22.1.2009

Eläkeputki

Vaikka mä tykkäänkin työelämästä kohtuullisen vilpittömästi, olen silti kauhistunut siitä, että eläkeiän nostamisesta käydään keskustelua säännöllisin väliajoin. Lisäksi työmarkkinajärjestöjen tekemässä ehdotuksessa suositellaan osa-aikaeläkkeen ikärajan nostamista 60 vuoteen. Samaan aikaa, kun houritaan tästä työelämässä pysymisestä, yritysmaailma tarjoaa lähtöpaketteja juuri vanhemmalle työntekijäpolvelle. Ööö. Miten voi olla töissä, jos kukaan ei halua maksaa siitä palkkaa?

Mitä seuraavaksi? Pitäiskö jengin mennä duuniin heti peruskoulun jälkeen? Mitä hittoa siellä lukiossa ja korkeakoulussakaan biletetään vuositolkulla, kun kortistoon valmistutaan kuitenkin. Vai puututaanko kenties siihen, että suomalaiset elävät liian vanhoiksi. Varsinkin naiset porskuttavat taakkana satavuotiaiksi. Ettäs kehtaavat.

Mä olen eläkesäästäjä - vaikka sitä Sampon sijoitusrahastoa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kultakaivokseksi - ja ajattelin taas hiukan nostaa talletussummaa. Mä en todellakaan aio tehdä duunia kuudenkympin jälkeen enää päivääkään. Mä haluan istuskella takapihalla (etelä-Ranskakin käy) viltin, punkkupullon ja kirjan kanssa dementoitumassa, jos ilmastomuutos sallii. Jos se koti-insinöörin levy (levytyssopimus varmistui jo) ei myy, elatuspaineet siirtyvät Maddelle. Olipa hyvä, että tuli tehtyä.

2 kommenttia:

  1. Mä oon miettinyt tota ihan samaa, että miksi eläkeikää pitää nostaa kun työntantajat ei nytkään halua pitää yli 55-vuotiaita talossa, varsinkaan kun huonot ajat iskee. Myöskään sen ikäiset koulutetutkaan työnhakijat ei löydä mitään hommia, jos työttömyys iskee, nimim. kokemusta on lähipiiristä.
    Mun pitäis kouluttaa tuo tyttö johonkin rahakkaaseen hommaan - tennisammattilainen(?) jotta vois jäädä laakereilleen ja manageriksi jo vaikka viiskymppisenä ;) :D

    VastaaPoista
  2. Sitä tennisammattilaisuutta mäkin olen harkinnut Maddelle. Laitetaan tytöt parin vuoden päästä treenaamaan yhdessä, Esporttihan on tossa ihan vieressä. ;)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...