13.10.2008

Flashbackejä lapsuudesta

Lapsi veti viikonloppuna keilat hiekkalaatikolla niin, että suu meni täyteen hiekkaa. Siinä pyyhkiessäni hihansuulla Skidin naamaa, huomasin itsekin sylkeväni jostain empatiasta.



Tuli flashback. Hiekka ei millään lähtenyt omasta naamasta pois, kaksi hihansuuta ei riittänyt puhdistamiseen. Toinen muisto hyökkäsi heti perään: oli kiva piehtaroida hiekkaan itselleen hyvä kuoppa ja maata siinä selällään liikkumatta. Siitä olisi vaikea päästä pois.

Rupesin miettimään, mitä muita muistikuvia lapsuudesta olisi tulostettavissa mieleen. Parissa päivässä oli pinnalle kaivettu jo monta.

Pukeminen. Etenkin sen vaivalloisuus. Ulkona oli muuten hiki, mutta näpit oli aina jäässä. Koska lapaset oli märät ja ne poistettiin oma-aloitteisesti heti kun silmä vältti. Sukkahousujen (sellaisten paksujen froteisten) haarakiila roikkui aina puolivälissä reisiä. Paita oli usein väärinpäin ja se lappu kutitti kurkkua.

Ruokailu. Kun maitolasiin puhalsi kuplia, oli syytä tehdä se niin, ettei mutsi huomannut, koska se oli ruoalla leikkimistä ja selkeä no-no. Silti me puhallettiin broidin kanssa ja naurettiin hysteerisesti, kun toinen sai kunnon pöristelyllä maidon lentämään nenään asti. Tuoksuja on valtavasti, mutta vahvin on mummolan ovelta kasvoille lyövä paistettu sipuli tuoksu, joka toivon mukaan liittyisi nakkikastikkeeseen. Ja tyhjennetylle murolautaselle jäänyt maitotilkka, jossa lepäsi paljon sulamatonta sokeria.

Muistan myös elävästi sen, millaista oli olla lyhyempi. Aikuisen kädestä ei voinut pitää loputtomiin kiinni oman käden puutumisen takia, piti vaihtaa puolta. Faijan kengät, sairaan isot. Niillä oli kiva kompuroida sisällä. Ja aina oli jonkun perse naaman edessä - haittasi muuten huomattavasti vähemmän kuin nykyään.

10 kommenttia:

  1. villa kutitti. märkänä pisteli.
    lumi meni paakuiksi tumppuihin.

    niin...lapsuus.

    VastaaPoista
  2. Joo, villa kutitti!!! Ja niitä lumipaakkuja oli kunnon riehumisen jälkeen lahkeissa, kaula-aukossa jne. Muuten, villahousut piti ne sukkikset ylhäällä (ei tainnut toppa-asut olla mitään Reimateceja..)

    Luistimissa paleli varpaat.

    Pipon alla tukka usein märkänä.

    Meidän isä osasi tehdä komeimman lumiukon :)

    Kesällä: paljain jaloin sai vaikka mitä tuntemuksia, kuumaa hiekkaa/kutittavaa nurtsia/satuttavia pikkukiviä/polttavaa asfalttia. Ja miten ihanaa oli, kun sai pitkän talven jälkeen ekan kerran laittaa kesäkengät - niin kevyttä!

    Kodin tuoksu, aah!

    VastaaPoista
  3. Kuinka v-mäistä oli, kun vanhempi puki haalaria/takkia ja veti käden hihaan niin, että alla oleva hiha kuroutui kainaloon. Ja sitä ei oikein osannut vetää sieltä takaisin.

    Ja just toi kevään eka päivä, kun sai pitää tennareita. Se oli ihanaa.

    Mutsi käveli aina ihan törkeen nopeasti, joka kolmas askel piti ottaa juoksuna, että pysyi mukana. Leppäsuon varikon Snacky ja pieni hampurilainen ilman sipulia ja sinappia. Mä olen 80-luvun lapsi.

    VastaaPoista
  4. -ai niin, ja valion ainoa Hylajäätelö: pienessä pahvipikarissa vaniljajäätelöä hilloraidoilla.

    Radio City ja niiden kukkojingle, pullakuskit ja hillosilmät. Tätä meillä kuunneltiin himassa. Sinead o'Connor ja nothing compares to you. Mutsi sanoi, että osasin jo varsin pienenä laulaa sen tujuuuu -kohdan.

    VastaaPoista
  5. Joka kevät otettiin pyörä esiin talviteloilta vintistä, kun lumet oli sulanu. Sitä sitte jännitettiin että vieläkö osaa ajaa.
    Sitten ne päivät, jollon itse oli vakaasti päättänyt pärjätä jo t-paidalla, vaikka äiti oli sitä mieltä että pitää olla muutakin päällä.
    Ne lämpimät kesäillat kun naapurin lasten kanssa pelattiin käsipesistä tosi myöhään. Ja telttayöt omalla takapihalla.
    Elämää vailla murheita.
    Eikä siitä itseasiassa nyt niin hirveän kauan edes ole allekirjoittaneella... mihin ne vuodet hävis? Toivottavasti pystyy omalle lapselleen tarjoomaan yhtä mukavan lapsuuden kun itsellä oli.

    VastaaPoista
  6. Tän mun äitiysrimpuilun parhaimpia hetkiä on ne, kun voi tarjota lapselleen jotain ikivihreää. Eli kun Madde tekee jotain yksinkertaista asiaa mitä mäkin oon pienenä tehnyt ja nauttii täysin siemauksin. Silloin tulee fiilis, että sentäs osaa jotain tehdä oikein. :)

    VastaaPoista
  7. Kehtaako kertoa... Mä olin 7, ja kävin hakemassa kaveria Laivurinkadulta iltapäiväkerhosta (itse asuttiin Merimiehenkadulla ja Punavuorenkadulla - n. neljän korttelin matka) talvella. Itse olin avainkaulalapsi enkä käynyt kerhossa - tosin en tiedä mitä mun kaverikaan siellä teki kun äitinsä kuitenkin antoi mun hakea sen :-/ Mutta asiaan - muistan elävästi kun seistiin Seppärin laidalla ja mulla oli sairaan kylmä ja kauhea kusihätä. Ajattelin, että pissaamalla housuun sitä lämpenis. Ja lämpenikin. Hetkeksi. Sitten olikin kiire kotiin. :D

    VastaaPoista
  8. Ja inhottavin vaatemuisto - vastapestyt, patterilta jalkaan vedetyt sukkahousut (jo ne puuvillaiset, froteiset jäi 70-luvulle). Voi vitsi niitä oli inha laittaa päälle. Ja siihen aikaan, ainakaan meillä, ei juurikaan käytetty huuhteluainetta vaatteita pehmittämään. Ja samoin uimahallilla kun pukeutui kosteena - sukkahousut oli aika kauheet.

    VastaaPoista
  9. top [url=http://www.c-online-casino.co.uk/]uk bonus casino[/url] hinder the latest [url=http://www.casinolasvegass.com/]casinolasvegass.com[/url] autonomous no store perk at the best [url=http://www.baywatchcasino.com/]spare casino games
    [/url].

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...