9.11.2008

Isän tyttö, tytön isä

Isyys oli 70-luvulla aika vapaaehtoista. Isät eivät osallistuneet synnytykseen, ei ollut vanhempainvapaita ja sairasta lasta jäi kotiin hoitamaan aina äiti, muu ei tullut kuuloonkaan. Kun mun vanhemmat sitten pisti akkarit jakoon, oli päivänselvää, että muuttaisimme pikkuveljen kanssa mutsin kanssa samaan osoitteeseen - sehän meidän elämässä oli ollut mukana.

Isän paikan otti suureksi osaksi äiti, loppu surkastui vähitellen pois. Vääjäämättä. Kyllähän me tavattiin säännöllisesti, mutta hauras suhde ei kestänyt minkäänlaista rasitusta ja pienimmästäkin asiasta tuli riitaa. Dialogi oli ruosteista. Isä puhui asiasta, josta ei tiennyt mitään. Minusta.

Tilanne muuttui oikeastaan vasta, kun isä sairastui vakavasti. Diagnoosi ei jättänyt mitään toivoa, loppu tulisi nopeasti. Piti yhtäkkiä ottaa suhde telakalta ja katsoa silmiin. Sanottavaa ei ollut yhtään enempää, mutta enää ei tarvinnutkaan, riitti kun piti kädestä. Jotenkin se yhteinen hiljaisuus oli paljon rakentavampaa ja aidompaa kuin mikään muu ponnistus vuosien mittaan. Se oli ensimmäistä kertaa molemminpuoleista.

Luovuin isästäni toistamiseen, mutta tällä kertaa sovinnossa.

Isä oli oman aikansa tuote ja yritti parhaansa sillä laihalla keinovalikoimalla, mikä hänellä oli käytössään. Nykyään miehillä on sentään mahdollisuus ottaa roolinsa isänä vakavasti, mallia löytyy myös tytön isälle. Miehen rooli vanhempana on keventynyt ja laajentunut.

On hienoa ajatella, että Skidillä ja insinöörillä on joskus aikanaan yhtä rasittava mutta vahva, monisäikeinen mutta turvallinen suhde kuin minulla ja äidilläni on nykyään. Aloite on jo tehty.

11 kommenttia:

  1. Koskettava teksti jälleen, mama. Ajatukseni ovat liikkuneet samoissa asioissa tänään ja oikeastaan jo pidemmän aikaa. Vaikka olenkin nipinnapin 80-lukulainen, taisi ne isät olla silloinkin samanlaisia...ilman eroakin. Ja nyt tietysti mietityttää millaisen isän H saa. Ennuste on epävakaa. Mutta se ei ole mun käsissä. Hyvää isänpäivää teille kaikille! /HM

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniisti olet kirjottanut isästäsi. Sun teksti saa miettimään herkästi myös omia suhteita vanhempiin.

    Mä itse olen 80-luvun lopun tuote, perheen iltatähti, isosisarukset molemmat 70-luvun puolen välin hujakoilta. Mä olen aina ollut isän tyttö. Porukoiden laittaessa kipot jakoon kuitenkin muutin äitin kanssa asumaan, tosin vain muuttaakseni takaisin isin luo vajaa 1,5 vuotta myöhemmin. Mulla on hirmu hyvä, turvallinen ja molemmin puolinen kunnioittava suhde isääni, äitin kanssa on aina ollut enemmän liian tekemällä tekemisen makua. Meillä on hyvät välit kun ei nähdä liian usein. Mä todella toivon, että mulla voisi olla yhtä hyvä suhde omiin lapsiini joskus, mitä mulla on oman isäni kanssa. Ja mitä olen nyt meininkiä kotona katsellut, niin voin rehellisesti sanoa, että parempaa isää lapsilleni en olisi ikinä voinut saada.
    Oikein hyvää isänpäivää koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  3. Moikka,


    Tosi hieno kirjoitus tämäkin! Näitkö muuten, mihin sun blogi oli linkitetty:

    http://harry2008.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/09/paivakotikorjaukset-ja-kotihoidontuki-eivat-riitele/


    ;)

    t. Hannan kaveri Laura

    VastaaPoista
  4. Sopivasti punkkua nauttineena postauksesi sai kyyneleet valumaan poskia. Itse on vm.-77 ja aika vähän se oma isä taisi olla arjessa silloin joskus -80-luvun alussa mukana. Äiti pyöritti koko shown. Edelleen välit äitiin läheisemmät, mutta katselen ilolla, miten kolmen tytön isä on nyt löytänyt oman paikkansa mun tyttören ylpeänä isoisänä. Kyllä ne miehetkin oppii, mutta pirun kauan se kestää. Kaikilla ei aika riitä :-(

    VastaaPoista
  5. Ei sitä punkkua nyt noin paljon tullut nautittua! Olipas karmeasti kirijotusvihreitä!

    VastaaPoista
  6. Liekö oma isäni 70-luvun isien joukossa poikkeustapaus vai liekö se vain tuntuu siltä koska olen auttamattomasti isän tyttö. Enihuu isä vietti aikaa meidän lasten - ja välillä koko naapuruston lasten - kanssa, leikitti ja puuhasteli. Isän kanssa ei otettu yhteen, koskaan en muista hänen korottaneen ääntä, teiniaikojenkin riidat käytiin äidin kanssa. Sama meininki jatkuu nyt lastenlasten kanssa, pappa on jumalasta seuraava, jonka rinnalla kalpenevat kaikki muut.

    VastaaPoista
  7. mulla itselläni on ollut lähes täydellinen isä, isovanhemmuus teki siitä täydellisen.

    meidän kuopus 1.4v kantoi eilen päällään paitaa, johon olin kirjoittanut:
    "meidän isä on parempi, kuin teidän kaikkien isät...yhteensä."

    taidan olla tyytyväinen myös lasteni isään.

    VastaaPoista
  8. Mulla on Rouskun kanssa sama vika - faija oli lähes täydellinen, ja nyt vaarina täydellisyys on saavutettu myös ;)
    Lapsuudesta en muista mutsin tehneen mun kanssa koskaan mitään, paitsi pukenut, mutta faija teki ruuat, leikki, luki, laittoi nukkumaan ja toi univeden (monta vuotta oli pakko saada lasi vettä kun oli jo sängyssä). Nyt jälkeenpäin faija on kertonut, että mutsi pelkäs olla äiti - nyt onneksi isoäitinä on parantanut humattavasti, ja onkin tyttären mielestä ehkä kivempi kuin oma äiti...

    VastaaPoista
  9. HM, lapsilla on kummallinen taipumus nähdä aina omat vanhempansa maailman parhaina vaikka ne olis ihan surkeita. Ennuste on epävakaa joo, mutta sä oot ainakin tehnyt kaikkesi sen eteen että puitteet suhteen rakentamiselle on olemassa.

    Hanski, aivan. Omista vanhemmistaan tajuaa miten ei halua asioiden olevan omilla lapsillaan.

    Hannan kaveri Laura, johan nyt on kumma että tätä jonain päivähoitoreferenssinä käytetään! :D

    Anna k, isoisyyttä lienee vähän helpompi toteuttaa kun työelämässä ei tarvitse enää päteä. Mutta kuten osuvasti totesit, joidenkin tiimalasista vaan loppuu hiekka ennen aikojaan.

    Marikki, Rousku & Karina, isän roolin korrelaatiosta tyttären miesvalinnasta sais mahtavan tutkimuksen. Osaako osallistuvaa ja aktiivista miesroolia seuranneet naiset valita samanlaiset isät omille lapsilleen? Onneksi insinööri valitsi mut niin määrätietoisesti että en päässyt testaamaan sitä paskaa vaihtoehtoa. ;)

    VastaaPoista
  10. Tervehdys!
    Isejä on moneen lähtöön. Lapsena kuvittelin että isäni on ihan niinkuin muillakin. Perheen mies joka tuo rahan ja järjestyksen kotiin, kun perheen äiti hoitaa kodin ja lapset. Isältä sai selkäsaunat ja äidiltä halit.

    Esikoiseni synnyttyä jouduin kohtaamaan raskaat tosiasit jotka olin haudannut unohdukseen. Samalla kun ihailin omaa miestäni kärsivällisenä, välittävänä ja kertakaikkiaan ihanana isänä. Lapsuus muistoja suojannut unohduksen muuri murtui viimein, isäni jäi kiinni rattijuopumuksesta, ja äitini tunnusti viimein olevansa perheväkivallan uhri. Mielen sopukoihin padotut muistot palasivat lamauttavan vihantunteen saattelemina. En pystynyt vuosiin edes käymään kotona vaikka äitiäni kaipasinkin.

    Nyt kun Esikoiseni on 3½ ja kuopukseni vajaan 2kk, olen opetellut antamaan menneiden olla menneitä ja yrittänyt antaa isälleni mahdollisuuden olla ukki lapsenlapsilleen. Kaikkea ei voi antaa anteeksi eikä kai ole tarpeenkaan, pääasia ettei salaisuuksia enää ole.

    Vanhempiani en voi muuttaa enkä tedä valitoja heidän puolestaan, mutta voin keskittyä nauttimaan tästä hetkestä ja omasta ihanasta perheestäni.

    Nemi 76

    VastaaPoista
  11. Nemi, kiitos kommentista! Hienoa että pystyt olemaan noin avarakatseinen. Isäsi kantaa varmasti aikamoista syyllisyystaakkaa. Menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuksi muuttaa, ainoa mihin voi vaikuttaa ovat omat valinnat ja tulevaisuus. Ja ne näyttävät olevan kunnossa. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...