Life is good, hemline short

Perjantai. Liksapäivä. Vapaailta. Life IS good!

Mä laitoin juhlan kunniaksi päälle sen Gaudetesta shoppaamani mustan trikoomekon ja saappaat. Sain palautetta, että "Ohhoh, älä vaan kauheesti kyykistele!" Kas, kun ihminen, joka on tottunut pitämään turvallisia ja luotettavia pitkiä housuja, ei muista, että se helman ketku hiipii salakavalasti vesirajaan heti kun vähänkin liikahtaa. Olen nykinyt neuroottisesti helmaa alas koko päivän. Tosi eleganttia. Kunnia menee, mutta maine kasvaa.

Tänään mennään vähän shoppaamaan Hannan kanssa. Aion ostaa saappaat, farkut, skumppaa ja taksin kotiin. Ehkä myös glögiä.

Hauskaa viikonloppua ja pyhäinhenkilöidenpäivää! Muistakaa käydä Alkossa tänään, ettei tartte aloittaa marraskuuta kuivin suin.

Punnitse ja säästä, mutta älä mene paniikkiin

Olen ollut niin järkyttynyt näistä melamiini-, nitraatti- ja torjunta-ainemeiningeistä, että päätin kääntää uuden luomupainotteisen sivun elämässäni. Mikä tarkoittaa, että alan maksaa rumista ja pienistä paprikoista helkkaristi, mutta myös sitä, että saan alkaa nähdä vaivaa ruokaostosteni eteen.

Kuinka ollakaan, löysin työmatkani varrelta sympaattisen, luomu- ja reilun kaupan tuotteita irtomyyntinä myyvän elintarvikekaupan nimeltä Punnitse ja säästä. Vielä viisi vuotta sitten olisin pitänyt koko mestaa pompulapäiden vouhotuksena, mutta nyt oli pakko astua hattu kourassa sisään.

Tunsin itseni vähän tirkistelijäksi hyvien luomuihmisten elämässä ("Anteeksi, onko teillä lihastulehdukseen käytettäviä yrttejä?"), mutta aloin kahlata tarjontaa läpi. Menin vähän paniikkiin. Putiikin nimen jälkimmäinen imperatiivi jäi toteutumatta, sillä pistin kaksikymppiä mm. savustettuihin cashew-pähkinöihin, luomusuklaaseen, reilun kaupan pikakahviin ja punaisiin linsseihin. En yhtään tiedä, mitä hittoa punaisista linsseistä tehdään, mutta ainakin olin joskus kuullut niistä. Samaa ei voinut sanoa borlottipavuista, piri piristä (ei, se ei ollut crackia), amarantista ja quinoasta.

Onneksi siellä oli muitakin turisteja, jotka kiertelivät laarien seassa hämmentyneen näköisinä. Hirssiä, spelttiä, tattaria. Intiaanisokeria ja ruususuolaa. Vaahterasiirappi- & pecan-pähkinämuroja. Kultarusinoita.

Pakko.. saada.. noita.. kaikkia. Onneksi niitä pusseja ei voi kasata syliinsä neljää enempää.

Suosittelen, että menette käymään ja varaatte visiittiin tovin. Myyjä on ystävällinen ja avulias eikä kysy sun toteemieläintä. Mutta olkaa varovaisia: tähän kauppaan tulee himo.

Ihmisen paras kaveri

Tämä on Lysti, 2v.

Lysti (aka Lytti) on Isoäidin lakelandinterrieri ja Madden paras kaveri ja lempiharrastus samassa paketissa. Vinkki: jos ulkona sataa koko päivän ja sisätiloissa alkaa seinät kaatua päälle, kutsu kylään kaveri, jolla on kiltti mutta energinen koira. Älä helvetissä siivoa etukäteen. Saatte jubailla ihan rauhassa (riemukiljumisen yli toki) ainakin puoli tuntia, kun koira ja lapsi ajavat toisiaan takaa niin että verhot heiluvat. Sitten niistä loppuu patterit about yhtäaikaa ja ne katsoo sohvalla Myyrää toiset puoli tuntia. Samalla altistat lasta terveelliselle eläinpölylle. Täydellistä.

Rahat pois lapsilta

Levy-yhtiöt ovat hiffanneet, että lapsillekin voi myydä musiikkia. Helpoimmalla pääsee, jos tekee covereita. Tällä saralla on kunnostautunut PMMP, joka väänsi 15 kipaleesta uudet sovitukset. Puuhevonen ois ollu kiva kehua mut ei se nyt kyllä käy.

Lapset on haastava kohderyhmä, josta ei koskaan tiedä, mikä uppoaa, Eminem vai Salkkareiden tunnari. On kuitenkin täysin selvää, että stemmakikkailulla ja mahtipontisilla instrumentaaliosuuksilla ei yksin tehdä vaikutusta. Levyllä onkin vain kaksi hyvää biisiä. Nimikappale Puuhevonen on tosi mukaansatempaava, samoin Mustan kissan tango. Loput ovatkin lähinnä vaivaannuttavia. Miksi hitossa siitä aivottomasta lörpötyslaulusta piti tehdä enää yhtä ainutta versiota? Tai pikku-hohhoijaa-Laurista? Olisin myös jättänyt järkyttävän surulliset biisit (Etkö ymmärrä, Suojelusenkeli, Katinka, Hyvin hiljaa) ja pelottavat patarumpukohtaukset pois, mutta kaipa tässä maassa on synkistely aloitettava jo vaahtosammuttimena. Superihanasta Magdalenasta taas oli väännetty shalalalaa-versio. Se oli mun huumorintajulle liikaa.

Jos mä olisin muusikko, niin varmaan mäkin tykkäisin sorvata klassikoita uuteen uskoon, mutta siirtyykö tekemisen hauskuus kuulijalle onkin sitten eri juttu. Joulumarkkinoille on tietenkin saatava jotain, mutta siinä on sitten se vaara, että jälkimaku on kuin taskulämpimässä kossussa. Katsotaan, onko keskiviikkona julkaistava Ipanapa 2 vähemmän tanniininen.

Vaalikaljaa ansaitsemaan

Mun käy sääliksi kunnallisvaaliehdokkaita. Miettikää nytte.

Ensin päivystät viikkotolkulla jossain kauppakeskuksissa ja juna-asemilla juttelemassa kansan syvien rivien kanssa ja jakamassa jotain kuumottavaa brosaria ittestäs. Suurin osa niistä heitetään lattialle ja sun naaman päällä kävellään. Yrität lukiopsykalla bongata ohikulkijoista potentiaalisia äänestäjiä, joista joka sadas jää juttelemaan.

"Miten sä suhtaudut kuukkelien pesintään?"
"Kuulkaa, kun minua huolestuttaa tämä globaali osteoporoosi."
"Voitsä säätää lain että meidän taloyhtiössä sais polttaa partsilla juhannuskokkoa?"

Yrität kehittää diplomaattisen vastauksen jokaiselle dorkalle joka tulee jaarittelemaan säästä ja tuhlaamaan kallista aikaa. Ympärillä seisoo sata muutakin kilpailevaa ehdokasta, joilla on paljon paremmat plakaatit ja sloganit ja tukijoukot ja esitekin on kalliimpaa paperia. Viikkoa ennen vaaleja olet niin kyllästynyt omiin mielipiteisiisi, että et ole ollenkaan varma haluatko itsekään äänestää itseäsi. Mutta eikun huomenna uusiksi.

Sitten kun vaalipäivä vihdoin koittaa, tulee helvetillinen myrsky, joka uhkaa pudottaa äänestysprosentin johonkin kolmeenkymmeneen. Ja ne sun kannattajat on just niitä, joille pitäis maksaa puolipilviselläkin säällä taksi vaalihuoneelle et ne kävis täyttämässä sen perhanan lomakkeen. Nielet turhautuneisuutesi, tälläydyt jakkupukuun ja lähdet kohottelemaan maljaa puolueen vaalivalvojaisiin johonkin kulahtaneeseen diskoon. Teeskentelet iloista, vaikka omista riveistä pääsee uutena läpi vaan joku julkkisbimbo ja sun äänimäärä jää johonkin kahteenkymmeneen. Vedät kauheat kumarat ja tietty siinä vaiheessa sitten tulee joku Ylen toimittaja lamppujen ja kameroiden kanssa tivaamaan, että miltä NYT tuntuu ja aiotko yrittää ensi kaudella uudestaan. Ensimmäinen reaktiosi on näyttää persettä, mutta soperrat jotain ympäripyöreää. Aamulla saat häpeälamaannuksessa kieriskelevältä perheeltä kuulla, että pääsit loppukevennykseen.

Mulle ainakin kävis just noin.

Oikeesti, käykää äänestämässä ja palkitkaa itsenne sillä vaalikaljalla tai -millätahansa. Saapahan ainakin valittaa seuraavatkin neljä vuotta.

Lauantaihohotukset

Koti-insinööri on soittamassa rock-musiikkia jossain fucking Porvoossa koko viikonlopun joten mulla on laatuaikaa lapsen kanssa. Ja itseni. Ja netin. Ja tönisterin. Tämä on tulos (+ toi edellinen postaus).

Googlaa kuka olet

Ootteko vähään aikaan googlettanu omaa nimeänne?

Kysyy
Lestijokilaakson Lähivakuutusyhdistyksen uusi toimitusjohtaja,
Espoon kaupungin polttoaineiden jakeluasema, vs. ympäristötarkastaja,
Pieni ja hiljainen mutta pippurinen diakoni Roihuvuoren seurakunnasta ja
Suomen papukaijayhdistys RY:n pöytäkirjantarkastajan varamies.

Sanokaa että teidänkin nimellä tulee jotain sekapäistä. Pliis.

Se on geeneissä!

Lainaan taas vaihteeksi Hesaria, jossa uutisoitiin suomalaisten geeniperimästä. Siellä oli mm. tällainen riemastuttava tieto:

Suomalaisten geneettiset juuret ovat tutkimuksen mukaan enimmäkseen Keski-Euroopassa. Itäisen vaikutuksen osuuden tutkimuksessa mukana ollut tutkija Tuuli Lappalainen arvioi alle kymmenykseksi.

Keski-Euroopassa! Mä tiesin! Mä oonkin oikeasti läheistä sukua pitkäsääriselle ranskattarelle enkä millekään tunnevammaiselle ja pyylevälle fennougrille, hahaa. Ja ilmankos mä viihdyn leudossa ilmastossa ja vin rouge maistuu - se on kuulkaa mulla perimässä! Ja miten hienoa, että mukasuomalainen kossukulttuuri on tässä valossa vain jotain ryssiltä opeteltua, josta voi oppia poiskin. Tai vaan ton kymmenyksen oma henkilökohtainen ongelma.

Jutussa ihmeteltiin myös suomalaisten kahtiajakautuneisuutta:

Itä- ja Länsi-Suomen geneettiset erot hakevat vertaistaan Euroopassa. Tuo raja on havaittu useissa eri tutkimuksissa. Geneettinen rajavyöhyke - tarkka raja se ei ole - halkaisee maan Suomenlahden pohjukasta Pohjanmaalle. Samoilla linjoilla kulkee itä- ja länsimurteiden raja, jota noudattavat monet folkloristiset ja antropologiset piirteet.

Ja sitten ne yrittää selittää miksi näin on käynyt. Arvon tutkijat, sehän on päivänselvää. Koska muut puhuu hassusti! Mä yritin kerran deittailla tamperelaista kundia, mutta ei se oikein kantanut, kun se suhde oli mulle vaan elävää Kummelia. Täytyy kontaktoida tota tutkimusryhmää niin voivat lopettaa mun verorahojen haaskaamisen ja järjestää päivähoitoa. Illalla aion kohottaa lasia mun juurille, alles klar & bon voyage!

Haluan hoitoon

Eilen soittivat Espoon kaupungin päivähoitoyksiköstä ja totesivat ääneen sen minkä jo tiesinkin: ei ole. Mitään. Ei perhepäivähoitoa eikä päiväkotipaikkoja. Lisää resursseja etsitään, mutta niitä ei ole löydy. Tiloja ei ole. Lapsia sen sijaan on pilvin pimein. Yksityisen puolen tilanne on ihan sama, täynnä. Sain kuulla, että yksityisiä perhepäivähoitajia on Tapiolassa kuusi ja päiväkoteja 7, joista kolme ei-suomenkielisiä. Espoon kaupunki on kesällä jopa varannut satatonnia starttirahaa yksityisten päiväkotien tai ryhmäperhepäiväkotien perustamiseen kovan kysynnän alueilla - ilmeisesti ilman mainittavia tuloksia.

Mä en kaipaa ilmaista päivähoitoa, vaan luksusta! Laatua! Mä voisin maksaa päivähoidosta vaikka tuplahinnan, jos se olisi viimeisen päälle hiottua palvelua. Se tulisi joka tapauksessa halvemmaksi kuin tämänhetkinen järjestely, jossa välilisesti 50% perheen tuloista menee lapsenhoitoon. (Vertailun vuoksi: pankin talousneuvojat suosittelevat, että kotitalouden kallein maksuerä eli asunto saisi viedä 40%.) Mä en varmasti ole ainut, joka on valmis maksamaan hyvästä. Silloin pääsisi hoitajakin kunnon ansioille, niin kuin koulutetun ammattilaisten kuuluukin.

Lastenhoitajaverkot on jo vedessä. Mä en lähde roudamaan tota ipanaa aamuisin mihinkään Jupperiin, jossa 50 lasta saa leikkiä itsekseen koko päivän. Luksus on niin suhteellinen käsite. Mulle se on mielenrauhaa.

Kaamosarvonta

Kuudelta tulee pimeää.
Hukkasin mun lempikaulakorun.
Maddella on kamala yskä ja se ei syö mitään.
Insinöörillä on flunssa.
Unohdin mun kengät jumppaan.
Puhelimesta irtosi näppäin (se, jossa on - ja ´).
Huomenna on vasta keskiviikko.
Punaviini on loppu.

Huoh x 100. Mitä hyvää talvessa on? Se, joka kertoo miten tästä taas selvitään maaliskuuhun saa palkinnon. En tiedä vielä minkä, mut ehkä CD:n, koska mä en kuuntele enää musiikkia. Tai jonkun korun, koska multa ne vaan hukkuu. Voittaja saa valita. Arvonta suoritetaan Matildan sticky fingers -menetelmällä. Ja eikä sit mitään "tulee ihanan kirpeitä talviaamuja", jooko.

Ps. Yks ystävä hukkas tänään autonsa. Ei vaan muistanut enää aamulla, mihin sen parkkeerasi ja nyt harhailee Töölössä sitä etsimässä. Mun mielestä toi kuvaa tätä vuodenaikaa täydellisesti.

Kuuma kumiperuna

Taloussanomissa oli joku aika sitten juttu kouluruokailusta, joka on ruoan kallistumisen myötä joutumassa dieetille. Lisäksi siellä kerrottiin, että "lähes miljoona lasta syö arkisin julkisen palvelun tuottaman aterian." Miljoona. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että viidennekselle suomalaisista tarjoillaan taas kohta pettua?

Komppaan täysin Berlusconia siinä, että perinteisen suomalaisen keittiön ydin ei ole maussa (vaan melamiinittomuudessa), mutta mulla ei silti ole kouluruokailutraumoja - ellei traumaksi lasketa sitä, että muistaa vaan näkkärit, joille piti levittää kokonainen voinappi sille puolelle, jossa on reiät. En ole kyllä jäänyt klassikoita kaipaamaankaan. Syökö joku vielä vapaaehtoisesti maksalaatikkoa? Tai duunaa himassa kanaviillokkia (btw. mikä hiton viillokki!?) tai sitä täysin mautonta kesäkeittoa? Tillilihaa nyt ei ainakaan voi syödä kukaan, eihän? Muistatteko, ne sai siitä limaisesta kastikkeesta melkein läpinäkyvää. USA:n sotateollisus maksaisi kyseisestä teknologiasta miljoonia.

Tsekkasin vertailun vuoksi nykylistan.

Maanantai
Kanaviillokki, mustaherukkahillo
ruisriisi / keitetyt perunat
Raaste
***
Kikherne-kasviscurry

Tiistai
Jauhelihamakaronilaatikko
salaatti
***
Puutarhurin soija-pastavuoka

Keskiviikko
Riistakäristys, puolukkahillo
perunasose
raaste
***
Juustokastikkeella kuorrutetut kasvikset

Torstai
Hernekeitto, ruisleipä
Hedelmä
***
Kasvis-hernekeitto

Perjantai
Sitruunainen kalaleike, kermaviilikastike
perunaa talon tapaan
salaatti
***
Sydän kasvispihvit
(toim. huom. mikä kasvis sydän on..)

Kohtalon ivaa että just tällä viikolla näyttää aika perussetiltä muiden kuin kasvisruokien osalta. Kaikille junioreille tiedoksi, että mun kouluaikanahan ei ollut kasvisruokavaihtoehtoa. Ei ollut mahdollista edes jättää lounasta väliin, kun maikka hengitti niskaan jo siitäkin että lautanen syödään tyhjäksi. Parempaan suuntaan ollaan menty ja toivoa sopii että vanhat huonot ajat harmaine limakastikkeineen ja kumiperunoineen eivät palaa. Ihmiset, taas yksi syy ÄÄNESTÄÄ.

Espoolainen kunnallisvaaliehdokas!

Haluan vaalikaljalle, mutta mun ääni on vielä vapaana. Vaalikoneet antaa mulle aina ihan paskoja ehdokkaita ja siksi pyydänkin nyt espoolaista, alla mainitut ehdot täyttävää kunnallisvaaliehdokasta ilmoittautumaan mulle ennen sunnuntaita. Paljon helpompaa näin.

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää seuraavia seikkoja:

• persoonatasolla sinulla täytyy olla päämäärätietoisuutta, hyvä ulosanti sekä uskoa asiaasi, nyhveröt älkööt vaivautuko. Manipulointi- ja päällepäsmäröintitaidot ovat välttämättömät.
• et ole yli 50-vuotias mies. Etkä alle kolmikymppinen.
• puoluetaustalla ei ole niin väliä, kunhan et ole minkään aatteen fundamentalisti (paitsi feministi voit vähän olla). Yksisilmäistä oikeistolaisuutta ja kommariurpoilua ei katsota hyvällä. Arvostamme liberaaliutta ja vihreitä arvoja. Viis veisaamme kulttuuritaloista sun muista hölynpölypatsashankkeista niin kauan kun neuvolaan voi soittaa vain arkisin 12-13 välisenä aikana.
• varsinaisia koulutusvaatimuksia ei ole, mutta kaikki opinnot katsotaan eduksi, etenkin jos niihin on sisältynyt kansantaloutta.
• sinun tulee olla perheellinen, velkainen ja vähintään jonossa kunnalliseen päivähoitoon. Taistelet saadaksesi kaikki jätteesi kierrätettyä. Käytät enimmäkseen julkisia kulkuvälineitä ja Tapiolan palveluita. Olet joskus asioinut terveyskeskuksessa ja Kelassa. Ja meinannut saada sen jälkeen aivoinfarktin pelkästä vitutuksesta.
• sinulla on hyvät tiimityötaidot sekä riittävästi kapinahenkeä, että voit tarvittessa poiketa puolueen linjasta jos se on mielestäsi perseestä.

Mikäli täytät kaikki nämä vaatimukset, saat mun puolesta mahdollisuuden vaikuttaa mun asioihin. Fair enough?

Jään odottamaan yhteydenottoanne.

And justice for all

Hesarin Maailman ihmisiä -osastolta löytyi jälleen helmi: joku senaattori oli haastanut Jumalan oikeuteen aiheuttamistaan tuhoista. Absurdia.

Ja toisaalta aika mahtavaa: joku todella rohkenee vaatia itse Jumalaa tilille! Luulin, että normiuskiksen mielestä Jumala on ns. kaikkitietävä eli Hänen toimensa tulisi hyväksyä osana isompaa pläniä. Tämä senaattori on kuitenkin sitä mieltä, että Jumala on väärässä ja ihan turhaan aiheuttanut ihmisille kärsimystä. Oikeusprosessi ei valitettavasti lähtenyt lentoon, mikä on sääli, sillä matkan varrella olisi epäilemättä käytetty kiinnostavia puheenvuoroja mm. syyllisyyden todistamisesta. Tuomioistuin nimittäin katsoi, että Jumalaa ei voi haastaa, koska hänellä ei ole kirjattua kotiosoitetta. Okei. Ei kai nyt voida olettaa että Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja löytyy Eniron luettelosta? Miten nyt maallinen oikeus voisi ylipäätään tällaista asiaa ajaa, kyllä jumalia vastaan nostetut kanteet pitää tehdä uskontopiireissä. Tarvitaan siis kirkollissoikeus.

Ensin pitäisi nimittää Jumalalle asianajaja (tai ehkä Jumala haluaa itse valita oman asianajajansa), joka ehkä rukouksen kautta neuvottelee luottamuksellisesti, onko syyte aiheellinen ja miten siihen vastataan. Paavi lienee puolustukseen sopivin, eikös niistä tule yläkerran ukon lähisukua heti nimityksensä jälkeen. Seurakunta toimii juryna ja tuomariksi valittakoon joku kovapintainen piispa. Siinä nimittäin saattaisi peruspastorin puntti tutista, kun kutsuttaisiiin tuomaroimaan itse Herran edesottamuksia. Molempien asianosaisten kuulemisen jälkeen päädyttäisiin Jumalan toteamiseen joko syyttömäksi tai syylliseksi, ja jälkimmäisessä tapauksessa päätettäisiin myös rangaistus.

Koska Jumala ei oikein voi saada vapausrangaistusta, jalkapuuta tai fundamentalistisissa maissa suosittuja raipaniskuja, Häntä voisi ehkä vain sakottaa - Jumalalta kun ei puutu omaisuutta. Rangaistus voisi olla myös lempeämpi: kevyt nuhtelu, varoitus tai väliaikainen esiintymiskielto. Lisäksi Jumala velvoitettaisiin korjaamaan aiheuttamansa tuhot (let's face it, ei pitäisi olla homma eikä mikään).

Enpä haluaisi olla senaattorin housuissa, kun hän aikanaan astelee taivaan porttia kolkuttelemaan. Ehkä Jumala on lyhytvihainen.

Asiakaspalvelusta päivää

Olen joutunut työni puolesta tutustumaan johtamisteorioihin ja organisaatioihin. Valaisevaa. Varsinkin jos näitä teorioita yrittää soveltaa kotioloihin. Let's see.

Olen osa-aikainen (illat, yöt ja viikonloput) työntekijä kolmen hengen voittoa tavoittelemattomassa yrityksessä, joka on ns. ylhäältäjohdettu sekä hieman lineaarinen (ketjuttunut). Bisneslogiikan ymmärtämistä vaikeuttaa se, että yrityksen hallitus, toimitusjohtaja ja asiakas ovat sama, alaikäinen henkilö, mikä todennäköisesti on syynä siihen, että yhtiökokousprosessista löytyisi huomautettavaa.

Sovellettua organisaatiomallia on vaikea päättää. Kyseessä lienee tiimi- tai projektiorganisaatio, mutta ei puhtaasti kumpikaan. Yrityksen tuotannossa on kaksi työntekijää. Toinen on 100%:sti asiakaspalvelussa (mikä tarkoittaa pääjohtajan henkilökohtaisena assistenttina toimimista) mutta toinen käyttää työajastaan 50% talousosastolla.

Yrityksen myynti on reaktiivista ja uusasiakashankinta retuperällä: toistaiseksi yrityksen kaikki voimavarat keskitetään tämän yhden asiakkaan palvelemiseen, mikä ei ole perusteltavissa millään liiketaloudellisella järkisyyllä.

Yrityskulttuuri on jäykkä ja konservatiivinen. Tasa-arvosuunnitelmaa ei ole, eikä tämän pääjohtajan aikana tulekaan. Yrityksen arvot on määritelty epäselvästi ja ne vaihtelevat viikoittain, mutta yleensä niihin kuuluu puuron sylkeminen ja Muumi-kirja. Työntekijöiden bonusjärjestelmää ei ole, palkkakehitys on surkea, ylitöitä teetetään jatkuvasti eikä lomia kerry työlainsäädännön edellyttämällä tavalla. Lisäksi palautteen perusteella molempiin työntekijöihin ollaan erittäin tyytymättömiä.

Vaikka olen vaarassa saada kenkää lähes joka päivä, olen jostain syystä motivoitunut. Katson varmaankin, että ahkera työni palkitaan ja jonain päivänä pääsen osakkaaksi, vaikka historia on tulvillaan pelottavia esimerkkejä tärähtäneistä johtajista, jotka saattavat nimittää vaikka hevonsensa kenraaliksi. Todennäköisesti minut sivuutetaankin optio-ohjelman loppumetreillä. Johtajan suosikit lienevät mummi ja myyrä.

Exito, uusi ystävä

Jos kenkäkaupan ikkunassa lukee, että "Saappaat puoleen hintaan", niin mun on hyvin vaikea kävellä siitä ohi. Jopa mahdotonta. Tutustuin tänään siis kenkäkauppaan nimeltä Exito (Fredalla tietty) ja vaikka tarjoussaappaita ei ollutkaan mun kokoa (pieniä oli paljon), keikka ei ollut turha: kaupan takahuoneesta löytyi ihastuttava lastenosasto! Iso valikoima hauskoja kenkiä, pienet sovitustuolit, karkkia ja leluja. Mallisto oli kauttaaltaan aika iloisen värinen ja palvelu oli ystävällistä.






























Jos mä olisin lapsi niin haluaisin ostaa kenkäni täältä. Eikä mulla näin aikuisenakaan ole mitään sitä vastaan, koska siellä oli tällaiset saappaat:


















Nää saappaat on kuulemma suunniteltu naisille, jotka käyttää paljon farkkuja, koska toi kiristettävä pussi suojaa lahkeita rispaantumiselta. Ihan sama, mutta hyvännäköiset ne on. Eikä todellakaan alessa, että palkkapäivää odotellaan.

Viikonloppuja!

Ps. Mä muuten teen ens palkkapäivänä myös kierroksen kaikissa Punavuoren lastenvaateliikkeissä, niistä siis tulossa postaus parin viikon päästä.

Kalakeitto ja kuinka se tehdään

Insinööri on sattuneesta syystä joutunut perehtymään kotiruoan valmistukseen. Alla eräs kalakeittogaten nimellä kulkeva tekstiviestikeskustelu.

- Hei! Ajattelin tehdä kalakeittoa. Kalaliemikuutiot on loppu, joten voiko käyttää kasvislientä?

- Voi käyttää mutta jääkaapissa on sitä kalafondiakin.

- Ok.

Vierähti tovi. Puhelin piippaa.

- Jos tarvitaan 0,7l kalalientä niin paljonko laitetaan vettä ja paljonko fondia?

- Ööö? 0,7dl vettä ja fondia ohjeen mukaan, ehkä 1 rkl.

- Niin, mutta paljonko laitetaan öljyä?

- ?!

- Eikö fondi tehdä öljyyn?

Sitten oli pakko soittaa. Selvisi, että oli mennyt fondue ja fondi sekaisin. Lohdullista kuitenkin että ei olisi tehnyt keittoa juustoon vaan öljyyn.

Muovikassi

Tämä muovikassista inspiraationsa ottanut nahkainen olkalaukku on lähes pakollinen asuste niille, jotka eivät omasta mielestään mitään muute tee kuin kanna ruokaa perheelle kotiin.


Tämä laukku on siis statement. Ja toimii todistettavasti läppärilaukkuna, jumppakassina ja varmaan myös hoitolaukkuna (vrt se mun satasen hoitolaukku, jota ei voi käyttää missään muussa tilanteessa ja joka on nykyisille kamoille liian pieni). Ja tietty sinne mahtuu myös pari litraa maitoa ja kilo perunoita.

Laukku on täältä. Omistaja pulitti siitä alessa abt 120 einaria, joten normihinta on kalliihko. Mutta maksaa se muovikassikin.

Imetyskilpailu päättyy!

Olin jo päättänyt, että en enää tähän imetysaiheeseen puutu pitkällä tikullakaan, mutta sitten mun avautumisia viime talvena kuunnellut hyvä ystävä lähetti mulle tän Uudessa Suomessa julkaistun suht mahtipontisen tiedotteen:

Imetyksen tuki ry katsoo, että vuosikausia yhteiskunta on painostanut äitejä toimimaan tietyllä tavalla, myös vauvan imetyksen suhteen.

”Nyt 2000-luvulla tunnustetaan, että tämä tie on aiheuttanut sukupolvittain imetyskatastrofeja: ehtyneitä maitoja ja itsensä epäonnistuneeksi tuntevia äitejä”, sanoo Imetyksen tuki lehdistötiedotteessaan.

Tällä viikolla vietetään Pohjoismaissa Maailman imetysviikkoa teemalla ”Äiti on tärkeä”. Imetyksen tuki ry julistaa imetysviikon kunniaksi kaikenlaisen imetyspainostamisen ja kaikille käypien ohjeiden jakamisen tästedes pannaan. Yhdistys vaatii äitiyttä takaisin äideille lääkäreiltä, neuvoloilta, opettajilta, tavoiteohjelmilta, suositusten laatijoilta, hyvää tarkoittavilta naapureilta ja kaikilta muiltakin äitien esineellistäjiltä.

Yhdistyksen mielestä tärkeintä äitien tukemista on luottaa heihin ja antaa heidän olla rauhassa vauvojensa kanssa.

Olen sanaton. Siis todella kummallista. En tosin ole ihan varma itsekritiikin tasosta, että myöntääkö tämä yhdistys myös olleensa painostuksen asialla vai vaan muu yhetiskunta. Noh. Piti oikein mennä Imetyksen Tuki Ry:n saitille katsomaan, että onko siellä muutettu äänensävyä ihan tällaista keskinkertaista äitiäkin kohtaan. Pääsin yhdistyksen visioon asti. Siinä todettiin jotta "Imetys on luonteva osa arkea ja imettävä äiti arvostettu osa yhteiskuntaa." Sen lisäksi, että en parhaalla tahdollakaan kuvailisi sitä luontevaksi (törkeää subjektivismia harjoittaen) niin eikös tossa ole nyt tämän uuden julistuksen valossa yksi sana liikaa? Hei, on ihan perusteltua, että kyseinen yhdistys on olemassa ja jakaa nimenomaan sitä käypää tietoa niille, jotka sitä etsivät, mutta hurskastelu on tarpeetonta, oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa.

Mut tää oli mun vika imetysjuttu, se on lupaus. Aion huomenna blogata yhdestä ihanasta käsilaukusta.

Flashback

Lapsi veti viikonloppuna keilat hiekkalaatikolla niin, että suu meni täyteen hiekkaa. Siinä pyyhkiessäni hihansuulla Madden naamaa, huomasin itsekin sylkeväni jostain empatiasta. Tuli flashback. Hiekka ei millään lähtenyt omasta naamasta pois, kaksi hihansuuta ei riittänyt puhdistamiseen. Toinen muisto hyökkäsi heti perään: oli kiva piehtaroida hiekkaan itselleen hyvä kuoppa ja maata siinä selällään liikkumatta. Siitä olisi vaikea päästä pois.

Rupesin miettimään, mitä muita muistikuvia lapsuudesta olisi tulostettavissa mieleen. Parissa päivässä oli pinnalle kaivettu jo monta.

Pukeminen. Etenkin sen vaivalloisuus. Ulkona oli muuten hiki, mutta näpit oli aina jäässä. Koska lapaset oli märät ja ne poistettiin oma-aloitteisesti heti kun silmä vältti. Sukkahousujen (sellaisten paksujen froteisten) haarakiila roikkui aina puolivälissä reisiä. Paita oli usein väärinpäin ja se lappu kutitti kurkkua.

Ruoasta on myös tarjolla pari fläsäriä. Kun maitolasiin puhalsi kuplia, oli syytä tehdä se niin, ettei mutsi huomannut, koska se oli ruoalla leikkimistä ja selkeä no-no. Silti me puhallettiin broidin kanssa ja naurettiin hysteerisesti, kun toinen sai kunnon pöristelyllä maidon lentämään nenään asti. Tuoksuja on valtavasti, mutta vahvin on mummolan ovelta kasvoille lyövä paistettu sipuli tuoksu, joka toivon mukaan liittyisi nakkikastikkeeseen. Ja tyhjennetylle murolautaselle jäänyt maitotilkka, jossa lepäsi paljon sulamatonta sokeria.

Muistan myös elävästi sen, millaista oli olla lyhyempi. Aikuisen kädestä ei voinut pitää loputtomiin kiinni oman käden puutumisen takia, piti vaihtaa puolta. Faijan kengät, sairaan isot. Niillä oli kiva kompuroida sisällä. Ja aina oli jonkun perse naaman edessä - haittasi muuten huomattavasti vähemmän kuin nykyään.

Kotimies

Insinööri on nyt ollut melkein kaksi kuukautta kotona. Madde ei jäänyt mun perään itkemään vaan on luontevasti siirtänyt luottovanhemman tittelin isälle. Ei muakaan varsinaisesti syrjitä, mutta esimerkiksi kolhuja mennään ensiksi näyttämään iskälle ja "titistä" puhutaan muutenkin paljon - etenkin silloin, kun sillä on vapaailta ja mun pitäisi riittää viihdykkeeksi. Siinähän sitten todistelet, että kyllä mäkin olen ihan magee tyyppi. Se, että ei jää totaalisesti sidekickiksi, vaatii kyllä kohtuullista elämänhallintaa: ylitöitä ei tehdä ja harrastukset on karsittu minimiin ja aikataulutettu niin, että iltaisin ja viikonloppuisin riittää perheaikaa.

Tän kirjoituksen pointti onkin, että kun tietää, millaista on olla päähenkilö, tietää myös milloin on valahtamassa sivuosaan. Kuinkahan moni isä muuttaisi rutiinejaan perhekeskeisimmiksi, jos tajuaisi nykyisellään olevansa se helposti vaihdettavin osa perheen kokoonpanossa. Uskoisin, että aika moni. Spekulointia voi myös jatkaa suomalaisten avioliittojen kestävyydellä (josta muuten mielenkiintoinen tilasto täällä): lapsen aiheuttama yhtäkkinen ja odottamaton epätasa-arvo kylvää aikamoista tuhoa parisuhteessa, jos nainen ei ole tarkkana, vaadi osallistumista ja ilmaise tunteitaan niin, että se menee pahimmallekin junttieinarille jakeluun. Mä väitän myös, että perhevapaiden jakaminen lisää myös vanhempien keskinäistä kunnioitusta, kun mies ymmärtää, millaista työtä nainen kotona tekee/teki/on tehnyt ja toisaalta nainen muistaa, miten hankala duunista on lähteä kesken palaverin. Lisäksi tähän ikään mennessä on työelämässä yleensä ehtinyt kehittää vatsahaavaa sen kymmenisen vuotta. Toista yhtä laillisesti yksiselitteistä breikin paikkaa tuskin tulee.

Insinööri on sitäpaitsi tykännyt, vaikkei firmansa osakkaana ole kokonaan töistä eroon päässytkään. Eikä Matildakaan ole valittanut, vaikka välillä on vaatteet päällä miten sattuu (en edes aloita siitä sävy sävyyn pukemisesta) ja lounaaksi pihviä ja kurkkusalaattia (no kidding). Titille kyllä sallitaan muutama stiplu.

Hakukonerunoutta

En enää edes muista missä blogissa näin tän, mutta nyysitty idea siis tämäkin (= tehdä runoja blogiin johtaneista hakusanoista). Siispä: hakukonerunoutta ala projectmama, olkaapa hyvä.

Sisustustarroja kattoon,
Takku hiuksissa, jauhelihaa.
Kuin kaksi marjaa?

Nämä olivat jopa peräkkäin. Lapsiperheen arkea parhaimmillaan. Kysymysmerkki on toimituksen lisäämä, koska näin loppu jää avoimeksi monella tasolla. Erityisesti viehättää myös kummallinen pää-katto -metafora.

Kreikan matka,
En ole koskaan juomapeli.
Risteilylle vauvan kanssa

Nämäkin olivat suht lähekkäin. Tässä siis ns Bad mama -lähestyminen lomailuun: oikeasti olisi ihanaa lähteä Kreikkaan ja kehittää jonkun karvaisen Jorgoksen kanssa kunnon ouzolla marinoitu lomaromanssi mutta todellisuudessa mennäänkin perheen kanssa pallomereen.

Muita tulkintoja?

Rahat takaisin

Tytär oli tänään ensimmäistä kertaa konsertissa. Matildan tarkkasilmäinen mummi oli havainnut, että Tapiolan kulttuurikeskuksessa on joku Ystävyyden talo -niminen lastentapahtumaviikko, jossa on ihme kyllä ohjelmaa myös alle 3-vuotiaille (lisätiedot täältä) ja ostanut liput. Konsertin kuvaus kuului:

Taapero-konsertti.
Myyrä-musiikkia kaikkein pienimmille.

Myyrä-musiikkia! Miten mahtavaa! Olisin voinut itsekin mennä mukaan, koska diggaan kyseisestä tsekkikontiaisesta aika tavalla.

Onneksi en mennyt. Vältimme näin kiusallisen keskustelun lipunmyynnin (ja epäilemättä myös järjestysmiesten) kanssa siitä, miten paljon ihmistä ja vielä lasta voi johtaa harhaan että huijauksen määritelmä täyttyy. Kyseessä ei ollut ollut sama myyrä. Panostus oli kuulemma muutenkin ollut keskinkertainen, mutta Madde oli kuitenkin seurannut tämän kilpailevan päästäisen musiikkia hyvin keskittyneesti. Ja jopa taputtanut.

Ärsyttävää joviaaliutta. Pitääpä nostaa reklamointitaidot jo tämän vuoden opetussuunnitelmaan jos kerta oikeuksien puolustaminen on tullut jo ajankohtaiseksi.

Luovutusvoitto

Kävin tänään Dieselin Dirty Thirty -jonossa. Lähdin duunikaverin kanssa vähän vaille kymmenen katsomaan, josko tunnissa pääsisi kauppaan sisään. Vastaus oli tämä.


Se kauppa on tuolla pitkällä valkosen pakun edessä ja roskis kertoi, että aika moni oli varautunut odotukseen paremmin. Jep, tänne olisi pitänyt tulla paljon aikaisemmin. Tai keskittyä refreshaamaan kyykähtänyttä verkkokauppaa. Pyysin yhtä Dieselin kassia kantanutta mimmiä näyttämään mitä missaisin.

Vähän helpotti, ei kovin imarteleva malli persevälle suomalaisugrille, miesten malli tosin oli paremman näköinen. Luovutimme 50 minuutin kohdalla, kun eteneminen oli hidastunut merkittävästi ja edellä jonottaneen mamman lastenrattaista alkoi kuulua protestiääniä. Mun teki mieli itsenikin vähän itkeä että olin mennyt taas samaan halpaan mutta keräsin itseni. Olenhan jo yli dirty thirty.

Go Mara, Buu Niko!

Tämä lienee ensimmäinen kansainvälisesti merkittävä POSITIIVINEN uutinen Suomesta pitkään aikaan. Mara ei tiettykään tee rauhaa ilman korvausta, mutta on mielestäni kuitenkin tunnustuksensa ansainnut.

Kansakuntaa varmaankin enemmän kuohuttava uutinen on sen sijaan tämä (joo mä seuraan BB:tä, puolella silmällä mutta kuitenkin). Niko olisi ollut aika varma voittaja ilman tätä tempausta ja itsekin ihailin kaverin avautumistaitoja, veti päiväkirjahuoneessa todella huolellisia monologeja. Tänä vuonna talossa on urpoilu mennyt vähän yli, mutta tuotantotiimi epäilemättä rakastaa katsojalukuja.

Joko taas?

Nyt on taas pukannut kauppoihin joulukamaa ja kalenteriin pikkujouluja. Ois ne nyt ehkä voineet odottaa että Hullut Päivät on ohi. Jengillähän on vielä kesälomakin lähimuistissa, ei kukaan vielä jaksa joulusta innostua. Etenkin glögin myynnillä pitäis olla samantyyppinen rajoitettu myyntiaika kuin raketeilla, ehkä siihen ei sitten kyllästyisi jo sesongin alkuvaiheessa.

Älkää käsittäkö väärin, kyllä mä olen jouluihminen. Asteikolla 1-10 ainakin 6, jos kympissä on sellainen omatekoisia seimiä rakentava perunalaatikon imeltäjä kolmannesas polvessa. Ja silloin kun väännän joulutorttuja valmistaikinasta lähentelen jopa seiskaa. Rehellisyyden nimissä meidän maallikkojoulussa vain joulukuusi, lahjat ja Lumiukko on pakolliset - niin ja 24:n uusin tuotantokausi (ja ihana ihana Kiefer Sutinamaa). Ei meillä kuunnella mitään joulurauhan julistusta tai syödä riisipuuroa. Kuusi käydään hakemassa viimeisten muotopuolien joukosta Pohjantorin myyjältä, joka varmaan jo osaa odottaa meitä tänä vuonna. Aattona on vielä hirveä rapina käynnissä kun edellisenä päivänä tetsattu lahjavuori pitää paketoida (ns. low-profile christmas). Onneksi jouluruoat syödään anoppilassa tai mutsilla, joten niitä ei tarvitse edes ajatella. Suurin stressi tulee siitä, että muistaa tarpeeksi ajoissa tilata siivojan aaton aatoksi.

Madde-parka. Sillä menee varmaan ussantunnilla Josef, Joulupukki ja Jack Bauer pahasti sekaisin.

Konttorityö armahtaa

Tänä aamuna tuli mieleen, että on se vaan kiva olla konttorihommissa. Vaikka se on tylsää sisähommaa, joka pyörii paltsujen, printterin ja läppärin ympärillä niin en valita. On nimittäin hiton paljon helpompaa olla väsyneenä konttorirottana kuin kentällä. Luulen ma.

Maddella on nimittäin nyt joku yökiljahteluvaihe meneillään. Vaikka kiljuntaan ei sen kummemmin enää reagoida niin kyllä siihen silti herää eikä ehkä heti saa unen päästä kiinni. Ja aamulla väsyttää saletisti. Töissä sitä on koko päivän tehokas kuin hattivatti ja yksinkertaisiimpaankin hommaan menee tuplasti aikaa. Haastavinta on asiakaspalaverissa yrittää peitellä järkyttäviä naamaa repiviä haukotuksia vaikuttamatta tylsistyneeltä ja menettämättä asiantuntijastatustaan. Onneksi työaikaliukuma pelastaa kolmelta.

Mut miettikää millaista olis väsyneenä vaikka rakennustyömaalla.

Hetkinen, panostinko mä jo ton räjäytyksen? Ja ajastinko sytytyksen? Ei hitto. En voi mennä katsomaan jos se vaikka onkin jo ajastettu. Perhana. Varmaan se hälytyssireenikin pitäis asettaa mut nyt ei kyllä mitenkään jaksa. Eikä oikein voi kun ei tiedä milloin posahtaa.

Tai uutistenlukijana.

Peittääköhän kaksi kiloa meikkiä nää silmänaluset. Tuskin. Taas saa katsojapalautetta että uutistenlukija on krapulassa. No nyt tää alkaa. Hei mikä kamera? Missä prompteri? Alota sä vaan joo. Hyvää yötä. Eiku iltaa!!

Tai lääkäri. En uskalla edes ajatella.

Mikäs leikkaus tää nyt olikaan.. Kehtaanko kysyä tolta hoitsulta..? En, luulee vielä että oon kännissä ja valittaa. Yritän vaan arvata ilmeistä. Jos vien skalpellin tähän umpisuolen päälle..? Ei, selvästikään ei tämä.

You get the picture. Oikeastaan kaikki ihmiset pitäis siirtää konttoritöihin niin kauan kun lapset on pieniä. Me kun ei voida edes rättiväsyneinä aiheuttaa kauheasti vahinkoa. Tosin se yksi pörssimeklari, joka heitteli palloa toimistossa, voisi olla eri mieltä: se pallo lensi nimittäin näppikselle ja kuittasi jonkun miljoonan euron osakekaupat. Mutta fyysisiä vammoja ei raportoitu.

Äiti käy jumpassa

Urheilun aloittamisessa on muutama kultainen sääntö.

1. Säännöllisyys. Sopikaa ystävän kanssa jumppatreffit tietyksi päiväksi molemmille sopivalle tunnille. Yhteinen lupaus on vahvempi kuin oma.

Vaihtoehtona on, että koodaat kaverillesi heti aamusta että palaveria pukkaa pahasti ja kaverisi vastaa että viikonlopun baarikierros päättyi Mariaan sormea tikkaamaan. Koska jätitte viimekin viikolla väliin pms-oireisiin vedoten, joudut lunastamaan lupauksesi yksin.

2. Lähde tunnille hyvissä ajoin, jotta ehdit lunastaa lipun, vaihtaa rauhassa vaatteet ja täyttää vesipullon.

Jos kuitenkin valitset "ei helvetti, miten kello voi olla jo noin paljon!?" -lähdön duunista, saat kaupan päälle alkulämmittelyn Fredalla korkokenkäjuoksulla. Tukahduta matkalla mieleesi hiipivä epäilys siitä, oliko se Motivus Mix -tunti sittenkään ihan basic ei-koreografinen tunti. Kun epäilyksesi saa kassalla vahvistuksen, vaihda suunitelma lennosta 40min tehopace-tuntiin, joka alkaa kahden minuutin päästä.

3. Käyttäydy pukuhuoneessa rauhallisesti, vaihda vaatteet ja käy venyttelemässä.

Voit tietenkin myös rynniä lähimmälle vapaalle kaapille samaan tyyliin kuin ruuhkaisesta ratikasta poistutaan tarkastajien tullessa. Kiroile äänekkäästi, kun huomaat että et ole pakannut mukaasi hiuslenksua ja urheilutoppia. Vedä mustien urheilurintsikoiden päälle lauantaina ostamasi läpikuultavan valkoinen Filippa K:n pitkähihainen t-paita. yritä näyttää siltä että tämä on ihan tarkoituskin.

4. Siirry jumppasaliin muiden mukana, anna lipuke ohjaajalle ja valmistaudu alkuverryttelyyn.

Tai hyökkää täyteen saliin viitisen minuuttia myöhässä kesken alkulämmittelyn tukka silmillä potkaisten pohkeeseen ensimmäistä saamarin hikaria, jolla on näköjään ollut aikaa täyttää se vesipullokin.

5. Aloita rauhallisesti, kuuntele kroppaasi ja tee tiukka, mutta rento treeni.

Tietenkin voit myös aloittaa ihan sairaan lujaa ja kokea huimausta kolmannen laitteen jälkeen, koska et ole juonut koko päivänä muuta kuin kahvia ja teetä. Löysäile sen jälkeen suurin osa ajasta mutta vedä loppuun apinan raivolla jännehyppyjä ihan vaan osoittaaksesi että tämä äippä onkin muuten kondiksessa.

6. Venyttele hyvin, käy virkistävässä suihkussa ja lähde reippaasti kotiin viettämään mukava ilta perheen kanssa.

Jos kuitenkin reitesi ja pohkeesi kramppaavat ja tukka on aivan hikiliisterissä sen hiuslenksun puuttumisen takia, lähde suoraan himaan ja toivo että viereesi ei istu bussissa kukaan. Kun saavut kotiin kuolleelta spurgulta haisten ja näyttäen, tervehdi iloisesti Maddea katsomaan tullutta kummisetää ja kehu treenillä. Vaikka käytit sen aktiiviseen unohtamiseen koko bussimatkan.

Ei saa puhua ruoka suussa

Ja vielä päivän vinkki. Tässäpä on mainio opetusvideo siitä, kuinka käsitellään kiusallisia kysymyksiä. På svenska mutta ymmärrettävissä.
http://www.matenarklar.se/

Hyvä että tuli puheeksi

Vitsi, liki nelkyt vastausta! :D Lämmin kiitos teille kaikille esittäytymisistä, kannanotoista ja kehuista. En oikein tiedä, mistä iloitsisin eniten: siitä, että tätä lukee a) oikeat äidit, b) lapsettomat, c) kaverit vai d) tuntemattomat. Kaikissa on nimittäin haasteensa. ;) Hauskaa myös että mukana on ulkosuomalaisia! Blogien lukeminen on varmaan kätevä tapa pysyä kiinni suomalaisissa ilmiöissä ja elämässä, STT:n uutisista kun saa vain pintaraapaisun (siinäpä muuten hyvä gradun aihe jollekin: blogit ulkosuomalaisten napasuorana synnyinmaahan).

Demokraattisena linjanvetona päätettäköön, että jatkan tällä samalla, päivän biorytmin mukaan vaihtelevalla linjalla pääteemana äitiysrimpuilu. Vanha sääntö kumartamisesta ja pyllistämisestä pätee: on selvää, että koko ryhmää (ja välillä itseäänkään) ei voi miellyttää jokaisella jutulla. Pelkkää lapsiblogia tästä ei voi enää tulla sattuneesta syystä eikä lässytysindeksin kasvustakaan ole vaaraa. Yhtä lailla ei ole pelkoa, että ryhtyisin pääasialliseksi muoti-ikoniksi. Hrrh. Jatkan kuitenkin pääkaupunkiseudun elämänmenon ja palvelutarjonnan esittelyä aina kun jotain mielenkiintoista löydän. Jos tulee juttuideoita niin laittakaa sähköpostilla, löytyy tuolta profiilista. Olisi kiva kokeilla mittatilaustöitä.

Mä jään vielä harkitsemaan josko vaihtaisin nimimerkkini Mamasta ihan vaan Katjaksi. Toi Mama on nimittäin mun duunikavereiden vitsillä kehittämä identiteetti tätä blogia varten ja joku uusi lukija vielä kuvittelee, että olen joku äitiysasiantuntija. Hah.

What say you?

Kemikaalicocktailissa oli mielenkiintoinen postaus, jossa kirjoittaja pyysi lukijoitaan ilmoittautumaan: Noora halusi tietää, ketkä hänen blogiaan lukevat, miksi ja mitä juttutoiveita heillä on. Siihen oli tähän iltaan mennessä vastannut melkein sata tyyppiä. Sata. Onko se ehkä joku kommenttiennätys? Tämä on webbiyhteisöjen vastailmiö anonymiteetille, ihmiset ovat nykyään jo halukkaita kertomaan keitä ovat ja mitä edustavat. Munkin mielestä oli kiinnostavaa tietää, ketkä muut lukee samaa blogia, josta pääsemmekin asiaan. Nimittäin ideoiden varastamiseen.

Koska mua vähän arveluttaa tää mun blogin linjattomuus (mikä näkyy mm. siinä, että mun on todella vaikea keksiä tälle järkevää esittelytekstiä), olen harkinnut toisen blogin pystyttämistä. Jatkan projectmamassa huonoäiti-teemalla ja keskittyisin toisessa sitten enemmän muuhun elämään. Ihan siitä ilosta, että nykyään sitä jo on. Tällöin ipanajutuista kiinnostuneet välttyvät mun muotibloggaukselta ja toisaalta lapsettomien ei tartte perehtyä yksivuotiaan sielunelämään.

Nyt mä siis kysyn teiltä suuntaa. Vastaa seuraaviin kysymyksiin niin pitkästi / lyhyesti kuin haluat, ei paineita.

1. Kuka olet?
2. Miksi luet?
3. Mistä haluat lukea enemmän? Mikä saa haukottelemaan?
4. Kannatatko blogin jakamista kahtia?

Saat kommentoida, vaikka et olisi koskaan aikaisemmin ilmoittanut itsestäsi tai löysit tän blogilistalta pari tuntia sitten. Ja saat luonnollisesti myös esittää juttutoiveita, kunhan et aseta laatuvaatimuksia. ;)

Kirjablogi kiireiselle

Koska teistä ilmeisesti löytyy myös kirjojen ystäviä, ajattelin suositella yhtä uudenkarheaa kirjablogia. Ainakin mulla on nykyisellään haasteita tän vapaa-ajan kanssa ja olisi kiva käyttää se lukemiseen valittu ilta mieluummin hyvään kuin paskaan kirjaan. Lisäksi tarvitsen joka vuosi joululahjavinkkejä, jos haluan ostaa muutakin kuin uusimman Remeksen.

Kirjoittaja on hyvä ystäväni (tietty) ja kirjallisuustieteen maisteri, joka työskentelee kirja-alalla ja harrastaa lukemista laaja-alaisesti - substanssia siis löytyy. Hän kyllästyi vuosi toisensa jälkeen esittelemään yöpöytänsä valikoimaa jokaiselle tutulleen erikseen ja pisti pystyyn blogin. Kiitämme siitä. :)

Ei kestä kiittää, tonni riittää

Lupaamani / varoittamani muotibloggaus.

Kävin tänään hc-shoppailemassa Hannan kanssa. Hooceetä se oli monestakin syystä:
a) loppusumma kipusi lähelle neljää numeroa ja käteen jäi useita vaatekappaleita, joita
b) en tiennyt tarvitsevani,
c) väreissä, joita olin karttanut
d) paikoista, joista en ollut koskaan kuullutkaan.
Tämä kaikki vain siksi, että en ollut liikkeellä yksin.

Tässä olisi nyt bisneksen mentävä aukko. Jokaisen pukeutumiseensa vakavasti suhtautuvan ihmisen tulisi nimittäin käydä ainakin kerran vuodessa ostoksilla personal shopping trainerin kanssa. Kun mukana on tyyppi, jolla on silmää, korvaa ja nenää sekä kaupungin tarjonta hallussa, shoppailussa säilyy fokus ja päädyt ostamaan vaatteita, joita oikeasti tarvitset. Itsellesi. Kaupan päälle opit kietomaan kaulahuivin ei-dorkasti, ottamaan väliskumpan kun jalkoja alkaa painaa ja iloitsemaan siitä, että vikassa kaupassa ei enää ole mitään ostettavaa.

Todistusaineistoa.

"Kokeillaan näitä kaikkia."
"Mikä väri tää on?"

Gaudetessa kassalle päätyneet FilippaK:n pitkähihainen t-paita ja viininpunainen kaulaliina, Paul&Joen neuleliivi ja Rodebjerin musta trikoomekko. Kaikki tulevia lempivaatteita. Mutta James Persettä en ostanut enkä osta.

My o My:n sisääntulo on ehkä kaupungin hienoin.

Välikuohari ja kaulaliinaluento.

Neuleliivi ja paita lähempää

Mekko ja kaulaliina lähempää

Sukkia ja sukkahousuja. Näihinkin sai menemään 80€.

The théhuone

Musta on tullut tee-snobi. Ei maistu enää Liptonit, ei. Meidän firmaan hankitaan nykyään (irto)teet Théhuoneelta (Erikinkatu 12) ja mä olen täysin addiktoitunut Aloe Vera Ginseng Green teehen. Kyseessä on virkistävä ja aromaattinen vihreä tee, jossa on makuina maté, kaneli, lakritsijuuri, fenkoli, ginseng ja punaherukka. Maistuu oikeasti hyvältä, eikä siltä että olisi haukannut saunavastaa.

Suosittelen Théhuoneella käyntiä etenkin jos ei ole mikään teen ystävä. Ihanat tuoksut ja ystävällinen palvelu nimittäin aivopesevät sellaiseksi ihan tuossa tuokiossa. En usko että kukaan on pystynyt kävelemään sieltä ulos ilman rapisevaa teepussia, jonka kylkeen on käsin kirjoitettu missä lämpötilassa kyseistä teetä pitää hauduttaa ja kuinka kauan. Ihanaa.

Telanne ja tilanne päällä

Tää maa alkaa pikkuhiljaa tuottaa sellaisia uutisia, että en oikein tiedä mikä mua täällä pitää. Viimeisimpänä nyt tämä Alma Median ja Johanna Korhosen päätoimittajakohu.

Mun ensireaktio oli järjetön tuohtumus, mutta sitten iski epäusko. Eihän tää voi olla totta, eihän?

Siis voiko Kai Telanne olla niin debiili, ettei tunne laillisia irtisanomisperusteita? Ja jos hakijan puolison poliittinen aktiivisuus (tai sukupuoli vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan) todella olisi vakava este työsuhteelle, on hakijoiden taustat syytä selvittää rekrytointiprosessissa sen verran tarkkaan että yllätyksiä ei tule. Telanne saa kyllä tämän kommentointipäivän päätteeksi pyyhkiä suunsa vessapaperilla, sen verran ruskeita syitä hän on tälle kohulle kertonut. Jossain vaiheessa mainittiin luottamuspula. Se varmasti tulee puolin ja toisin, jos pelisääntöjä muutetaan kesken leikin, mutta eikös silloin ensimmäiseksi olisi lähdössä ollut Korhonen - oman etunsa nimissä? Ja jos Telanne katsoi pitävänsä Lapin Kansan puolia niin miksi toimituskunta vaatii Telanteen eroa? Ei mene jakeluun.

Tässä on nyt joku bernhandilainen haudattuna, mutta luotan siihen, että se kaivetaan esiin. Kas kun ei edes Alma Media voi ohjailla lehdistöä.

Insinööri ja amatööri

Kun otetaan diplomi-insinööri ja yksivuotias ja käsketään niiden elää puoli vuotta toinen toistaan tukien ja maailman menoa opetellen, käykin niin, että kesken aamupalaverin puhelin piippaa ja saan lukea uudesta tutkimuksesta:

Pyrin hahmottamaan m:lle ak-barometria (ak = aamukakka). Mittaan viikon kuluessa ajallista kakkaetäisyyttä aamupalasta, ja toisaalta kellonaikaa, jolloin kakka putkahtaa pylleröstä. Tällä pyrin etsimään sitä aikaikkunaa, jolloin potalla tulisi istuksia. Työoletukseni on, että kakkavaihtelu on vielä liian pitkä istuttavaksi, mutta keskimääräinen etäisyys aamupalasta on 45 min. On vaikeata arvioida luumukonsentraation merkitystä tutkimuksessa. Tänään tulos oli 9:20, +15 min.

Harkitsin viestin lukemista ääneen.

On mielenkiintoista nähdä, mitä tuloksia tämä kakkalaboratorio saa aikaan. Koska itse humanistina keskittyisin seuraamaan lapsen kielellistä (kuten sanaa "kakka", joka esiintyy aika usein ennen kyseistä toimitusta) ja eleellistä (lapsi muuttuu rauhattomaksi , pysähtyy ja alkaa punehtua naamasta) viestintää. Mutta kukin tyylillään.