18.1.2009

Kiire osa 1

Summaan viikonlopun päivähoitopohdinnat. Yhden viikon kokemuksen mukaan päivähoidossa on kaksi hyvää puolta: talouteen tulevan rahan määrä on kaksinkertaistunut ja kämppä säilyy yllättävän siistinä kun se on käytössä vain iltaisin. Huono puoli onkin sitten lisääntynyt kiire. (Ja se, että ipana on alkanut puhua unissaan.)

Olen saanut taas muistutuksen siitä, että tämä maailma on suunniteltu hyvissä ajoin -ihmisille. Niille, jotka tarvitsevat unta vain muutaman tunnin, jotka heräävät pirteinä kukonlauluun, jotka syövät täydellisen aamupalan ja joiden jumppakassi on pakattu jo edellisenä iltana. Kiire nimittäin alkaa siitä, että meidän perhe ei herää hyvissä ajoin. Me nousemme kaikki väkisin ylös 7.30, joka on ensimmäinen kellonaika mikä vuorokaudessa on. Toinen lähtee saman tien töihin, jotta ehtisi hakemaan lapsen pois hyvissä ajoin (deadline on viideltä) ja vientivuorolainen jää hoitamaan aamuvelvollisuudet, joihin menee nopeimmillaankin tunti. Hakuvuorolaisenkin täytyy toki lähteä töistä hyvissä ajoin, ettei vaan juutu ruuhkaan, mikä on puoli viiden maissa aika mahdotonta.

Kiire jatkuu illalla. Vaikka hoitopaikka on sadan metrin päässä, olen vientipäivänä töissä vasta varttia yli yhdeksän, mikä puolestaan tarkoittaa, että normaalipituisen duunipäivän jälkeen olen kotona kuudelta. Tällöin jää kaksi tuntia tehokasta peliaikaa, sillä ipanan pitää olla unten mailla hyvissä ajoin viimeistään puoli yhdeksältä.

Onneksi meitä on kaksi. En tosiaan tiedä, mitä tekee yksinhuoltaja tai perhe, jonka toinen vanhempi matkustaa työkseen. Tai ne, joilla on useampi lapsi ja ehkä vielä eri hoitopaikoissa. Kiirettä voi hieman lievittää osittaisella hoitovapaalla mutta se taas tarkoittaa kompromissia työelämässä.

Jäin pohtimaan, miksi työnantajan järjestämä lastenhoito ei ole yleisempää kuin se on. Onko jollain kokemusta jonkinlaisesta työntekijöille tarjottavasta edusta, jota rahoitettaisiin myös valtion ja vanhempien taholta? Korjatkaa jos olen väärässä. Kustannusmielessä työnantajalle koituu kuukausittaisia kuluja hoitajan palkasta (2000€/kk?) ja sosiaalimaksuista, sekä kertaluontoisesta investoinnista tiloihin (lepopaikat, leikkitila, ruoanvalmistusmahdollisuus, saniteettitilat). Voisin kuvitella, että haasteeksi muodostuvat tilojen toteuttaminen ja ryhmän muodostaminen (koko, ikäjakauma) mutta muuten en keksi muita kuin positiivisia puolia lähtien ihan työntekijän sitouttamisesta firmaan tätä kautta. Töihin voisi lähteä ilman kaupunkitourneeta ja päivän venyminen ei olisi vartin päälle, koska lapsen voisi vaikka hakea hetkeksi työpöydän ääreen piirtämään. Yhteistä aikaa olisi paljon enemmän kun lounastauot ja työmatkat voisi laskea saldoon. Ettei koko ajan tarvitsisi olla hyvissä ajoin.

Katson vielä toisen viikon ja päätän sitten, mitä toimenpiteitä tarvitaan. To be continued.

9 kommenttia:

  1. Sitku ne menee kouluun, niin siellä vasta täytyykin olla hyvissä ajoin...

    VastaaPoista
  2. Heh, odotan innolla Maman kommentteja Rouva Mikkosen mielipiteistä... Toisaalta,viitsiikö sitä ruveta Mikkosen kanssa kinaamaan, hän kun on niin täydellinen eikä toisten mielipiteet häntä hetkauta suuntaan eikä toiseen ;) Mahtaako rouva jopa tehdä hallaa ajamalleen asialle olemalla niin...no, jätänpä sanomatta.

    Täällä yksi itsekäs uraäiti, joka tulee töihin silmät ristissä seitsemäksi (mulle valitettavasti vuorokauden ensimmäinen kellonaika on 6.20 - käyn vaan suihkussa kotona ja syön minuuttipuuron sekä annan tukan kuivua töissä ennen kuin muut tulee paikalle) jotta pääsee hakemaan jälkikasvunsa natsikasvattamosta 15.30 mennessä...
    Työpaikan järjestämää lastenhoitoa meilläkin on mietitty, kun töissä on ruvenneet ihmiset sikiämään oikein kunnolla viimeisen kahden vuoden aikana - täällä saataisiin jopa 15 hengen ikäryhmä kokoon 1-2-vuotiaista.

    VastaaPoista
  3. Uraa ja äitiyttä on vaikeampi yhdistää kun uskoinkaan. Sä olet hyvä äiti tai hyvä työntekijä, mutta voitko oikeasti olla molempia?!

    Dilemman yksi aspekti on yksinkertaisesti se että olet NAINEN. Eli työnantajan näkökulmasta aina väärässä iässä = joko kohta raskaana, raskaana, sitten pienen lapsen äiti joka kuitenkin päiväkotilapsena (sanaa jota inhoan ylikaiken!!) koko ajan kipeenä, sitten taas todnäk kohta raskaana ja sitten 2n päiväkotilapsen (ne on muuten mun!!) äiti eli tuplasti pois jne ymmärrätte kuvan!? Yritä tässä sitten vakuuttaa ja olla itse vakuuttunut olevasi URAllinen äiti.

    Hyvää mun töihinpaluussa oli se, että mä oikeesti tajusin, että työ on VAAN työtä! sitä tehdään, että saadaan lainat maksettua, ehkä, kunnon ruokaa pöytään, kunnon vaatteet päälle ja toiv matkustettua yhteisille lomille. koti ja perhe nousi prio ykköseksi ja mä vähän lopetin välittämästä, että mitä mun urasta tulee. Eli asetuin suosiolla osoitettuun paikkaan, kuin mikäkin rakkipiski.

    Illat jää todellakin yllättävän lyhyiksi ja mua ärsytti eniten tajuta, että mun lapsen HOITAJA viettä enemmän aikaan mun lapsen kanssa päivässä kuin MINÄ äitinään!! Ratkaisu: osittainen hoitovapaa, joka rökittää tuntuvasti tilipussia, ei vähennä työmäärää, mutta helpottaa kummasti tuskaa, antaa tunnin pidempään yhteistä aikaa ja helpottaa päivän privalogistiikkaa huimasti (2 lasta 2 hoitokohdetta)! Ja huom meidän ympyrä on max20km säteeltään, espoo-hki-espoo, eli tarkoitan, ettemme matkusta maakunnasta toiseen töihin/kotiin. Suosittelen.

    Hyvää työpäivää ja alkanutta työviikkoa, Andersson

    VastaaPoista
  4. Periaatteessa työnantajan tarjoama lapsen päivähoito on mustakin kannatettava idea. Onhan siinä sitten ainakin sellainen pienehkö mutta, että lapsi (jos tekee koko päivähoitouransa samassa paikassa) hengaa suurimman osan valveillaoloajastaan pelkästään yhden ja saman työnantajan palveluksessa olevien vanhempien lasten seurassa eikä opi, että aikuiset tekee maailmassa muutakin kuin koodaa/kirjoittaa/tulosjohtaa/hoitaa avainasiakkuuksia :)

    VastaaPoista
  5. Älä ainakaan sitä Madden unissapuhumista ressaa, Miksu huutaa pingua, laulaa ihhahhaata ja sepittää uskomattomia tarinoita ihan umpiunessa, ja kotona oon vielä toistaseks. Eli voi olla ihan normaalia eikä välttämättä reagoi siihen päivähoitoon niin.
    Kyllä se mama sutviutuu.

    VastaaPoista
  6. Aivan ensiksi, ihanaa lukea sun blogia! Viime aikoina olen vähän tiheämmin seuraillut, kun meilläkin tuo päivähoidon aloitus on ollut ajankohtaista 1,5 -vuotiaan tytön kanssa.

    Tuo kiire on ihan syvältä ja itse olen nyt päätynyt siihen ratkaisuun että hyödynnän juurikin tuota osittaista hoitovapaata. Koska itse (tai no mies myös) kuljen Helsinkiin täältä periferiasta (lue: junamatkaan menee jo se puoli tuntia) niin olen päättänyt kokeilla että olen kotona yhden päivän viikosta. Siis sen sijaan, että tekisin lyhennettyä työpäivää. Työnantaja on myös sen verran höveli, että antaa minun tehdä yhtenä päivänä viikosta etätöitä (ei tuhraannu aikaa työmatkoihin sitä tuntia). Näin ollen meille jää miehen kanssa tuota samaa limittäistä vienti ja haku -rumbaa kolmelle päivälle. Katsotaan miten selvitään, mutta meillä ainoa vaihtoehto noina kolmena päivänä on, että hoidosta hakija menee töihin jo seitsemäksi! Onko tässä mitään järkeä?

    Toivottavasti teillä asiat järjestyy parhain päin! Ja jos Madde viihtyy hoidossa niin sekin varmaan helpottaa omaa oloa.

    t. Sanna

    VastaaPoista
  7. Mama, Mama, Mama... tunnistan NIIN itseni tuosta kirjoituksestasi.

    Tässä pari pointtia Kokemuksen Äänellä Suoraan täältä Sankarillisten Yksinhuoltajien Leiristä:

    1. Mietipä haluatko tosiaan sitoutua työnantajaasi myös lapsesi kautta? Mitä tapahtuu sitten, kun saat unelmiesi duunitarjouksen ja - uraihmisenä - et voi jättää sitä väliin ja päätät ottaa sen vastaan? Lapsi joutuisi vaihtamaan valintasi takia hoitopaikkaansa, siis lapsi joustaisi... Entä jos päivähoidon taso ei vastaisi korkeita laatukriteerejäsi - edistäisikö uraasi kun joutuisit puuttumaan työnantajan tarjoaman edun laatuun jatkuvasti?
    Duuni on duunia ja perhe-elämä perhe-elämää, joillakin tavoilla ne toki risteävät mutta tuo ei ehkä sittenkään taida olla se paras tapa.

    2. Osittainen hoitovapaa tai avoin keskustelu työnantajan kanssa joustavista järjestelyistä, esim. että lähtee edes yhtenä päivänä viikossa aikaisemmin himaan (vastaavasti voisi tehdä yhtenä päivänä pitempää päivää, jolloin mies hakee ja hoitaa lapsen, mies puolestaan sopinut työnantajansa kanssa vastaavan järjestelyn; eli tällöin on reilassa jo kaksi päivää viidestä), on minunkin ratkaisuehdotukseni. Totta, duunin määrä ei vähene, mutta pitemmän päälle vain asettamalla itse rajasi ja hyväksymällä väliaikaisen poikkeusjärjestelyn takaat jaksamisesi ja se on työnantajankin etu.

    3. Elämä on kompromisseja, let's face it. Kaikkea ei voi saada, mutta priorisoimalla työt aina lapsen edelle voi menettää paljon. Pikkulapsivaihe on kuitenkin lyhyt vaihe elämässä. Pian Maddekin jo toivoo, että saisi "omaa aikaa" koulupäivän jälkeen.

    4. Itse mietin yhdessä vaiheessa myös sitä, että palkkaisin jonkun lähistöllä asuvan lukiolaisen tms. hakemaan lapset hoidosta, jotta saisin hieman enemmän pelivaraa iltapäiviin. En toteuttanut tätä, koska päiväkotimme pidensikin aukioloaikojaan 17.30:een. Sitten piti vain kestää lapsen murjotus, kun hän taas joutui olemaan se viimeinen, joka haettiin...

    Jaksamista ja tsemppiä! Pragmaattisin besserwisser-terveisin B.

    VastaaPoista
  8. Ansku, kiitos varoituksesta. Mä luulin että vastuu siirtyy abt noihin aikoihin ipanalle itselleen. ;)

    Karina, ajattelin ensin olla kommentoimatta Mikkosta mutta en sittenkään voinut. ;)

    Andersson, I see your point. Mulla on itse asiassa aika kiva duuni, mua ei ole koskaan kohdeltu erityisesti lisääntymisvaarallisena naisena tai ainakaan annettu sen näkyä. Mähän olin myös aivan riemuissani kun pääsin takaisin töihin! Tajusin että se on mulle paljon enemmän kuin palkka kun jengi otti (imho) mut vastaan aidosti iloisina mun paluusta. Kiva nähdä millainen tästä keväästä tulee.

    Anonyymi, kiinnostava teoria! Mut eiks sillon hoitopaikassa lapsi saa sen vääristyneen kuvan että kaikki aikuiset on lastenhoitajia. ;)

    Laura, ok, kiitos tiedosta! :D

    Sanna, kiitos, kiva että luet! Mä harkitsen tota osittaista hoitovapaata kyllä. Se on vaan siitä kummallinen etu, että sitä ei voi vanhemmat jakaa, että vuoroviikoin olisi toinen poissa yhden päivän. Kas kun mä en haluaisi olla se ainoa uhrautuja, keskinkertainen äiti kun olen. (Joillekinhan se ei ole uhraus van ihana mahdollisuus olla lapsen kanssa.)

    Becky Sharp, arvostan aina pragmaattista bw-kommentointia! Ja tiedän että elämä on kompromisseja, rimpuilen kuitenkin vähän. En nimittäin haluaisi olla firmalle kiitollisuuden velassa oleva heikoin lenkki (ja tämähän se todellinen pointti että siinähän menee kunnia ja itsenäisyys perkele, jos joutuu vielä pomolta joustoja anelemaan). Laitan toivoni mummiin, joka jää eläkkeelle keväällä. Lisäksi luotan siihen, että kun tarpeeksi täällä vaahtoan tätä kiirettä, huomaan yksi kaunis päivä olevani ekaluokkalaisen äiti. Simsalabim.

    Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä että lapsen kuuluukin joustaa. Aikuiset tekevät parhaaksi katsomansa valinnat ja lapsi sopeutuu niihin. Koska ei muutakan voi, ei ole koskaan voinut. Siinä ne on lapset roikkuneet mukana metsällä tai peltotöissä minkä ovat pystyneet, ei siinä ole paljoa kyselty haluaako Elli tänään leikkiä poneilla vai barbeilla. Elli saa leikkiä perunannostoa.

    Kiitokset vielä erikseen kaikille kommenteista, sain mailitsekin vielä yhden avautumisen kiireestä! Ihanaa kun on älykkölukijoita.

    VastaaPoista
  9. Sitten tarvitaan sinne työpaikan "hoitolaan" vielä ruoka lapsille. Ja kaipa ne haluaa siellä jotakin tehdäkkin päivän aikana, muutakin kuin nukkua ja syödä. Leikki olis varsin mukavaa ja jotain millä leikkiä. Piirtääkkin vois ja askarrella. Pelaaminenkin on mukavaa. Kaikkea sellaista pientä mukavaa tekemistä.

    En sano ettei tuo olisi mahdollista. Tosin nyt kun lomautellaan ja irtisanotaan porukkaa ei taida monenkaan työnantaja miettiä enää tuollaisia vaihtoehtoja. Ja toisaalta saako yksityinen päivähoito valtiolta millaista avustusta, vanhemmilta ehkä sitäkin suurempaa. Yksityisiähän nuo varmaan sitten olisi, ei kai kaupunki pystytä työpaikoille päivähoitoa ihan noin vain, sillä silloin se varmaan olisi avoin muillekkin kuin sen työpaikan työntekijöiden lapsille. En tiedä kun en hoida päivähoitopaikkoja, enkä päivähoitomaksuja, enkä varsinkaan yksityisellä. Pohdiskelen vain itsekseni :)

    Toisaalta olisi kyllä mukavaa jos olisi työpaikalla päivähoito mahdollisuus. Itselläni se toki voisi olla tulevaisuudessa mahdollista, mutta en taida haluta omaa lastani omaan työpaikkaani työkavereideni hoidettavaksi ja arvioitavaksi :) Ei sillä ettenkö usko heidän osaavan työtään, kyllä ne osaa. En vaan tahdo eriarvoista kohtelua lapselleni tai itselleni, enkä tahdo työkavereiden kuiskuttelevan lapsestani minulta salassa, vaikka vain työtään tekisivätkin (varhaiskasvatus suunnitelma, kolmivuotiaan napero arviointi jne. kyllä niitä lapsen arvionteja vuoteen muutama mahtuu).

    Jos yhtään lohduttaa voin kertoa myös muiden vanhempien miettivän hoidon alussa miten tätä jaksaa, onko tämä kaiken vaivan arvoista, mitä voisin tehdä tilannetta parantaakseeni. Kysymyksiä tulvii varmasti päässä. Yleensä lapsen hoidon aloitus on vanhemmille paljon vaikeampaa kuin itse lapselle, usein vielä äidille se saattaa olla tosi kova paikka, onhan se äiti monesti viettänyt aikaa lapsen kanssa kotona. Ja tietää varmasti parhaiten miten hänen lastaan kuuluu hoitaa :) Ja hei, kyllä, tuossa oli sarkasmia mukana, mutta siinä oli myös totuus mukana. Minä ainankin uskon ja kuuntelen jos äiti kertoo minulle mikä hänen lapselleen on parasta. Yhdessä sitten pohdimme onko se realistista toteuttaa päivähoidossa.

    Ehkä teidän kannattaa vähän aikaa katsoa kuinka se arki lähtee sujumaan.
    Mutta, toki muutoksia saa ja kannattaa tehdä jos se tuntuu oikeammalta itselle, perheelle ja lapselle. Eikä kenenkään hätää/tarvetta saa aliarvioida.

    Iloisia yhdessäolon hetkiä koko teidän perheelle!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...