Elämän kiusallisia tilanteita

Juoksin eilen jumpasta hikipunaisena Kampin bussiterminaalin laiturille 44, josta liikennevälineeni lähtisi minuutin päästä. Päällä oli villakangastakki, jonka alta pilkotti urheilupaita- ja housut ja jalassa mustat nahkasaappaat. Puhuin siinä hölkätessäni puhelimeen yrittäen samalla kaivaa lompakkoa käsilaukusta, jolloin jumppakassi putosi toiselta olkapäältä vieden puhelimen mennessään. Kun sain kamat kerättyä ja nostin katseeni näin samalla laiturilla jonossa parin metrin päässä pitkähkön hahmon, joka muistutti hiukan yhtä entistä poikaystävääni kymmenen vuoden takaa. Kytkin päälle vaistonvaraisuuden. Menin valomainoksen taakse piiloon ja kävin itseni kanssa mielenkiintoisen keskustelun.

- Onks toi se?! Näkiköhän se mut? Jos näki niin se valitsi muualle katsomisen, kiva.. Onko se nyt ylipäätään se?
- Kyllä se on. Ei oo vanhentunu juuri lainkaan. Pitäskö ihan vaan reilusti moikata?
- Ai täältä mainoskyltin takaa?! Emmä kehtaa, mä oon sitäpaitsi ihan järkyttävä näky näissä saksalaisesti lepattavissa saappaisiin tungetuissa jumppahousuissa.
- Tuota.. Onko sillä nyt MITÄÄN väliä miltä näyttää kun tapaa jonkun exänsä ajalta, jolla syötiin kiviä?!
- No ON! Mähän näytän ihan bag ladylta vaikka en oikeesti oo! Ja jos se ei sit kuitenkaan oo se.
- Ota selvää, pahvi! Ole nyt pliis aikuinen ja mene tervehtimään sitä, ettei tää kriisi pahene sillä että se näkee sut täällä stalkkaamassa!
- No voi prkle, mitä mä sit sanon?
- No kysyt nyt ihan vaan kuulumisia, idiootti. Sillä on muistaakseni sata kertaa paremmat sosiaaliset taidot ku sulla että todennäköisesti se vastaa jotain järkevää vaikka olisit kuinka lattea tahansa.
- Okei. Mä meen juttelee jotain kevyttä tyyliin moikkamoi ja mitäs sä oot elämässä puuhaillut.
- Jos et parempaakaan keksi. Ei sulla ole mitään hävettävää, sähän oot menestyvä nainen mutta jumpasta tulossa ja siks vähän.. erikoinen.
- Just niin! Ai mut hetkinen.. hävettävää.. erottiinko me hyvissä väleissä? Ei kyl taidettu erota.. Joo, ei muuten tosiaankaan erottu! No huh. Onkohan se vielä vittuuntunut?
- Ai siitä että sä hoidit "hiukan huonosti" sen suhteen katkaisun? No tuskin. Olisitko ite?
- Ehkä. Mistä sen tietää miten kaunaisia jotkut miehet on..
- No aika pientä jos muistelee jotain 10 vuoden takasta sutinaa. Ja kyllähän te molemmat tiesitte ettei siitä mitään tule eli se tuskin se vuosia itki sun perään. Sitäpaitsi sillä on varmaan ihana - ja tosi paljon paremmannäköinen - vaimo ja liuta hyväkäytöksisiä lapsia.
- Niin kai sitten. Mutta jos tulee joku selkkaus ni ei noi kanssamatkustajat sitä tiedä vaan luulee, et mä oon joku vittumainen akka. Apua nyt tonne dösään pääsee sisään! Mä paljastun!
- Niin sulle käy joka tapauksessa. Ja sä OOT vittumainen akka.
- Eikä! Mä.. mä.. mä.. soitan puhelun!
- Ai Batmanille vai? Kuule, sua ei nyt ehkä voi auttaa kukaan muu kuin sä itse.
- Emmä ny sitä ku jollekin tutulle hämäykseksi. Kato, pelaan vähän lisäaikaa näyttämällä kiireiseltä.. Ei jumalauta, nyt se istu tohon ihan ETEEN ja mun täytyy kävellä siitä ohi! Voi helevetin kuustoista! Hei mä meen ton yhden läskin äijän takana. Dippadaa.. Joo täti mä tiedän et sä olit siinä eka mutta kun mun TÄYTYY päästä ton äijän takana, voin kertoo sulle joskus myöhemmin miks. --- Jes, ei moikkailua, woohoo!! Takapenkki täältä tullaan!
- No kuka tollasta kylähullua nyt ees uskaltais moikata? Toivottavasti sä oot nyt tyytyväinen?
- Olen mä aika. Nyt mun tarttee enää jännittää millä pysäkillä se jää pois. Ja jos mulla on yhtään onnea mukana niin ei ainakaan ennen mua, tai mikä vielä pahempaa, samalla. Se ois katastrofi.
- Jos sulla on yhtään onnea, tätä sun episodia ei seurannut ykskään mielenterveysammattilainen.
- Höpsis, tää meni hienosti. Mut tällä dösällä en kyllä ehkä mee enää ikinä.

*******

Aivan mahtavaa uutta vuotta 2009
kaikille aikuistuneille ja ei-aikuistuneille lukijoilleni!
Olkoon viinilasinne ylitsevuotavaisia ja elämänne ilolla kyllästettyä. :)

Pukukoppisyndrooma

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että alet on ihan väärään aikaan vuodesta? Pahimmat läskikaudet osuu just alkuvuoteen ja heinäkuuhun. Mä ainakin ostaisin paljon mieluummin vaatteita jos ne mahtuisivat päälle. Vaikka kesäsesonki on vähän helpompi - sitä kun ei ole edeltänyt pikkujoulukausi ja pimeä syksy - ei sekään erityisen edustavaa aikaa ole. On oikeastaan suoranainen ihme, että tammikuussa myydään yhtä ainutta vaatekappaletta. Tai sitten jengi ostaa sovittamatta. Kirkas, ylhäältä tuleva pukukoppivalo nimittäin sinetöi sen, että rahat kannattaa säästää Rolffille, eläketilille tai etelänmatkaan.

Kyllä, katkeraahan tämä puhe tietysti on. Eilisen shoppailukierroksen jälkeen päätin ostaa vain ja ainoastaan antisaltia ja jumppalippuja. Oma vika. Mitäs menin Stockalle kiertelemään puolivahingossa reippaan kävelylenkin jälkeen. Kun sovituskopissa näkee pitkät kalsarit ja punaisen fleecepuseron Filippa K:n harmaa minihameen ja sovituskorkkareiden kanssa voi syyttää itseään, jos ei näytä Miss Maailmalta. Ensimmäinen ajatus oli, että jos tässä pukukopissa on valvontakamerat, niin vartija on kuollut nauruun. Kävin illalla lievittämässä pahaa mieltäni Adilissa. Eipähän tartte sovittaa ainakaan tällä viikolla.

Optimisti-pulkka ja muita lahjoja

Jos joulu tulee yllätyksenä, niin tulee joulun loppuminenkin. Yhtäkkiä kukaan ei halua kuulla puhuttavankaan jouluruoista tai glögistä. Lahjat ovat olleet käytössä jo monta päivää. Mennään välipäiviksi töihin. Kukaan ei enää muista että unohdimme lähettää joulukortit.

Joulupukki toi ihania. Eikä sitä pelätty yhtään, vaikka se ei nähnytkään mitään partansa takaa ja kolautti Maddea paketilla päähän.

Mä en tänä jouluna toivonut mitään, hyvin kävi silti. Sain Kenzon kaulakorun (sen hukkaamani huomenlahjakorun tilalle), design-heijastimen, kirjoja, haudutus-höyrytyskattilan ja lastenhoitolahjakortteja. Huippua!

Madde oli lahjojen määrästä päätellen ollut kiltein. Flikka sai vaatteita, puisen liesiuunin kattiloineen, keppiseepran, pehmo-Myyrän ja nojatuoli & pöytäsetin, jonka diy-vaari oli itse nikkaroinut. Mummi oli huristellut kasaan ison jäniksen, jolla oli päällään mun koneessa kutistama Madden villa-asu (hmh, en ole KOSKAAN pessyt mitään käsin). Myös Paukkumaissin cd:n vastaanotto oli innostunut.

Niin ja Koti-insinööri oli ostanut tyttärelleen pulkan. Hienon sinisen, jonka penkissä on vaahtomuovipehmusteet. Kun me vedettiin sitä joulupäivänä huurteisella nurmikolla, tuli väkisinkin mieleen, että se oli optimisti-pulkka. Niin kuin se jolla. Mutta parempi siinä on sisällä istua, samettimekko päällä.

Joulun parempi puoli

Joulussa on se hyvä puoli, että se tulee aina ajallaan. Vaikka itse olisi miten vaiheessa tahansa. Aatto on joka vuosi 24.12. Talvi yllätti autoilijat -efekti?

Kaupat menevät kiinni, vaikka lahjat olisivat ostamatta. Sitten soitetaan pikainen "ei kait me tänä vuonna lahjoja vaihdeta"-puhelu, kehitetään joku suullinen lahja, anotaan kimppalahjaosuutta tai käydään marketissa ostamassa paketti vihreitä kuulia. Tai toivotaan, että se toinenkin olisi unohtanut.

Joulukuusi isketään olohuoneeseen paraatipaikalle. Vaikka se olisi kaikkien aikojen Quasimodo, neulasensa tiputtava muotopuoli. Kuusentuoksusta tulee väkisinkin jouluinen fiilis, vaikka lähde muistuttaisikin ulkoisesti aurausmerkkiä huhtikuussa.

Illalla syödään. Epäonnistunutta lanttulaatikkoa tai kärähtänyttä kinkkua, viis siitä, ähky tulee kuitenkin. Pääasia, että saman pöydän ääressä istuvat sukulaiset, ystävät ja/tai lemmikit. Ne rakkaat tyypit, jotka aiheuttavat joulun.

Asioilla, myös joululla, on taipumus järjestyä. Ihmiset ovat epätäydellisiä - miten ihmeessä siis ihmisten tekemä joulu voisi edes teoriassa olla täydellinen? Jouluun pätee sama sääntö kuin häihin: pieni rosoisuus tekee juhlasta persoonallisen, erottuvan. Muistettavan.

En saanut hankittua kaikkia lahjoja, enkä ehtinyt leipoa. Yritin siivota viikonloppuna mutta puhtaus on jotenkin haihtunut pois. Sain kuitenkin yllätyspullon glögiä. Mama vetäytyy nyt nauttimaan siitä ja omasta epätäydellisyydestään.

Tunnelmallista, sydämellistä ja rosoista joulua kaikille lukijoille!
Laittakaa kone kiinni ja halatkaa itseänne. Päivä pitenee jo.

Adili pelastaa päivän ja maailman

Olen yrittänyt löytää ecofashion-vaatteita, joita voisi pitää töissä. Suurin osa tarjonnasta nimittäin keskittyy casual-osastoon, mutta kun se hupparimeininki ei nyt oikein sovi mun ikäiselle konttorirotalle. Kuinka ollakaan, treehugger.com (varsin kiinnostava webasaitti, jonka missio on kertoa miten voi vihertää omia valintojaan) osasi ohjata brittiläiseen verkkokauppaan nimeltä Adili. Olen ihan myyty.

We want to show the world that a stylish and design-led lifestyle can also be a sustainable one. It is possible to be green and gorgeous - the people we work with have proved that to us.

Uskotaan. Vaikka mun elämä ei olekaan niin design-led kuin toivoisin.

Näillä on siis tarjolla eri tavalla eettisesti tuotettua designia, josta voi valita oman teekuppinsa: haluaako tukea reilua kauppaa, luomutuotantoa, ekologisesti kestävää vai kierrätettyä. Hyvännäköisiä vaatteita (myös kids-osasto!), koruja, kenkiä, asusteita, kosmetiikkaa ja sisustustarvikkeita. Tuotteet eivät ole halpoja (hinnat defaultina punnissa, kannattaa vaihtaa euroksi oikeasta ylälaidasta), mutta toisaalta tästä genrestä pitääkin olla valmis maksamaan. Tosin nyt sekin on aika helppoa: näillä on 50% ale. Jos siis kaiken jouluhössötyksen keskellä et ole suonut vielä ajatustakaan omiin joululahjoihisi, tee se heti. Tuolla.

Isi piirtää

Tuota. Selailin yksi päivä Madden piirustusvihkoa. Löysin sieltä seuraavat naivistis-pelkistettyä linjaa edustavat teokset.


Vihreä lienee jonkinlainen deliriumista kärsivä lammas ja oranssi ehkä kiinalainen jänis, jonka etutassut ovat surkastuneet risuiksi ja kyljessä karvaa korvasieniä.

En nyt ole itsekään mikään rembrandt, mutta on muutamia asioita, joissa Matilda saavuttanee koti-insinöörin taitotason parin vuoden sisään. Yksi on astianpesukoneen täyttäminen ja toinen on piirtäminen.

Salon Oho

Noin. Tein sitten Maddelle saman minkä olen jo tehnyt itselleni, veljelleni ja ex-poikaystävälleni. Leikkasin siis tyttäreni hiukset päin persettä - jos Sylvia lukee niin tiedoksi että tuon ipanan sun käsittelyyn seuraavan kerran.

Ajattelin lyhentää otsista ihan vaan pikkuriikkisen mutta sitten lapsi varmaan heilahti, koska mun käsihän on vakaa kuin kirurgilla, ja lopputulos on tämä brittiläinen feministifleda.

Kivat joulukuvat tulee. Näistä epäilemättä keskustellaan vielä.

Jostain syystä mä näen yhteistä muotokieltä ton pottakampauksen ja tän lampun välillä, jota myy Formwerk. Jostain syystä potta sopii lamppuun mutta ei päähän. Että jos joulupukki ei ole vielä ehtinyt ostaa mulle mitään niin tää olis kiva - sen oman ajan lisäksi siis. Ja verrattuna esim skotteriin se on aika edullinenkin.

Onnenapila

Mä tilasin itselleni tän korun, koska koen olevani sekä korun että tuurin tarpeessa. Lisäksi se oli special edition, jota en voi vastustaa. Jos siis olet taikauskoinen hölmö ja haluat varmistaa ensi vuodelle uuden duunin, reilun palkankorotuksen, hyvän flaksin tai vaikka lapsilykyn, niin niitä oli kuulemma vielä sata kappaletta jäljellä..

Huono maanantai -> arvonta!

Mulla oli tänään konflikti Postin kanssa. Tai siis Itellan. (Ps. Voiko joku brandiasiantuntija kertoa niille, miten tyhmää on muuttaa iskevä suomenkielinen nimi Itellaksi, jos tuote vielä sattuu olemaan yläkäsite itse?) Ongelmaksi muodostui se, että pakettia ei saa lunastettua ilman lähetysnumeroa. Se lähetysnumero, joka on siis valovuosia pitkä ja mahdoton muistaa, lähetetään kymppikuvan kokoisena lippuna postilaatikkoon, joka tähän vuodenaikaan pursuaa kamaa muutenkin. Joo, olin siis hävittänyt sen saamarin lomakkeen ja tiedustelin niiden asiakaspalvelusta (jonotus on maksullinen) että mitä nyt pitäisi tehdä. Pitää pyytää se numero lähettäjältä. No tuota, entäs jos lähettäjällä ei ole kolme viikkoa vanhoja kuitteja? No paketti palautetaan lähettäjälle (joka epäilemättä saa aiheesta sellaisen mikroskooppisen lapun), jonka pitää lähettää se uudelleen. Hu-oh. Jos ne paketit ei tosiaan voi tulla nimellä tai vaikka puhelinnumerolla/syntymäajalla tms asiakkaan määrittelemällä id-numerolla, niin miten olis tekstari? Automaattisesti generoituva tekstiviesti, jossa vois asiakkaan mieliksi jopa olla se viimeinen noutopäivä, tulee aivan varmasti halvemmaksi kuin niiden lappujen kirjoittelu, lähetys ja käsittely - ja äkäinen palaute. Mutta kauhistus, sehän on sitä pelottavaa digiaikaa. Grrr.

Toinenkin ärsyynnyksen aihe. Tajuaako kukaan ton sinänsä kätevän Blogilistan sielunelämää? Sijoitukset vaihtelee ihan miten se sattuu ja tässä toissa viikolla se ilmoitti, että mulla on viikossa 1 kävijä. Eli minä. Hiukan masensi! No anyway, mulla on ollut himpun vajaa sata tilaajaa jo jonkun aikaa kunnes joku sai tarpeekseen (onnittelen hyvästä päätöksestä) ja tilaajia on enää 97. Perkele! Haluan päästä yli sadan, hinnalla millä hyvänsä. Nää ysiysit on ihan "Simo Vaatehuoneelta" kamaa.

Siispä kisa! Näin osallistut.

1. Ellet ole jo merkinnyt ProjectMamaa suosikiksi, rekisteröity Blogilistalle ja ystävällisesti käy täällä klikkaamassa Merkitse suosikiksi -linkkiä.

2. Kirjoita kommenttikenttään vaikka anonyymina, että olet liittynyt (huom. jos joku 20 tyyppiä ilmoittautuu ja mulla on edelleen 97 tilaajaa - ja se yksi kävijä per viikko - niin epäilen petosta) ja anna valistunut arvaus, mitä voittaja saa palkinnoksi!

Paras, oudoin, hauskin tai lähinnä oikeinta voittaa, aikaa keskiviikkoon. Pääsen postittamaan.

EDIT: tarkennuksena, että kaikki saavat osallistua: ne jotka tilaavat jo, ja ne jotka eivät suurin surminkaan tilaisi.

Hauschkaa joulua?

Jatkan luomulinjalla. Tuolla aiemmin jo annoinkin kaiken krediitin tästä luomuinnostuksestani Kemikaalicocktailin Nooralle, joka on tarjonnut erinomaisen konkreettisia tapoja vihertää valintojaan. Kun sitten kävin Ruohonjuuressa ostamassa pari kiloa niitä pesupähkinöitä pukinkonttiin, harhailin tietoisesti kosmetiikkaosastolle, jossa oli lupaavia tarjouslappuja. Moposta näkyivät perävalot.

Tuotevalinnat ovat epäilemättä helpoin tapa vaikuttaa omaan jalanjälkeensä, ja mikä hienointa, valinnan ei tarvitse olla kompromissi laadukkaan ja ekologisen välillä. Mä olin jotenkin ajatellut, että luomukosmetiikka tarkoittaa sitä, että hiukset pestään tervalla ja naama banaanilla ja lopuksi kieritään kanamunassa. Mutta ei, ne on ihan oikean (elämän ironiaa) tuntuisia, näköisiä ja hajuisia tuotteita ihan oikeissa (jopa tyylikkäissä) purkeissa. Todella toivon, että tämä fakta on valjennut mulle viimeisten joukossa.

En uskalla suositella mitään merkkiä, koska kokemukseni on sekä lyhyt että suppea, mutta kokeilemaan kannustan, testereitä saa pyytämällä. Tykästyin itse Dr Hauschkaan, jonka valikoimassa oli ikääntyvän ihon (ilmeisesti eufemismi ei kuulu luomutuotteiden viestintästrategiaan!) tuotteita. Jos ette ole vielä kirjoittaneet pukille niin luomukosmetiikkalahjakortti on päivän sana.

Otan osaa, Sari

Sari Sarkomaa on törmännyt työelämän haasteisiin ja päättää uransa opetusministerinä perhesyiden takia. Ymmärrän. Perhe oli epäilemättä joustanut jatkuvasti. Mullakin on ihan perustoimistorottana vaikeuksia lähteä duunista normaalin työajan puitteissa saati sitten että olisin sisäministerinä joutunut selvittelemään Kauhajokigatea tai valtiovarainministerinä elvytyspaketointia. Olen toisaalta täysin vittuuntunut Sarkomaan puolesta - mimmihän oli unelmaduunissaan. Toivottavasti päätös aiheutti kollegoille omantunnontuskia ja viritti sisäistä keskustelua siitä, onko perheellisen ylipäätään mahdollista olla mukana hallitustyössä - ovatko kaikki matkapäivät tarpeellisia, mitä tarkoittaa normaali työaika ja miten sen ylitys kompensoidaan. Työyhteisö rakentaa ITSE työskentelykulttuurinsa ja eduskunnassa se on edelleen satavuotiaitten äijien kulttuuri.

Kun laittaa femakkosilmälasit päähän kuva kirkastuu ja ärsyynnys lisääntyy. Miehet eivät koskaan tee samanlaista priorisointia. Väestöliiton tutkija Anna Rotkirch pohti tätä aamulla Maikkarilla. Maikkarilla olikin mielenkiintoinen pointti:

Myös uudeksi opetusministeriksi valitulta Henna Virkkuselta kysyttiin heti, miten hän perheensä ja uransa yhdistää. Kysymys esitetään aniharvoin miespolitiikolle.

Niin. Jos siis miehet EIVÄT ole itsekkäitä paskoja, joita kyllä kotona tarvittaisiin, mutta joita ei vaan kiinnosta, voitaneen sitten olettaa, että miehiä ei tarvita kotona. Tämä tietenkin merkitsee sitä, että perheet pyörivät naisenergialla ja jos sitä energiaa ei jää enää kotiin, perhe romahtaa. Jos perhe romahtaa, yhteiskunta romahtaa. Ja miten tämä ääreisvastuullinen tukipilarin asema näkyy naisten yleisessä arvostuksessa? Naurakaamme nyt yhteen ääneen. Ja pohtikaamme sen jälkeen kuka miehet tekee turhiksi? Ja miksi naiset hyväksyvät vastuun ilman valtaa ja korvausta.

Sitten vielä ihmetellään, miksi miehiä ajetaan pakolla vanhempainlomalle. Jotta jumankauta jossain vaiheessa myös isän puuttuminen perhe-elämästä olisi samanlainen shokki kuin äidin. Jotta joskus maailmassa vanhempien vastuu olisi aidosti jaettavissa. Jotta naisen ei aina tarvitsisi valita.

Mikä ihmeen eettinen luksuskauppa?

Taloussanomissa oli juttu Viiskulmaan tammikuussa avattavasta eettisestä luksuskaupasta nimeltä Greendress. Lyhyestä uutisesta ei käy ilmi, onko eettisyys mukana putiikin toiminnassa kautta linjan (bongasin ainoastaan suomalaisuuden ja hyväntekeväisyyden) joten mekko saattaa näyttää vähän vihreämmältä kuin oikeasti on. Mutta viis siitä. Pääasia kuitenkin on, että joku tekee jotain kiinnostavaa tämän otsikon alla. Aion vähintään yhden lounastauon siellä käyttää, kun liike avataan. Avajaiskutsua odotellessa. Krhm.

Jäin nimittäin sen Stockan kuvaston aiheuttaman järkytyksen myötä miettimään, miksi Helsingissä ei ole selkeästi vastattu tähän reilujen, ekologisten, eettisten, lähi- ja luomutuotteiden tarpeeseen. Kyllä toi Carrotmob-liikehdintä jo paljasti, että kuluttajat ovat valmiita toimimaan, jos siihen annetaan mahdollisuus. Oletankin, että kyse on enemmän kalliiksi ja yksipuoliseksi profiloitumisesta, tiedon puutettahan se ei voi enää olla. Jos mä olisin tavaratalojohtaja niin pistäisin kunnon komitean miettimään, miten ekoilu omassa putiikissa näkyy ja mitä teeman ympärille voisi rakentaa. Markkinointibudjettia ei tarvitsisi nimeksikään, kun viraali hoitaisi homman. Komiteakutsua odotellessa. Krhm!

Kehityskeskustelu

Rakas Joulupukki,

Mä jäin vähän pohtimaan, että miks en viime jouluna saanu ollenkaan sitä mitä halusin eli lottovoittoa ja paljon enemmän omaa aikaa ja mä ajattelinkin nyt tänä vuonna pitää sulle pienet kehityskeskustelut, jos se auttais sun suoriutumista. Ihan rakentavassa hengessä tietty! Mä oon nimittäin huolissani tosta sun jaksamisesta ihan siksikin kun mulla on toi ipana, ettet jäis millekään ennenaikaiselle eläkkeelle ennenkun se vähän kasvaa.

Alotetaan ihan tälleen perusjutuista. Mitä sulle kuuluu? Miten sä jaksat noin niinkun työntekijänä? Kun sulta aina palaa noi joululomatkin. Sun duunihan on kaikilla mittareilla ihan mahdoton. Järjetön homma järjettömässä aikataulussa ja kukaan ei varmaan muista kiittää. Työn luonne ei varsinaisesti tue sun henkilökohtaista kasvua. On varmaan tosi stressaavaa vuodesta toiseen yrittää toteuttaa kaikkien muiden toiveita ja rampata kauppakeskuksissa kuuntelemassa skidien älyvapaita jorinoita. Ja sähän tiedät, että ne ei tosiaan oo kilttejä, kun tasan sen hetken kun niitä uhkailee lahjojen menetyksellä? Se ei varmaan motivoi? Mä kyselisin sellasta, että ootteko miettiny siellä Korvatunturilla jotain työkiertoa? Että joskus eukkos lähtis duuniin ja sä jäisit keittelee riisipuuroo? Voin kertoo, että meillä tommonen vaihtelu toimi tosi hyvin. (Siitä tulikin mieleen, että koti-insinööri on ollu ihan sikakiltti ja se ansaitsee ison paketin eikä mitään Maailman Paras Isi -kalsareita.)

Palkka on tunnetusti ainoastaan negatiivinen kannustin, mutta kyllä sitäkin pitäis joka vuosi tarkistaa. Ei oo varmaan tullu muuta kuin indeksikorotukset vaikka oot jo ihan seniori? Soita liittoon ja tarkista asia. Lisäks sä voisit tarkistaa sun verokortinkin - teidän taloushallinnon väki varmaan voisi auttaa. Entä pääsetkö sä ikinä koulutukseen? Sä voisit harkita jotain mielekästä kurssia tossa vähän keväämmällä, saisit siitä hienon lisän cv:hen.

Entä ostaaks SULLE kukaan lahjoja? Ja kelle sä itse asiassa kirjoitat pyyntösi? Koita järjestää se jotenkin vaikka sen päätontun kanssa. Sun täytyy oppia antamaan vastuuta keskijohdolle. Silleen sä saat sun ajankäyttöönkin tolkkua.

Mutta ei mulla oikeestaan muuta, toivottavasti tää vähän jeesas. Tsemppiä nyt tähän rutistukseen. Me nimittäin halutaan pitää hyvistä tyypeistä kiinni.

Jouluterkuin,
Mama

Ps. Ja jotta ei tartte heti perään spämmätä niin huomautan, että noi mun edellisvuoden lahjatoiveet pätee.

Something old and something new

Mä kokeilin vähän aikaa sitten Brandos.fi nimistä nettikenkäputiikkia - ihan vaan todentaakseni onko mun ystävä oikeassa. Hänen mielestään kenkiä ei voi ostaa netistä syystä, että kengillä on sielu ja niiden pitää sopia henkisesti yhteen kantajansa kanssa. Noh. En ole ihan yhtä dramaattinen mielipiteissäni, mutta myönnettävä on, että ainakin ensimmäinen pari lähti palautukseen. Mustat satiininauhoilla koristellut mokkasaappaat olivat toki juuri niin kauniit kuin kuvissa, mutta sen lisäksi, että korko oli hutera ja pohja liian ohut näille leveyksille, ne ei tuntuneet mun kengiltä. En tiedä, onko se sitten juuri sielukysymys, että joku kenkäpari vaan korjaa ryhdin, poistaa viisi kiloa ja saa ihastumaan omaan peilikuvaansa. Laitoin uuden tilauksen vetämään, jotta voin varmistua asiasta.

Sain lohdutukseksi suutarilta kirpparilöytöni Juhani Palmrothit, joilla on sielua vaikka muille jakaa. Suutarisetä oli vaihtanut näihin vintage-saappaisiin korkolaput, laittanut puolipohjat ja venyttänyt vartta, koska toistaiseksi se tulee halvemmaksi kuin pohjekirurgia. Onneksi hyvälaatuista nahkaa voi venyttää jopa viis senttiä!


Lapsilla on samoja ongelmia. Ystävä oli ostanut pienelle pojalleen kirppikseltä ihanat vanhat nahkasaappaat, mutta vetskari ei mennyt edes nilkasta kiinni. Maddella kävi tuuri, saappaat sopivat kuin valettu ja saimme ne käyttöön leasing-sopimuksella. Korjautin samalla suutarikeikalla niistä kuluneen korkolapun. Joskus vain vanhanveroinen on parempi kuin uudenveroinen.

Poikain uudet kujeet

Sain tämän äsken ystävältä kera kommentin "Voiko sitä näyttää muutenkin kuin tyhmästi?" Jätän sen teidän päätettäväksenne.

Arvaa mitä mun äiti teki?

Tänään oli yksi parhaimmista työmatkoista ikinä. Istuin nimittäin dösässä ilmeisesti eskariryhmän (ei, äitiys ei ole tehnyt minusta yhtään parempaa lasten iän määrittäjää) välittömässä läheisyydessä. Pikkulasten dialogi on välillä non-stop komiikkaa. Vai mitä sanotte seuraavasta keskustelusta.

"Mun isä ajaa poliisiautoa."
"Mun äiti ajoi päin punaisia."
"Mun äiti ajoi kerran karvoja."

Tyhjentävää. Kanssamatkustajat repeilivät ja hoitajat yrittivät johdatella keskustelua neutraalimmille urille. Kerrassaan kadehdittavaa out-of-the-box ajattelua ja assosiaatiovirtaa. Elämässä ei todellakaan ole estoja tai häpeää. Maltan tuskin odottaa, että saan itse kuulla mitä kaikkea Madde on kertonut meidän perhe-elämästä.

Joku matkustajista halusi vielä tiedustella klassikkoa: mikäs pienestä pojasta tulisi isona?
Vastaus oli hyllytavaraa: "Musta tulee Batman!"
Selvä.

Sielunhoitoa

Kuten aiemminkin olen todennut, mä en ole mikään syysihminen, joten marraskuun loppuminen on mulle juhlan paikka. Taas on toivoa! Joulukuu on niin täynnä ohjelmaa ja aktiviteetteja, että talvipäivänseisaus on tuossa tuokiossa ja juhlien jälkeen voi taas alkaa odottaa sitä helmikuun päivää, jolloin töistä palatessa on valoisaa.

Ensin täytyy tietenkin selvittää joulukuu. Joka ei varsinaisesti ole mulle mikään sisäisen rauhan etsiskelyyn pyhitetty kuukausi yhtään sen enempää kuin juhlisin aattona parituhatta vuotta sitten tapahtunutta synnytystä. Olemme kuitenkin koti-insinöörin kanssa osallistuneet yhteen perinteiseen joulutapahtumaan: menemme ystävien kanssa kuuntelemaan Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonserttia. Niin myös tänä vuonna. Joulufiis on taattu vaikka takapiha puskisi krookusta. Mieskuoro on vaan niin ihana asia. Ja varpunen jouluaamuna aina yhtä nyyhky. Tämä on yhtä pakollista kuin Lumiukko.

Toinen pakollinen asia ovat jouluvalot. Niiden laittaminen on mun mielestä ekoteko. Jos kämpässä on jouluvalot, ei tiettykään pidetä päällä kirkkaita kattovaloja, muutenhan tunnelmavalaistus ei näy. Sitäpaitsi näillä leveysasteilla kaikki valo on sielunhoitoa, ateistillekin.