25.11.2008

Kaikkien vaiheiden äiti

Meillä on ensi perjantaina tapaaminen uuden hoitotädin kanssa, jolloin käydään läpi Skidin päivärutiinit. Hyvä että tuli puheeksi, on nimittäin pari juttua.



Nukkuminen on out.
Etenkin iltakukkuminen on uusi suosikkiharrastus, toki aamulla herätään ihan normisti kahdeksalta. Päikkärit kestää n. 20 min parin tunnin nukuttamisen jälkeen. Siinä saa varmasti sitten muutkin kivasti nukuttua. Ei, emme anna sille spiidiä.

Syöminen on out.
Puuro on pahaa ja rusinat hyviä. Että tiedoksi, kun pikkulikka tulee karjumaan naama punaisena siihen eteen että UTINA!! Itse ei tietenkään voi enää syödä ja jos erehdyt antamaan lusikan käteen niin valmistaudu puunaamaan kaikki parin metrin säteellä. Myös katto.

Lelut on out.
Lelulaatikon kamat kyllä tyhjennetään lattialle joka aamu mutta eniten aikaa vietetään kaivelemalla keittiön laatikoita tai mitä tahansa teknisiä (kalliita) laitteita, joihin ei saa koskea. Toivottavasti sulla on kotivakuutus?

Potta on out.
Se ei ole koskaan ollutkaan in, joten ei uutta sillä saralla. Voit tietenkin unohtaa kaikki muut lapset puoleksi tunniksi ja esittää neidille stand uppia, mutta ymmärämme kyllä jos ei irtoa.

Mutta on hyviäkin uutisia!

Koska äiti on out (= tullessani kotiin minua ei todellakaan tulla halaamaan vaan osoitetaan isiä. Tulkitsen sen niin, että kaikki kommunikaatio olisi suotavaa käydä asianajajan välityksellä) ja isi on out (kunnes äiti tulee kotiin), on jonkun ehkä oltava in.

Tuhannen taalan paikka hoitotädille.

Ai niin. Myös tuttipullo on in. Tuttipullon lisäksi vain Iittalan mustista grcic-viskilaseista voi juoda. Kaikki muu on lapsen henkistä pahoinpitelyä. Onhan sulla Iittalaa?

Mutta mukavaa kevättä koko ryhmälle!

8 kommenttia:

  1. Toi nukkuminen ja syöminen saattaa onnistua hoidossa. Olen kuullut monelta taholta, että hoidossa ollaan "vieraskoreita" ja tehdään niinkun muutkin tekee. Toivottavasti Matildankin kohdalla :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä nuo lapset onneksi aika hyvin oppii päiväkodin "tavoille", kun matkivat ja seuraavat muiden lasten tekemisiä.

    Cassulla oli vaikeaa oppia nukahtamaan päiväunille, koska kotona hän nukahtaa itsekseen omassa huoneessaan, mutta päiväkodissa huoneessa on aina hoitaja paikalla. Cassu kertoo aina ennen nukahtamistaan kovalla äänellä päivän tapahtumat hoitajalle ja sitten yleensä 15 minuutin jälkeen sammuu kuin saunalyhty omaan sänkyyn. Viikon verran kesti muilla lapsilla tottua nukahtamaan, kun tuo meidän höpöttäjä oli äänessä. Vähän jo pelkäsin milloin joku muiden lasten vanhemmista kehottaa meitä opettamaan pojan olemaan hiljaa ;)

    Ruokailuissa oli ongelmaa aluksi, mutta nyt jo homma sujuu. Kiitos oman nokkamukin, maito menee oikeaan paikkaan ja hoitajat jo tietävät ettei meidän poika syö kiusauksia eikä kiisseleitä. Jos tarjolla on em. ruokia, niin Cassu saa yleensä jotain muuta syötävää tuolloin.

    VastaaPoista
  3. Meillä Esikoinen on päivähoidossa ihan eri ihminen. Se kuulemma santsaakin siellä, äitin ruoka taas EI kelpaa.. No, kunhan jossain syö..

    VastaaPoista
  4. Mama, ihana lukea tämä postaus. Mä olen todella jo luovuttamassa. Kaikki on meillä out. Mä oon out. Iskä on out. Nukkuminen on out. Syöminen on out. Se kuuluukin siis tähän hommaan, ehkä en oo tehnyt mitään väärin?! Nyt H nukkuu olohuoneen matolla päikkäreitä maton karvatupsut suussa (en uskalla koskeakaan siihen). Yritin nukuttaa sitä 2 kertaa n. 20 min kerrallaan vaunuihin, mutta se oli out. HUOH. Ihanaa, mä pääsen töihin lepäämään. No nyt se heräisikin. Nukkuihan se jo 20 min. //HM

    VastaaPoista
  5. Huikea tyyppi tuo Madde! On se vaan hieno homma, että neiti tietää tyylinsä jo noin pienenä. Eihän sitä nyt mistä tahansa laseista voi juoda. Törkeetä mun mielestä aliarvioida lasta niin, että edes tarjoaa jotain naurettavaa muovimukia. Iittalaa sen olla pitää. Ja kyllä päikkäritädinkin se pitää ymmärtää ja lähteä oitis lasiostoksille :D

    VastaaPoista
  6. Karina, kiitos kannustuksesta. :) Raportoin sitten kuinka kävi..

    Piritta, rohkaisevaa! Ihana hoitaja Cassulla kun antaa lapsen olla sellainen kuin on! Muutoksia on päivähoidon myötä tulossa niin paljon että täytyy varautua kaikken..

    Mrs. Marple, hämmästyttävää. Sen päivän kun näkis että toi santsais.. Hoh!

    Anonyymi (jota M:ksi epäilen), näissä vaiheissa on se hyvä puoli että ne menee ohi. Yks päivä sulla on iloinen hymyilevä vesseli joka on keksinyt jonkun uuden asian mikä on out. Mutta tosiaan, tervetuloa töihin lepäämään, sua on kaivattu.

    Elina, kiva että joku näkee sen noin positiivisesti. ;) Mua lähinnä hävettää.

    VastaaPoista
  7. Meillä hoidonaloitus meni kutakuinkin näin; menin hakemaan pojan hoidosta ja sain palautetta "sulla on niin kiltti lapsi, että jos jossain joskus jotain muuta puhut, niin minä kyllä oikaisen se asian hyvin pian" mä olin siinä suu auki, että mitä, meidän pikku kiukkuperseestäkö tässä nyt puhutaan. Ja nyt edelleen ihan sama juttu, hoidossa syödään niiin hyvin, että muiden pitäisi ottaa mallia, kotona vähän niin ja näin. Kaikki kotona on out ja uhmaa pukkaa.

    Mutta, hoidossa kaikki on jee. Siellä on kavereita, sinne on kiva mennä hymy korvissa aamulla ja äitille on kiva sanoo heihei.

    VastaaPoista
  8. Joo, samaa sanoo täällä vielä yksi äiti. Hoidossa vähänkään kilpailuviettinen normaali lapsi:

    -oppii syömään ja vieläpä itse kun muutkin taaperot vieressä syö
    -pottatouhut onnistuu kunhan joku muu taapero istuu siinä vieressä (kotona tää on vieläkin ajoittain vaikeaa, hoidossa on täyskuiva)
    -nukutaan taas päiväunia, koska päivä on niin täys hulinaa
    -mennään aikaisemmin nukkumaan

    Näin meillä. Hoito on ollut jees. Tosin tuttipulloraivareita käydään edelleen ja pieni kartiolasi on täälläkin pop. Aventit nokkamukit, älä naurata mua....kuuluu vaan komea KOPS kun ne lentää/paiskotaan lattialle

    -Krista

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...