20.11.2008

Suo, kuokka ja tuulipuku

Leena Sarvi päätti ilokseni kaivaa naftaliinista vanhan hyvän marina-aiheen: suomalaisten tyylitajuttomuuden. Tämä junttikansa arvostaa mukavuutta yli tyylikkyyden! Naiset eivät meikkaa! Tallinnassakin on ihan eri meininki! Byääh.

Yleistyksissä on aina se vaara, että tulee puhuttua puutaheinää. Ensinnäkin kaikissa maailman metropoleissa näkee sekä hyvin että huonosti pukeutuvia ihmisiä, ei Tallinna ole mikään poikkeus. Toiseksi suomalaiset ovat vasta oppimassa pois pula-ajan sukupolven vaatimattomuus kaunistaa -mentaliteetista ja vaikka vaatteisiin laitetut euromäärät ovat valovuosien päässä ranskattarista, ne ovat kuitenkin nousussa. Kolmanneksi suomalainen persjalkainen vartalomalli on vähän vaikeampi pukea kuin slaavilainen gaselli. Mutta onhan Leenan haukuissa toki perääkin.

Leena kritisoi aiheellisesti sitä, että suomalaiselle käytännöllisyys jyrää estetiikan 6-0. Vaikka rakennuspalikoilleen ei voi mitään, asenteelleen voi. Kauneus on arvo sinänsä. Pukeutuminen ja tyyli pitäisikin myydä suomalaisille identiteettiarkkitehtuurina. Kyse ei nimittäin ole pelkästään pinnallisesta yltiöshoppailusta ja koreilusta, vaan sosiaalisesta viestinnästä ja itsestään huolehtimisesta. Habitus voi sekunnissa paljastaa ihmisestä statuksen, elämäntilanteen, aatemaailman ja elämäntavat. Lisäksi se on merkki rohkeudesta ja ylpeydestä kertoa, mitä viiteryhmää edustaa. Suomalaiset ovat tottuneet olemaan sitoutumattomia ja neutraaleja: tuulipuku takaa anonymiteetin. Mistä saataisiin sitä sisua pukeutumiseen?! Etenkin äitiyslomalla tapahtuva fyysinen ja henkinen verkkaroituminen on vaarallista. On selvää, että oman ruumiintemppelin huolto ja muut kotkotukset unohtuvat, kun pitää keskittyä intensiivisesti jonkun toisen ylläpitoon, mutta se täytyy nähdä vaiheena, eikä siihen moodiin pidä juuttua loppuelämäkseen. On nimittäin todella voimaannuttavaa olla taas Nainen - ja näyttää se.

Toinen täysin validi pointti, joskaan ei vain suomalaisten ongelma, on liikalihavuuden lisääntyminen. Lihavuuteen löydetään jatkuvasti uusia liitännäissairauksia, jotka vaikuttavat vähintäänkin elämänlaatuun, vaikka eivät välittömästi tapakaan. Tuskinpa kukaan haluaa siirtyä eläkkellee ihan kehäraakkina. Vaikka liikunnan määrä on uuden perheharrastuksen tieltä huomattavasti vähentynyt, pidän kiinni mun viikkojumpista ja hyötyliikun aina kun voin. Kyllä se terveellisen ruokavalion (ja punaviinin säännöllisen annostelun) kanssa riittää.

Siispä.

On totta, että hiekkalaatikolla kannattaa päivystää goretexeissa.
On totta, että korkokengät eivät ole pitkän matkan kävelyjalkineet.
On totta, että meikit ja hiukset menevät pilalle sateessa.
On totta, ettei itseään kannata palelluttaa minihameessa.

Kyllä ihmisellä silti voi olla kaupunkitakki. Korkkareissa voi kekkaloida toimistossa. Käsilaukussa pitää aina kantaa survival kitiä. Hameita ja mekkoja pidetään pitkän takin kanssa ja kesällä. Ja sitten hymyillään Leenan mieliksi, eiks jeh?

5 kommenttia:

  1. Nonih! Ettei vaan olisikin ollut Leena joka kävi hiekkalaatikolla potkimassa palloa korkkareissa..:)
    http://bebetalo.blogspot.com/2008/11/hiekkalaatikon-kuuma-pakkaus.html

    VastaaPoista
  2. Oi, mun tekis niin mieli tulostaa tää postaus mun omalle äidille. Se on sitä mieltä, että ei viiskymppisen tarvi panostaa, töissä työpaikan vermeet ja kotona sit totaalisen lötkäkkeet. En ite ole mistään hehkeimmästä päästä, mutta kyllä pitää vähän edes yrittää.

    Tuo viimeinen kirjottamasi kappale nosti kyllä hymyn huulille :). Tänään mä aion yrittää vähän ekstraa. Katsotaan sit, mihin päädyn ;).

    VastaaPoista
  3. Vertailu ikityylikkäisiin ranskalaisiin ja italaialaisiin se vasta naista syökin. Kyllä minäkin kulkisin hamosissa ja korkkareissa lakitta talvella, jos ei tulis räntää vaakasuoraan 20 m/s nollakelillä.
    Tyylikkään äidin esittely on muuten uusimassa Anna-lehdessä, jossa Saimi Hoyer tulee haastatteluun umpitrendikkään luurankolaukun kanssa, "johon mahtuu rintapumppu". (TJEU)

    VastaaPoista
  4. A, mä olen kyllä muutaman kerran potkinut korkkareissa palloa kun tulin suoraan duunista leikkipuiston kautta. ;)

    Marjaana, mitäs kokeilit? ;)

    Marikki, niin, on taiteenlaji kulkea talvella Helsingissä maan alla. :)

    VastaaPoista
  5. Valitettavasti Suomi on kyllä vielä suo-kuokka -asteella, mitä tulee pukeutumiseen ja asiakaspalveluun eli edelleenkin ihmisen maksukyky mitataan täysin hänen vaatetuksensa mukaan, mikä vaikuttaa suoraan palveluun.
    Kun menee meikkaamattomana ja ns hiekkalaatikkomoodissa vaatekauppoihin tai esim. Stockan kosmetiikkaosastolle, on ilmaa. Ja annapas olla, kun menet samoihin paikkoihin työpävän jälkeen meikit ja tukka ojossa ja kallis takki päällä, niin tippuu kosmetiikkakylkiäisiä ja tinkiminen onnistuu ja myyjät huomaavat sinut ennen kuin sinä heidät. Harmittaa.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...