15.11.2008

Naimisiin

Tapasin tänään hyvän ystävän, joka menee ensi kesänä naimisiin. Oli ihana kuulla valmisteluista. Tällä hetkellä painitaan vieralistan ja cateringin kanssa sekä haarukoidaan Helsingin hääpukuvalikoimaa - myöhemmin on kutsujen askartelun ja plaseerauspalapelin vuoro. Ystävän onneen oli helppo mennä mukaan.

On oikeastaan vain kaksi tapaa pilata häät.

Ei ole mitään väliä onko kyseessä intiimi siviilivihkiminen vai perinteitä noudattava kirkkoseremonia, viihtymisen edellytyksenä on hääparin tunteminen. Jos tupa on täynnä parille itselleenkin outoja pakkosukulaisia, jotka keskityvät viinilasiin tuijottamiseen, tunnelma muistuttaa hautajaisia.

Toinen tapa on pukea päälleen muotiluomus, joka ei salli juhlaan osallistumista, tiukkoja halauksia, tanssimista, hengästymistä, läikkynyttä punaviiniä.

Me menimme naimisiin Varsinais-Suomen merimaisemissa. Toukokuu oli ollut legendaarisen surkea, mutta juuri siksi lauantaiksi saapui kesän ensimmäinen päivä. Hääkuvassa puut ovat vasta hiirenkorvalla ja meri hohkasi kylmää, mutta adrenaliini ja veuve cliquot lämmittivät.

Seuraavana aamuna särki jalkoja ja poskilihaksia, kengät olivat tuhannen päreinä ja päästä löytyi vieläkin pinnejä. Mutta enää ei tarvinnut jännittää.

Selkä oli parantunut, vaikka kävelin kuin Quasimodo vielä viikkoa ennen häitä.
Sormus oli sormessa, vaikka ne saapuivatkin Saksasta aivan viime tipassa.
Pappi sai lainaksi alban unohtamansa tilalle ja sai täytettyä paperit sakastissa varttia ennen toimitusta. Hääkuvakin saatiin otettua vaikka sulhasen polttareissa olikin ihasteltu mopedin perävaloja. Jäipähän jotain kerrottavaa jälkipolville.

Ihana häävolvomme "Iho"


Maljat

Virallisesti varattu

Jalalla koreasti

Voidaan sanoa, että bändi oli varsin mukiinmenevä.

3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia teidän häistä :) By the way, mun "missio hääpuku# onnistui, kiitos ompelijan :D Juhlat oli meilläkin mitä parhaimmat ja mikä tärkeintä; meidän näköiset! Kaikilta tuli jälkeenpäin positiivista palautetta siitä,miten hauskat juhlat oli.

    VastaaPoista
  2. Kuvista päätellen olleet hyvät juhlat :).

    VastaaPoista
  3. Hanski, onnittelut näin jälkikäteen! :) Häät on parhautta.

    Marjaana, meillä oli myös ns vapaassa käytössä olevia kertakäyttökameroita. Voin kertoa, että ihmiset olivat niiden kanssa loppuillasta todella luovia.. O_o

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...