Punaista!

Lippu salkoon! Madde alkaa nyt karistella viimeisiä vauvan merkkejä. Ensimmäiset huterat askeleet on jo otettu, sanoja tapaillaan (mm. ätti ja ihi, jotka voi jo tulkita äidiksi ja isiksi) ja korvikkeen sekaan lorautetaan tilkka lehmän maitoa. Ja ei, mä en todellakaan ole haikeuden kyynelissä siitä, että mun vauva muuttuu oikeaksi lapseksi. Eihän Gepettokaan nyyhkinyt puunuken perään!

Noista juomista. Neuvolassa käskettiin antaa rasvatonta maitoa. Olin hiukan ällikällä lyöty - mihin kulutusmaitoa sitten tarvitaan? (Ja milloin sen nimeksi on tullut täysmaito?!) Tein kompromissin ja annan sinistä. Lähinnä siksi, että sitä menee vielä aika vähän ja punaista ei saa sellaisessa pienessä tetrassa.

Itse siirryin täysin rasvattomaan maitoon ekan poikaystäväni ohjauksella 21-vuotiaana. Musta olis muutenkin kaiken logiikan mukaan pitänyt tulla ylipainoinen ja diabeetikko. Mä nimittäin join lapsena kaikkea, mitä neuvola nykyään kieltää: kauheat määrät kaakaota ja mehua ja itse asiassa limuakin, koska yksi perhetuttu oli Hartwallilla töissä. Joskus yläasteella koulussa huomasin, että muut tytöt ei juo maitoa ruokajuomana vaan - vettä! Hämmästelin, että voiko tota käsienpesunestettä muka juoda. Mä muistan elävästi mummon tekemän mustaviinimarjamehun maun, väkevää kuin elämä, mutta kun laittoi riittävästi sokeria niin kyllä sen kesti. Ja kotisimaa, ilman rusinoita kiitos. Teetä mä aloin juoda vasta au pairina Lontoossa -93. Mun faija yritti joskus juottaa mulle ja mun veljelle hopeateetä, joka hienosta nimestään huolimatta on maitoa, johon sekoitetaan sokeria ja kuumaa vettä. Vain tee puuttuu. Ei mennyt läpi.

Onneksi pillimehua on vielä. Mutta mihin on kadonneet ne pyramidin muotoiset pakkaukset? Vadelma oli mun suosikki. Ja muistatteko Friscon? Sitruunalimpparia tummanvihreässä pullossa. Ja ne repäisykorkit.. Niistä sai aina haavan. Kehitys kehittyy. Madde ehkä muistelee sitten joskus Gefilus Kidius tuoteperhettä.

Anna mun oksentaa

Voi että mua taas nyppii.

Naisten Kympin osallistujakassissa oli joku muutaman viikon takainen Me Naiset. Lueskellessani sitä muistin taas, miksi en tilaa naistenlehtiä. Erityisen ärsyttävä oli esikoisen saaneiden / odottavien julkkisnaisten todella jännittävä "Miltä nyt tuntuu" -haastattelu, joka pursuili perusvarmoja klisheitä. Kyllä oli taas arvomaailmat menneet uusiksi. Aika kummallista. Onko siellä arvokeskiössä sitten aikaisemmin olleet raha, työ ja oma napa? Mulle ainakin mun ihmiset (mies, perhe, ystävät) on olleet aina etusijalla, nyt siihen joukkoon vaan kuuluu yksi ihminen lisää. Se, että lapsen kautta kiinnittyy eri tavalla yhteiskuntaan ja näkee itsensä osana sukupolvien jatkumoa, on ihan eri asia kuin arvomaailma. Se on näkökulma.

Ja tokihan sitäkin on tullut näille äideille lisää. Yksi itseään äidilliseksi tyypiksi luonnehtiva näyttelijä oli suosikkini. Hän ei aio kieltää lastaan vaan katselee sitä "kasvatusta sitten parin vuoden päästä". Lisäksi hän ei aio lähteä 17-vuotiaan tyttärensä kanssa baariin miehiä iskemään. Ahaa, no kiva kuulla. Toinen kertoo, että nyt synnyttäneenä hän kokee olevansa nainen. Mahtoi olla elämä ankeaa tätä ennen. Kolmas sanoo, että on aika luopua itsekkyydestä. Korjaisin, että korkea aika. Sitten heti seuraavassa lauseessa toitotetaan, että elämä jatkuu entisellään ja hyvistä työtilaisuuksista ei voi kieltäytyä.

Mitä tekopyhää sontaa! Missä on toimittajan vastuu ja kriittisyys? Mihin toimittajaa tarvitaan, jos ei aiota kyseenalaistaa mitään? Haastattelisivat sitten normaaleja naisia, jotta lukijoille välittyisi vähän realistisempi kuva vauvaelämästä. Nyt tarjolla on taas helmien sijasta papanoita.

Lopuksi haluaisin vielä tiedustella, miksi naisille ylipäätään saa suunnata sisällöltään täysin tyhjää potaskaa ilman rangaistusta? Esimerkiksi iltapäivälehtien naisten sivut saavat mut aina kiehumaan. Onko tää on joku miesten kehittämä salajuoni, jonka avulla naisille uskotellaan, että meidän KUULUUKIN olla kiinnostuneita vain kesän huulikiilloista ja hedelmädieeteistä. Älkäämme unohtako 10 keinoa olla pettämättä pikkujouluissa. Ja huippujännittävää testiä oletko aito blondi. Tai ihanaa vinkkiosiota näin hankit kesäkollin. Arrrgggh ja armoa.

Paaljon onneaaa vaaan!

Tasan vuosi sitten oli firmassa mun mammalomaläksiäiset. Sain lahjaksi tämän blogin, korvatulpat, silmäpussilappuja sekä äidille ja vauvalle yhteensopivat barbapapa-asusteet. Paita mahtuu nyt päälle, kun taas body on jäänyt jo pieneksi. Hiukan on siis että virrannut Vantaanjoessa.

Varmaan ekaa kertaa elämässä on ollut näin konkreettinen vuosi. Jokainen kuukausi on ollut merkityksellinen, joku vaihe kun on aina menossa. Vuodenajat on olleet myös enemmän läsnä, loisteputkien valossa päivät ovat hyvin samanlaisia. Projektipäälliköstä on ihanaa, että asioilla on alku ja loppu, niin kuin nyt tällä vuodella. Summauksen paikka.

Mä olen pikkuhiljaa muttunut äidiksi. Toivoakseni kuitenkin niin, että mä olen saanut lisää menettämättä itsestäni olennaista. Subjektiivisesti kokisin olevani suvaitsevaisempi, pitkäpinnaisempi (kaikki ei varmaan allekirjoita tätä) ja fatalistisempi. Vauva on aika ankara personal trainer, treeni alkaa heti täysillä ja juuri kun hanskaat jonkun asian, alkaakin uusi harjoitus. Kukaan ei kertonut, että tähän rooliin totuttelu vie aikaa, joillain tosin 30 sekuntia mutta joillain vuoden, ehkä toisenkin. Mylly kuitenkin jauhaa. Kuten entinen esimieheni totesi uuden tuntiseurantajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä "Resistance is futile, you will be assimilated". Niinpä. Parasta lienee se, että mä olen lakannut taistelemasta muutosta vastaan.

Ja lisäksi mulla on valtavat käsivoimat ja selkä kroonisesti paskana. Osaisin rakentaa talon yhdellä kädellä. Toimin yöllä aivan yhtä selkeästi kuin päivälläkin, hämäränäkö on kuin sudella. Samoin pöytätavat: osaan syödä minuutissa. Olen myös kehittänyt kohtuullisen motivaation mennä töihin - ja huonon omatunnon siitä, että haluan mennä. Kuuluu asiaan.

Personal negotiator

Mulla on taas bisnesidea!

Se syntyi tänään siellä lapsitapaamisessa kun yks Tea ei ollut ihan varma, pääseekö se illalla leikkimään muiden mammojen kanssa. Mä ehdotin, että vastapuoli ottaisi suoraan muhun yhteyttä jos jotain reklamaatioita nousee.

Nerokkuus piilee siinä, että meillä kaikilla on joskus edessä keskusteluja, joita ei vain halua käydä. Kyseessä voi olla vittumainen esimies, ärsyttävä anoppi, parvekkeella röökaava naapurin rouva tai epärehellinen automekaanikko. Eikö olisikin mahtavaa, jos ne voisi siirtää jollekin muulle..? Kas, mä toimisin sitten edunvalvojana ja hoitaisin teidän puolesta tollaset epämiellyttävät tilanteet. Miettikää, ei mitään turhia tunteenpurkauksia, rohkeuden keräämistä tai jumittumista vanhoihin asioihin, mä vaan ottaisin sellaisen ranskalaisen virkamiehen asenteen ja kylmästi neuvottelisin teidän puolesta asian selväksi. Ensin sovitaan vaan, että miten tärkeä juttu on kyseessä eli millaiseen kompromissiin olette valmiita. Laskutus tulee neuvottelujen keston mukaan. Jos haluat vaan rimpsalle niin se maksaa todennäköisesti vähemmän kuin väittely anopin kanssa siitä, kuinka hyvä äiti olet. Ja mitä pitempi asiakassuhde, sitä paremmin mä osaan puolustaa asiakkaan etua. Win-win!

Tää on sitäpaitsi hyvää harjoitusta sitä päivää varten jolloin Madde alkaa kysellä et miks äitillä on karkkipäivä joka päivä ja sillä vaan kerran viikossa.

Jään odottamaan ensimmäistä keissiäni.

- Mama

Ps. Mähän varoitin että nää aasinsillat saattaa vähän venyä. Kokeilkaapa reklamoida. ;)

Kotikaljaa ja urheilujuhlan tuntua

Mulla on vissiin vähän bloggausripuli tän tauon jälkeen vaikka varsinaista asiaa ei olekaan. Pahoittelen kumpaakin.

Tilasin just 12 olutpullon etikettiä Madden kuvalla varustettuna. Kun nyt sattui olemaan noita lomakuvia ja vähän ylimääräistä aikaa. Tulee muuten vähän sama fiilis kun Alkossa vaunujen kanssa: iskee epäilyttävä tarve selitellä, miksi tarvitsee tuoteperheen tuotteita. Sitten on pakko ostaa joku parinkympin viinipullo etteivät vaan luule sosiaalitapaukseksi. Nevertheless, räätälöidyn etiketin voi tehdä täällä jos joku muukin haluaa kokeilla, miten oluen juomiseen saadaan kotoisia vivahteita. Ja saahan siihen laittaa vaikka raittiusmies Matti Vanhasen. Oikeasti tää on varmaan tarkoitettu synttärilahjaksi tai polttarihassutteluun eikä miksikään friikkien kotiäitien ajanvietteeksi.

Kiireinen viikonloppu edessä. Huomenna on viimeinen vauvauinti (tulee tosi halvaksi kun on joka toinen kerta kipeänä) ja iltapäivällä ollaan menossa tapaamiseen, jossa on useita kymmeniä viime heinäkuussa syntyneitä lapsia. Siellä laitetaan sitten mikrobit jakoon ja tinnitus tilaukseen. Tapahtuma on säiden salliessa ulkona, mistä sateen jumalille pieni rukous.

Sunnuntaina meen duuniporukassa Naisten Kympille, joka lienee vähemmän hikinen keikka. Ainakin toivon, että joku on krapulassa, raskaana tai vastasynnyttänyt niin voin itsekin ottaa rennosti. Tärkeintähän on saada se osallistujakassi.

Parasta / pahinta juuri nyt - vol2

Ihan parasta

1. Uuni.
Etenkin luukun nuoleminen. Astianpesukone on selkeässä laskussa.

2. Kengät.
Etenkin niiden nuoleminen, mutta myös hipelöiminen, kanniskelu ja heittely.

3. Lamppu.
Ihana, ihana lamppu, varmaan nuolisi jos ylettyisi. Neiti vetää keilat joka kerta, kun unohtaa että ei vielä pysty katsomaan kattoon seisaallaan. Onneksi noita elämän valoja on joka huoneessa, pitää varmaan vetää sähköt vaunuihin.

Aivan hanurista

1. Hatut, sukat ja muut asusteet.
Oikeastaan pukeminen ylipäänsä, vaipasta alkaen. Tämänikäinen osaa jo kiemurrella niin tehokkaasti että kahden vaatekappaleen pukemiseen saa mukavasti menemään vartin.

2. Vaunujen turvavyöt.
Kiinnittämisen on tapahduttava puuman nopeudella, mikäli ei halua pitkiä katseita ohikulkijoilta.

3. Kieltäminen.
Ei, Matilda, ei ota sukkia pois, ei syö wc-raikastetta, ei paukuta patteria, ei kiipeä portaita yksin, ei kättä puurolautaselle, ei banaania korvaan, ei jyrsitä kaukosäädintä.. Jne. Mitä hittoa sorkittiin luvatta kivikaudella kun ei ollut teknisiä laitteita, kysyn vaan?

Yhteisenä nimittäjänä näille kaikille on elämää rajoittavat tekijät. Pitäisi saada nakkena juoksennella vapaasti kaukosäädin suussa ja vessapaperirulla toisessa kädessä pitkin maita ja mantuja. Kuulostaa kyllä hyvältä.

Toisaalta ja toisaalta

Kokosin Tekniikan Maailman tyyliin pientä tuotevertailua 6kk ja 10kk vauvan kanssa reissaamisesta. On hämmästyttävää, mitä neljässä kuukaudessa on tapahtunut - kaikki on toisin. Tietty pitää muistaa, että aina on helpompi matkustaa kesäiseen kohteeseen, mutta silti mä olin positiivisesti yllättynyt. Anteeks nyt tää hehkutus, mutta mä sain vähän niinkun mun elämän takas. Mä todella tarvitsin hiukan uskonvahvistusta, että kaikki menee parempaan suuntaan ajan kanssa.

PLUSSAT & MIINUKSET

+ puolivuotiasta piti viihdyttää paljon enemmän, nyt oli puhdas oleilu paljon helpompaa. Lempilelut ja jotain pureskeltavaa esim niitä maissinaksuja (Laatupaakarit saa kohta alkaa maksaa mulle provikkaa) vaan mukaan, niin saa ihan rauhassa ottaa oluen partsilla. Leluvalikoima on myös laajentunut kirjoihin. Kivointahan ei ole itse tarina vaan sivujen kääntäminen/rapistelu, joten mikä tahansa juorulehti toimii.
+ istuminen on jo niin vakaata, että ravintolaan voi mennä sack'n'seatin kanssa ja koneessa voi kököttää omalla istuimella. Aika monessa paikassa oli kuitenkin syöttiskin.
+ kun yöunet eivät ole enää kiinni päivällä syödyn ruoan määrästä, turha "kuinka monta milliä meni maitoa"-stressaaminen jää pois.

- mukaan pitää pakata aika paljon safkaa, kun bebe ei vielä syö aikuisten ruokia ja juo tavallista maitoa. Onpahan paluumatkalla sitten tilaa tuliaisille. ;) Ja pulloruokinnalla kun ollaan, ei tarvinnut enää imettää jossain kusenhajuisessa vessassa / hikisessä autossa puolta tuntia! (Joo en oo todellakaan sinut julkisilla paikoilla tissien esittelyn suhteen.)
- pinsettiotteella suuhun saa laitettua ihan kaiken. Ihan kaiken. Uutuusmakuna ranskalainen muurahainen.
- päiväunirytmi häiriintyy helposti kun on liikaa kiinnostavaa katseltavaa. Nuorempihan nukkuu vaikka pommi räjähtäisi ympärillä.

Käveleminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Koneessa oli yksi pelottava esimerkki kohtuullisen vilkkaasta parivuotiaasta, joka ei suostunut olemaan hetkeäkään paikallaan.. Uh. Ilmeisesti kasvatuksessakin oli vähän toivomisen varaa, mutta silti se tilanne oli vähän Manaajasta. Toisaalta olisi kiva, jos joka paikkaan ei tarvitsisi kanniskella, olkoonkin kevyt tirriäinen. Mutta enää ei ole kiirettä sen kävelyn kanssa. Myydään taaperokärry.

Sehän tuntui ihan lomalta!

Bon voyage!

Tämä vauvan kanssa matkailu on ehdottomasti taitolaji ja sen oppii ainoastaan treenaamalla, vaikka kyllähän parannettavaa aina jää. Toinen kerta oli siis jo ihan kohtuullisen loman tuntuinen reissu. Kiitän siitä itseni lisäksi (erinomainen paikan valinta) myös tyylikästä hotelliamme, jossa oli ihana henkilökunta (en vihaa ranskalaisia enää ihan niin paljon). Kaikki loman ainekset oli siis koossa: ihanaa ruokaa, altaalla makoilua, kävelylenkkejä, shoppausta (vaikka mister master kävi hiukan ohueksi loppumetreillä) ja perusturreilua nähtävyyksillä. Säätkin oli mainiot vaikka hotellin johtaja valittelikin meille kun ei ollut non-stop auringonpaistetta eikä selkeästi voinut ymmärtää että me oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. ;)

Kuvatunnelmia ensi alkuun:

Juan les Pins (toi paikka lausutaan joteensakin että chuan löi pään) uimarantaa









Lisää rantaa






Hotla








Lounasta





Ruusutarha








Laitan lisää kuvia tonne Flickrin puolelle, kun se on hiukan nopeampaa.

Pakkauspaniikki

Mä tein viime reissun jälkeen sellaisen listan, johon pistin ylös Matildan tarpeelliset/puuttuneet tavarat, mutta nyt mä en löydä sitä mistään. Saan taas tehdä samat virheet.

Mun slogan "kilpavarustelulla voittoon" kyllä pitää. Kävin eilen ostamassa Maddelle niskatuen ja lentokoneeseen uusia leluja, joita voi vetää hihasta kuin taikuri silkkiliinoja kun alahuuli alkaa väpättää. Kaksi myyjää etsi mulle vaihtoehtoja. Oli tosi vaikea löytää sellasia kevyitä ja kokoontaitettavia mutta mielenkiintoisia leluja, jotka ei oo heti nähty. Siinä piti myös olla peili, koska Madde rakastaa omaa naamaansa. Päädyin tällaiseen kankaiseen avattavaan käsilaukkuun, joka on täynnä kaikenlaista vitkutinta. En tiedä onko mun tarkoitus laittaa lompakko, puhelin ja passi tonne sisälle (taas yksi syy olla pitämättä muotiblogia).


Sitten ostin vielä pehmeän pallon, joka ei kauhesti satu kun sen heittää parin penkkirivin päähän, ja hieman optimistisesti vuoden ikäiselle tarkoitetun motorisia taitoja kehittävän palikkatestitoosan. Vaikea uskoa, että toi toheltaja sais tähden muotosen palan oikeaan aukkoon 1,5kk päästä..

Jostain syystä myyjä ehdotti mulle myös tällaista pöytätuuletinta. Joko se piti mua a) helppona tai b) stressaajatyyppinä. Ja onko nyt taas mun mielikuvituksessa vikaa mutta eiks toi näytä vähän.. joltain muulta. Tsihi.

Ei merta edemmäs

Mä pohdiskelin tänä aamuna, että aika sujuvasti mä kirjoitan tällaista vauvablogia, vaikka mulla on vaan yksi lapsi ja sekin vasta 10kk vanha. Eikä ole mitään takeita, että siitä tulee kunniallinen veronmaksaja, ihan yhtä hyvin se voi olla huumekuriiri.

Nyt kun on kaiket päivät kotona observoimassa tätä sirkusta niin ajatuksia tietty syntyy, mutta loppuukohan multa aiheet kun mä palaan töihin? Pitäskö mun laajentaa vähän alaa, esimerkiksi vaikka muotiblogiksi, nehän on kuulemma tosi suosittuja. Tyypit esittelee ostoksiaan ja muut kuolaa.

Tämän kesän trendsetterin yllä näemme vivahteikasta valkoista yhdistettynä aina yhtä feminiiniin fuchsiaan. Tätä ihanaa mekkoa myy Kirkkonummen Prisma.

Setterit on mun mielestä koiria ja valkoisessa ei ole juuri vivahteita. Mä ostan aina väärän kokoisia vaatteita, joita mä jaan mun kavereille. Ei hyvä. Älä ota parisuhdevinkkejä Matti Nykäseltä äläkä muotivinkkejä multa.

Entäs mun leivontablogi.

Osta aina valmistaikinaa, sillä kuka hullu jaksaa siivota itsetehdyn taikinan aiheuttaman sotkun.

Pakasteallas tarjoaa sekä suolaista että makeaa!

Saisin yhden lukijan kakolasta.

Ehkä mä jatkan tällä samalla linjalla ja kirjoittelen kaikesta, minkä voi edes jonkinlaisella aasinsillalla yhdistää lapsiin - varautukaa siltojen pitenemiseen. Lisäksi lupaan harjoittaa täysin edesvastuutonta keittiöpsykologiaa. Kaikista oudointa kuitenkin on, että tätä lukee joku. You freaks! :D

Vetoomus kisajärjestäjille

Me ollaan suhteellisen aktiivisia penkkiurheilijoita, mutta täytyy sanoa että nyt on nämä lätkän MM-kisat järkätty niin, että mulla ei ainakaan ole mitään mahdollisuuksia seurata pelejä. Mies on silmät ristissä seurannut myöhäisillan matseja, mutta mä en pysy hereillä enää ekan erän jälkeen. Ja viime yönä mieskin joutui tunnustamaan, ettei jaksanut herätä 02-05 pelattua ekaa välierää seuraamaan. Olisin myös epäilemättä ollut erittäin tyytyväinen, jos alakerrasta olisi alkanut kuulua aamuyöllä jotain mylvähtelyä..

Mä tiedän, että me ei olla ainoat. Vetoankin kaikkien lätkäfanilapsiperheiden nimissä kisajärjestäjiin: ei kisoja enää ikinä muille mantereille, kiitos! Tai ainakin inhimillisemmät lähetysajat! Meiltä on kaikki muu jo viety, emme halua enää tinkiä urheiluntöllötyksestä!

Onneksi Mutsi on paikan päällä Halifaxissa. Siltä saa kisaraportteja kaikkiin vuorokaudenaikoihin. ;)

"Varmaan hampaita tulossa"

Yksi duunikaveri tuli muutama vuosi sitten töihin hirveässä flunssassa ja todella persiisiin ammuttuna läppäriä hakemaan ja maraili siinä kamoja pakatessaan, että tän siitä saa kun firmassa on nykyään niin paljon lapsiperheitä. Nauratti silloin, mutta ei naurata enää. Mä en oo koskaan ollu yhtä paljon kipeänä kuin tänä keväänä. Maddella on ollut kaksi nuhaa ja kaksi vatsatautia. Sen ekan vatsataudin aikana sairasti koko perhe. Muistan pohtineeni, et mahtuiskohan se isoin housuvaippakoko itselle, kun ois pitänyt käydä kaupassa. Ja tänään valuu taas nenä ja yö oli "hiukan katkonainen". Tartun oljenkorteen nimeltä hampaat, sillä me ollaan lähdössä reissuun viikonloppuna eikä kipeänä voi lentää.

Tilanteen haastavuutta lisää se, että lapsi ei itse osaa kertoa mihin sattuu. Arvaustoimisto H&H Moilanen sitten pohtii yön pimeinä tunteina strategiaa: onko nälkä, jano, hampaat, kuume vai pierutauti, pitäskö antaa panadolia (suppona vai nesteenä), kumpi laittaa ja missä kaikki tutitkin on.

Mukava tietoisku: kuumeisten infektioiden poteminen alkaa puolivuotiaana ja alle kaksivuotiaat ovatkin kipeitä keskimäärin joka toinen kuukausi. Kiva kiva. En oikein tiedä, pitäiskö noita mikrobeja sitten väistellä vai ei, täysin mahdotontahan se kuitenkin on. Ei varmaan kannata lähteä pohtimaan millaiset basillikarnevaalit on siellä missä pikkulapset kohtaa: pallomeressä, neuvolan odotusaulan leluissa, uimahallin lastenaltaassa, leikkipuiston keinuissa jne. Uuh. Varmaan myös Madden lempiruoka eli hiekkalaatikon hiekka on tosi puhdasta. Ne leluthan on käytössä vaan jollain sadalla lapsella eikä sinne kulkeudu mitään kissanpissaa ja linnunpaskaa, ei. Lähdin kuitenkin. Yyh ja nyyh.

Troppia

Argh, yksi naapurin täti ehti jo kysellä jokos alkaa taas olla vauvakuume.

No comprendo. Miten niin taas? Ei mulla ole koskaan ollut vauvakuume. Ja toiseksi mullahan on vauva.

Epäilyksen siemen oli kuitenkin jo istutettu. Olenko mä niin stabiili kuin kuvittelen? Entäs jos mulle tuliskin joku yhtäkkinen henkinen epäkunto ja alkaisin vilkuilla toisten vaunuihin, herkistellä Hesarin syntyneet-palstan ääressä ja lässyttää hiekkalaatikon pienimmille? Jos ja jos. Nyt tarvitaan ennaltaehkäisevää toimintaa. Väsäsin pikaisesti tiekartan mielenrauhaan.

Aloitetaan ajatusleikeistä. Keskity.

Muistele vapaa-aikaa: rentoja kotiviikonloppuja, mökkeilyä ja reissuja: Thaimaan jalkahierontaa viidakkopatikan jälkeen, Amsterdamin baaria, jossa myytiin kuohuviiniä hanasta, Azorien kaskelottia, Pariisin kevättä, Oulankajoen melontaa, Rooman jouluostosmatkaa..

Jos et muista (I rest my case), kaiva albumi esiin. Kun muistat, sisäistä, että toinen lapsi palauttaa teidät taas lähtöruutuun.

Seuraavaksi konkretiaa kaikille aisteille:

1. Vilkaise, miltä näyttää ruokailutilan karvalankamatto syöttötuolin ympärillä. Ne tuhannet kerrat, jolloin puuroa tippui (ja tippuu) matolle, oksennustauti alkoi, tuli mustikkasoseaivastus, banaani lipesi kädestä. Nuuhkaise, tunnustele. Se oli usean sadan euron matto.
2.  Käy katsomassa pyykkikoria. Niitä on nykyään kaksi, aina ei ollut niin. Puklurättejä, imetyspaitoja, kakkaisia vaatteita.
3. Siivoa hetkeksi pois kaikki lastenroinat olohuoneesta. Eikö olekin hämmästyttävän.. tilavaa. Luuletko että toinen lapsi vähentää kamamäärää?

Sitten muistinvirkistystä.

Aloitetaan palauttamalla mieleen miten ihanaa oli olla raskaana. Jotkut naiset hehkuu, toiset on vain hiilloksella. Vaikka pahoinvoinnilta säästyisikin niin jotain vaivoja on aina. Turvotusta, ummetusta, läjä erilaisia jomotuksia, suonikohjuja, jatkuva vessahätä. Sääli, että ihanat äitiysvaatteet meni jätesäkissä UFFille. Järkyttävä maha, mikään liikunta ei ollut mahdollista. Synnytys. Muistele, kuinka pitkään piti syödä seisten.

Loppukertauksena vielä vauva-ajan kolme ekaa kuukautta: taukoamatonta imetystä sohvan panttivankina, röyhtäyttämistä, kanniskelumaratoneja, persiinpesua ja nukuttamista. Sitten alkoivatkin vaiheet (lue oma tekstisi).

Noin!

Jos tämänkin checklistan jälkeen jää vielä joku vauva-ajatus kytemään niin sitten lienee tosi kyseessä. Kuittaahan se kuolema viimeistään univelat.

Maailman turhin idea

Oon vähän fundeerannu tänään tätä äitiyttä ilmiönä. Miksi sille ei ole universaalia symbolia? Globaali brändi ilman logoa, eihän se käy! Tän vois ulottaa koskemaan myös isiä, vanhemmuutta yleensä. Miettikää, logo olisi kylttinä neuvoloiden oven päällä, marketin korvikeosastolla, Kelan päivärahalomakkeissa ja Ikean perheparkkiruuduissa. Ehkä synnäriltä sais pampersien kanssa hienon vanhemmuuspaidan. Patentinhaltijasta tulee miljardööri!

Hommiin.

Aloitetaan muodosta. Yksinkertaista ja tyylikästä, eikö. Äitiyden muodosta tulee ekaksi mieleen ympyrä kuin pyöreä vatsa tai ammollaan oleva suu - nälkäinen tai hämmästynyt, riippuu vinkkelistä. Tai oikeastaan parempi olisi ellipsi, ympyrä on geometrisesti liian täydellinen symboli, äitihän taipuu. Otetaan siis muodoksi soikea kananmuna. Jotain vielä. Lisätään aikakäsite: kerran äiti, aina äiti. Sijoitetaan siis soikion sisään äärettömyyden symboli, kyljellään makaava kahdeksikko. Ihanaa symboliikkaa: kaksi pisaraa yhdessä, loppumaton rakkaus, ikuinen vastuu, dna - sinun ja lapsen.

Sitten muoto tarvitsee värit, hyvän yhdistelmän. Kaksi väriä + joku border-väri. Äitiyshän on yhtä aikaa riemua ja kärsimystä, kiirettä ja seesteisyyttä, pehmeää ja kovaa. Ehkä liekehtivä okra, elämän ruostetta variseva, ja sen vastakohtana synkkä vihreä kuin sammaloitunut puunrunko. Tai sininen, miljoona vuotta vellonut valtameri. Kumpi? Ehkä sininen. Rajat piirretään jollain tasapainottavalla värillä, tulee mieleen tyyni helmenharmaa. Sellainen mummon hopeinen kihara. Ta-daa!

Sitten pääsin finaaliin ja tajusin että eihän tää toimi yhtään. Kaikki äidit kokee äitiyden eri tavalla - mitä yksi logo mistään symboliikasta tietää. Jollekin äitiys on koko olemassaolon tarkoitus pienestä pitäen ja jollekin täysi vahinko, jopa katastrofi. Jollekin itsestäänselvyys, onnenkantamoinen, adoptio tai jotain ihan muuta.. Sitäpaitsi Kiinassa toi symboli saattaa tarkoittaa kakkahätää.

Se siitä. Onneksi mulla on yks tv-formaatti-ideakin. Taidan ruveta työstää sitä.

Hyvien äitien päivä

Huomenna olis sitten mun eka Äitienpäivä äitinä. Todella outoa ja hiukan ahdistavaa. Juhlitaanko äitienpäivänä sitä, että on ylipäätään synnyttänyt lapsia tähän maailmaan vai pidemmällä kaavalla että on myös pitänyt niistä huolta. Kenties vielä hyvää huolta? Iik.

Mulla on nimittäin vahva epäilys, että mä en ole mikään juhlan arvoinen äiti. Ei hyvät äidit ahdistu äitienpäivästä vaan ottaa ruusut avosylin vastaan, lempeästi hymyillen. Halonenkin palkitsee aina jotain 15 lapsen katrasta 50 vuotta uhrautuneesti hoitaneita supernaisia eikä mitään äitiyslomasta järkyttyneitä, itsekeskeisiä akkoja.

Totuus on, että flunssaviruksetkin on pitkäpinnaisempia kuin mä. Ja jos pitäis valita kolme vuotta kotona lapsen kanssa vai kolmen vuotta juurihoitoa, ottaisin juurihoidon. Eikä hyvät äidit kirjoittele tällaista blogia, kun ne haluaa viettää joka sekunnin lapsensa kanssa eikä missään internetissä.

Ehkä huomisesta tehdäänkin vain yksi hyvä syy syödä kakkua, vähän kuin Äidin nimipäivä. Ja jos nyt sitten pari valkovuokkoa ja aamiainen sänkyyn. Voidaan me toki brunssillekin mennä jos perhe niin vaatii ja isi maksaa. Pakettikin olis kiva yllätys. Mä lupaan tsempata ensi kaudelle.

Kiitti vaan

Vaihteeksi telaketjua. :)

Tuttavapiirin mieskaveriporukka lähtee Itävaltaan katsomaan jalkapallon EM-kisoja kahdeksi viikoksi. Kaikki äijät ovat pienten lasten isiä niin kuin tässä iässä yleensä ollaan, jos lisääntyminen kiinnostaa. Madden iskä on ainoa joka ei lähde, onneksi ihan omasta vapaasta tahdostaan. Pitäisikö mun olla kiitollinen tällaisesta uhrauksesta?

Ei missään tapauksessa. Jokaisella äidillä on oikeus odottaa, että isä osallistuu lapsensa hoitamiseen 100% panoksella, eikä millään "autellaan vähän äitiä" -mentaliteetilla. Voin hyvin kuvitella, miten vittumaisena akkana mua pidetään. Hei kamoon, älä viitti niuhottaa. Mitä pahaa siinä on jos mies vähän käy rentoutumassa? Ei mitään - sinkkuna. Rentoutumiseen riittää sitäpaitsi viikonloppukin ja äiskälle sitten sama palvelus tietty takaisin. Oikeesti, kaksi viikkoa kaikki syötöt, vaipat, nukuttamiset, leikittämiset ja siivoamiset on liikaa vaadittu. Tai sitten yksinhuoltajuuden on oltava todella vahva kutsumus.

Kysymys voidaan kääntää myös toisin päin: pitäiskö mua kiittää siitä, että mä en suunnittele lähteväni mihinkään Andeille lumimiestä etsimään? Niinpä. Tämä asennevamma on täysin seurausta siitä, että suomalaisisät ei pidä vanhempainlomia. Ei ole mitään käsitystä siitä millaista pinnaa, luonteenlujuutta ja stressinsietokykyä vaatii pyörittää lapsiperhearkea. Voin vain onnitella niitä naisia, joilla on sama tilanne kuin meillä. Hyvä valinta, sisko.

Myrtyneille isukeille tiedoksi, että ne kisat tulee myös telkkarista. Ja niitä järjestetään todennäköisesti silloinkin kun lapset on vähän isompia - ja Suomikin saattaa olla mukana.

Oudot päivät

Huomasin ilokseni, että Ruoholahden kauppakeskuksessa on taas Ei pöllömmät päivät. Ilokseni siksi, että toi nimi on niin älyvapaa. Mainostoimiston copylla oli varmaan sitten se vähän pöllömpi päivä. Toi kauppakeskushan on siitä omituinen, että siellä ei ole mitään lapsille / äideille. Herää kysymys, miksi siellä sittarissa esiintyy tasatunnein joku Rillu-peikko (tms). Ei kai nyt kukaan mene ruokakauppaan lasten kanssa aikaa viettämään? Täh.

Vissiin jokaisessa marketissa on tätä nykyä jotkut Semi-urpot päivät. Stockahan on koko kampanjaidean uranuurtaja Hulluilla Päivillään, mitä seurasi Sokoksen vastaisku 3+1 päivää. Nykyään on sitten Isossa Omenassa lohkotut hinnat, Sellossa sembalot, Aleksi13:ssa Shopbailut (eläköön suomen kieli!) ja Halosella hinta-haloot. Tasarahapäivät. Hintahulinat. Myrrikaani. Pyöreät päivät. Hinnat Kuutamolla. Ja jengi kanssa. Mammuttimarkkinoilla on sentäs aina vaippatarjous, mikä oikeuttaa mun rynnimisen sinne Gessleineilla. Tohon pöllöhommaan mä en lähde.

Muutama kysymys kätilöliitolle

Kätilöliitto otti vaihteeksi kantaa, että synnytyksiin puututaan liikaa.

"Entistä enemmän on siirrytty asiantuntijuudesta asiakaskeskeisyyteen kaupallisten toimijoiden tapaan. Asiakkaat haluavat elämänhallinnan nimissä määrätä lapsen syntymäpäivän. Monet lääketieteellisesti perustelemattomat synnytyksen käynnistykset ja keisarileikkaukset ovat seurausta tästä"
- Kätilöliiton puheenjohtaja Terhi Virtanen / HS.fi

Jaaha. Sen lisäksi, että en näe, mitä pahaa asiakaskeskeisyydessä olisi, olen eri mieltä. Ihmisen terveyteen liittyviin kysymyksiin puututaan ylipäänsä jatkuvasti, ihan vauvasta alkaen - miksi juuri synnytyksen pitäisi olla oma erillinen luomuvaltakuntansa, jonne kivunlievitys, kirurgia ja pelot eivät kuulu. Kätilöliitossa ehkä hieman unohdetaan, että norminaiselle ensimmäinen synnytys on täysin tuntematon käsite, vain täysi psykopaatti ei pelkää tai edes vähän jännitä sitä. Toiseksi mihin tutkimuksiin tää lausunto perustuu? En nimittäin usko, että kovinkaan moni haluaa katkaista vatsalihaksensa vain siksi, että saisi päättää lapsensa syntymäpäivän. Täydellistä elämänhallintaa himoitseva ihminen ei tee lapsia, kontrollifriikinkin motiivina on PELKO. Jos pelko saa sellaiset mittasuhteet, että koko raskausaika on kaikkea muuta kuin iloista odotusta, miksi ei saisi turvautua suunniteltuun sektioon. Ei masentuneellekaan sanota, että piristy nyt, hyvä ihminen, kun aurinkokin paistaa.

"Keisarileikkauksia tehdään keskimäärin 16,5 prosentissa synnytyksistä, mutta niiden käyttö vaihtelee selvästi sairaaloittain. Myös epiduraalipuudutusten käyttö on kymmenessä vuodessa lisääntynyt 28 prosentista 70:een synnyttäneistä."
- Lähde HS.fi

Pettääkö mun matikkapää nyt mutta yli neljä viidestä äipästä siis ponnistaa kiltisti? Sehän on tosi hyvin. Ja miksi ihmeessä epiduraalin käyttö ei yleistyisi? Varmaan buranaakin vedetään hiukan eri määriä nykyään kuin 10v sitten.

Mua itseäni lohdutti tieto että pari muutakin naista on synnyttänyt ennen mua, muutamat jopa toisenkin kerran. Muuten hyvinkin turhassa synnytyssaliin tutustumisessa oli yksi hyvä juttu: ryhmälle kävi esittäytymässä vastasynnyttänyt perhe. Jälkikasvu oli painanut 4,5 kiloa (tässä kohtaa jokaisen vatsa pystyssä istuneen emännän silmät laajenivat teevadeiksi) mutta äippä oli ihan järjissään ja kondiksessa. Liian vähän puhutaankin siitä, että synnytys on todennäköisesti hammaslääkärikäyntiä miellyttävämpi keikka. Ihan nopealla ja subjektiivisella otannalla tuttavapiiristä kellään ei ole horror-kertomuksia, päinvastoin. Toki kaikki voi mennä pieleen, mutta ei ole mitään syytä uskoa että niin käy varmasti.

Mä voin omasta puolestani todeta etten loppuviimeksi ole ihan varma miten se mukelo tuli ulos. Mutta tuli se, kiitos ihanan kätilön, joka ei säästellyt epiduraalissa. ;) Ja kumpi meistä tässä näyttää selkäänsä saaneelta? Madde on 10 minuuttia vanha.

Kukkia Mehiläiselle

Käytiin eilen ribbepotilaan kanssa Mehiläisen lastenlääkärikeskuksessa kun likka alkoi vaikuttaa vähän turhan kevyeltä. Oli muuten huippulekuri. Heti ensimmäiseksi ruoski meidät siitä, että ei oltu otettu rota-rokotetta (no joo hei, sitä kysyttiin muistaakseni jossain synnärillä ja kuka helvetti siellä nyt pystyy mitään päätöksiä tekemään). Sitten käytiin reippaasti punnituksessa, jonka jälkeen lääkärisetä väänsi matemaatikko-isin suureksi riemuksi taulukon sairaspäivistä, painonkehityksestä ja kuivuusprosenteista ja kertoi jatkotoimenpiteet. Lopuksi vielä piti meitä pilkkanaan, kun oltiin vähän epävarmoja saako pakkosyöttökeinoihin turvautua. "Onko nenä-mahaletku teidän mielestä jotain muuta kuin pakkosyöttöä?"

Mä kaipaan lääkäriltä just tollasta suorasanaisuutta ja toimintaa, ei mitään "seuraile nyt ja jos alkaa tuntua siltä niin tule takaisin" -shittiä, jota terkkarit tarjoaa. Mä menen nimenomaan hakemaan ohjeita enkä empatiaa. Olkoon ylimielinen kunhan neuvoo. Nyt ei jäänyt epäselväksi, mikä on tämän päivän sisään/ulos -suhde, muuten kutsuu nestetytys.

Hiukan kyllä harmittaa kun tulee maksettua terveydenhoidosta tuplasti, ensin verot ja sitten vielä yksityisen maksut päälle, mutta laadusta kannattaa maksaa. Vakutuus korvaa tietty osan, mutta ei sekään ilmainen ole ja omavastuu on 2/3 kokonaisummasta.

Tänään olisi sitten 10kk neuvola. Aka mittala. Voisin ihan itseäni huvittaakseni kysyä, mitä Madden kädessä olevalle patille pitäisi tehdä. :D

Nami nami

Syömisestä. Maddehan ei pidä ruokailua mitenkään elintärkeänä rituaalina. Varmaan suuri osa äideistä on joskus kokenut epätoivon hetkiä, kun lapsi ei syö lusikallistakaan, joko jonkun taudin tai niiden hemmetin hampaiden tekemisen takia. Ottaen huomioon, että leegoja on edellen 2kpl, oletan, että meillä ei syödä ihan muuten vaan. Siinä lusikan varressa istuskellessa on ollut aikaa pohtia asioita. Esimerkiksi:

1. Miksei voi syödä Piltin linnapaistia, jos voi kuitenkin syödä lehtiä, kolikoita, ruuveja, pölypalleroita, tupakantumppeja, hiekkaa ja paperia? Maku on takuulla parempi ja knöölit pienempiä.

2. Miksei puurosta rakenneta taloja? Sehän kovettuu kuivuessaan betoniksi, jota saa hakata irti pöydästä (ja lattiasta ja seinistä ja syöttötuolista) taltalla.

3. Miksei ruokapöytä kestä ruokailua? Kuvittelin, että kyllähän nyt Askon ei-kovin-edullinen puupöytä kestää tarkoituksenmukaista kulutusta. Nyt tiedän, miksi monissa lapsiperheissä on muoviliina.

4. Miksi vauvojen ensilusikaksi myydään pitkää, taipuisaa silikonilusikkaa? Sehän muuttuu hosuvissa käsissä ruokakatapultiksi, jolla saa lennätettyä lusikallisen viiden metrin päähän. Testatkaa tuotteenne lapsilla.

5. Miksi mun lautasella/mukissa on aina se kiinnostava sisältö, jota voisi popsia niin plajon kuin annettaisiin? En voi mitenkään uskoa, että keskivertoa vahvempi earl grey ilman sokeria olisi niin hyvänmakuista kuin minun annetaan ymmärtää.

6. Miksi maissinaksuissa ei voi olla enempää kaloreita, kun se on ainoa asia josta Madde todella tykkää? Anorektikkopainos kehiin. Niin ja lisätkää niihin samalla myös maitohappobakteereja, C- ja D-vitamiinia sekä kuituja.

Se, joka osaa tyhjentävästi vastata näihin kaikkiin kysymyksiin, voidaan palkita elämyspuistotyyppisellä kokemuksella "Madden iltapuuron syöttäminen". Onnea voittajalle jo etukäteen.

Ystäväni Tötörö

En tiedä yhtä ainutta mukeloa, jolla ei olisi lempinimeä. Ei niin lyhyttä ja ytimekästä nimeä olekaan etteikö siitä saisi väännettyä jotain naurettavaa ja epäcoolia. Meidän perhe ei tee poikkeusta. Ihan pienenä Maddea sanottiin yleisesti Oravaksi, koska se katsella napotti ympärilleen yhtä valppaan oloisesti. Nyt isona tyttönä Matilda on kavereiden kesken Madde, Mattila, Matteus tai Mats Sundin. Muitakin toki löytyy. Äitini käyttää nimeä Tösserö, koska, no niin no, kun se on sellainen omituinen tösserö. Myös Tättähäärä, Pököpää, Apinapaisti ja Jedi-täti ovat käytössä. Viimeksi mainittu johtuu ruskeasta unipussista, joka muistuttaa hieman Tähtien Sodasta tuttua jedikaapua. Tietty.

Samalla tavalla voidaan johtaa onomatopoeettisia verbejä. Yhden ystäväni reilun vuoden ikäinen vilkkaanpuoleinen poika tötöilee. Mikä tarkoittaa sitä, että ensin kuuluu "tö-tö!" ja sitten kolinaa. Ihan sairaan hyvä. "Mitäs siellä taas tötöillään?"

Lapsetkin osaavat kehittää vanhemmilleen kummallisia kutsumanimiä. Exäni perheessä viitattiin aina Lurkkiin, enkä yhtään tiennyt kenestä nyt taas puhutaan. Myöhemmin kävi ilmi että kyseessä oli perheen isä.

Osuvimmat lempinimet jäävät käyttöön ihan vanhemmallekin iälle, jotkut taas ovat tähdenlentoja. Hyvä niin toteaa nimimerkki Röppö. Toivottavasti muillakin on traumoja siitä, että vanhemmat ovat jokaiselle kotona esitellylle poikaystävälle alkaneet esitelmöidä kuinka meidän Röppö pienenä pulautteli kovasti. Yksi parhaista kuulemistani lemppareista on Viipale. Tytön oikea nimi on Vilma mutta kun se on sellainen sutjakka vipeltäjä niin sopii kuin nenä päähän. Toivottavasti Viipale on Viipale vielä pitkään.