisin jälkimmäisen.
VastaaPoistaPienen tytön ja pojan äitinä sitä pohtii noita tasa-arvoasioita ihan kasvatuksellisista syistä. Tie tasa-arvoon kun lähtee mielestäni rikkomalla jumiutuneita miesten ja naisten rooleja. Jo pihapiirin toiset lapset ihmettelee pyörää korjaavaa äitiä, ja haukkuu tyttäreni mustaa liekkipyörää poikien pyöräksi. Päiväkodissa pojat kyllä saa olla vilkkaita muttei herkkiä, muuten se on nössö. Vilkas tyttö taas leimautuu ylivilkkaaksi ja hankalaksi. Yleisestä painostuksesta, neljävuotias tyttäreni jo pyrkii katselemaan itseään vaaleanpunaisen prinsessalasien läpi. Saa ihan tosissaan taistella voimakkaan, itsepuoliaan pitävän ja sanavalmiin naisihanteen puolesta. Onneksi tyttäreni perus luonne on niin eloisa, että voin vielä voittaakin tämän taiston.
VastaaPoistaTasa-arvoa tai ei. Itse korkeakoulutettuna äitinä haluaisin kovasti jäädä hoitovapaalle kunnes poikani olisi edes puolitoistavuotias, mutta perheellämme hädintuskin on moiseen luksukseen varaa. Siihen että mies jäisi kotiin ei ainakaan olisi varaa, senverran parempi on äijän palkka tässä taloudessa. Ja kyllä mä olisin kateelinen jos isi jäis himaan, ja mä lähtisin joka aamu töihin. ;) Niin antoisaa on tää aika lasten kanssa, etten niin mielenkiintoista työtä itselleni keksi joka tän päihittäis.
Minusta on kummallista kutsua todelliseksi tasa-arvoksi sitä, että naisella on vapaus valita meneekö töihin vai jääkö kotiin. Eiköhän todellista tasa-arvoa olisi kuitenkin se, että sekä miehellä, että naisella on yhtä suuret tai pienet mahdollisuudet tehdä tuollainen valinta, eikä se, että vain naisella on taas kerran kaikki päätösvalta.
VastaaPoistaNaisten kannattaisi valita naistutkimuksen, estetiikan yms hömpän sijaan aloja, joilla työllistyy paremmin ja saa parempaa palkkaa. Ei kai ole mikään salaisuus, ettei ykistyissektorilla ole pahemmin työpaikkoja tarjolla tuollaisia aloja lukeneille. Työllistymisen vaikeudessa kannattaisi tarkastella asiaa aloittain miesten ja naisten välillä, eikä tarkastella vain naisten työllistymisen vaikeutta ja yli kaikkien alojen.
VastaaPoistaMiksi miehen pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa naisten alemmasta palkkatasosta tai pienemmästä osuudesta johtotehtävistä?
VastaaPoistaOnko miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmia käsitelty samoilla kriteereillä? Onko toinen sukupuoli syrjinnän uhri ja toinen itseaiheutettu luuseri?
Haluammeko ylipäänsä tarkastella epäkohtia yksilön vai yhteiskunnan ongelmina?
Loistavaa kynäilyä Mama jälleen kerran!
VastaaPoistaYlipäätäänkin pitäisi puhua ihmisten välisestä tasa-arvosta. Jokaisella perheellisellä pitäisi olla mahdollisuus valita lasten kotihoito niin halutessaan.
Ja jokaisella naisella mahdollisuus nousta juuri niin korkeaan asemaan kuin rahkeet antavat myöden.
Meidän yhteiskuntamme näyttää rakentuvan yllättävänkin sukupuolittuneiden odotusten mukaisesti, vaikka harva meistä kai on puhtaasti mies- tai naisstereotypian mukainen.
On loistavaa, että asioista puhutaan. Epäilys: yhtä paljon kuin naiset sortavat toisiaan, sortavat toisiaan myös miehet.
Edelliseen viestiin jäi yksi ylimääräinen "naisella" -sana. Editointi jäi selvästi kesken. Piti olla: "Ja jokaisella mahdollisuus nousta juuri niin korkeaan asemaan kuin rahkeet antavat myöten."
VastaaPoistaPapaija, mä en koskaan voi lukea mitään julkisia keskusteluja just samasta syystä. Anonyymit Idiootit Ry vaan ei jaksa kiinnostaa.
VastaaPoistaEberg, vaikea uskoa että tutkimuksessa ei olisi otettu huomioon tuollaista seikkaa? Mutta siitä olen samaa mieltä että miesten kannustaminen olemaan mukana perheensä elämässä ei ainakaan vähennä heidän hyvinvointiaan.
Anonyymi, tasa-arvipyrkimykset nähdään usein syyllistävinä vaikka ongelmien aiheuttajat ovat jossain aivan muualla kuin toisessa sukupuolessa. Itse näkisin asian niin, että miehillä on joissain asioissa huonompi asia - mitä sen auttamiseksi voisi tehdä.
GE, aivan totta.
Nemi76, kamppailen itse samojen ongelmien kanssa jo alle -vuotiaan kanssa. Päivähoitoryhmässä oleva nelivuotias tyttö, joka puetaan aina pinkkiin, on iskostanut Maddelle että tämä on tyttöjen väri. Nice. Mä en muuten kokenut mitään muuta kuin suunnatonta ylpeyttä silloin kun mä lähdin aamuisin töihin ja muu perhe jäi vetämään lonkkaa. Kannattaa kokeilla, saatat yllättyä. ;)
Anonyymi, tämä tietenkin juuri näin.
Anonyymi, olen toisaalta samaa mieltä ja toisaalta en - huomaa, että samat palkkaerot ovat olemassa myös ekonomeilla. Yliopistolla pitäisi mielestäni kyllä tarkemmin ylipäätään miettiä mikä on puhtaasti tutkimukseen tähtäävä suunta jota ei kannata kenenkään ei-tutkijaksi halajavan pääaineekseen ottaa.
Buji, vastasn tähän syyllisyys-kysymykseen jo yllä: huono omatunto ei ratkaise mitään, se on velvollisuuksien väistelyä.
Susanna, yhdyn epäilykseesi täysin. Armeija on tästä itse asiassa aika hyvä esimerkki.