19.10.2008

And justice for all

Hesarin Maailman ihmisiä -osastolta löytyi jälleen helmi: joku senaattori oli haastanut Jumalan oikeuteen aiheuttamistaan tuhoista. Absurdia.

Ja toisaalta aika mahtavaa: joku todella rohkenee vaatia itse Jumalaa tilille! Luulin, että normiuskiksen mielestä Jumala on ns. kaikkitietävä eli Hänen toimensa tulisi hyväksyä osana isompaa pläniä. Tämä senaattori on kuitenkin sitä mieltä, että Jumala on väärässä ja ihan turhaan aiheuttanut ihmisille kärsimystä. Oikeusprosessi ei valitettavasti lähtenyt lentoon, mikä on sääli, sillä matkan varrella olisi epäilemättä käytetty kiinnostavia puheenvuoroja mm. syyllisyyden todistamisesta. Tuomioistuin nimittäin katsoi, että Jumalaa ei voi haastaa, koska hänellä ei ole kirjattua kotiosoitetta. Okei. Ei kai nyt voida olettaa että Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja löytyy Eniron luettelosta? Miten nyt maallinen oikeus voisi ylipäätään tällaista asiaa ajaa, kyllä jumalia vastaan nostetut kanteet pitää tehdä uskontopiireissä. Tarvitaan siis kirkollissoikeus.

Ensin pitäisi nimittää Jumalalle asianajaja (tai ehkä Jumala haluaa itse valita oman asianajajansa), joka ehkä rukouksen kautta neuvottelee luottamuksellisesti, onko syyte aiheellinen ja miten siihen vastataan. Paavi lienee puolustukseen sopivin, eikös niistä tule yläkerran ukon lähisukua heti nimityksensä jälkeen. Seurakunta toimii juryna ja tuomariksi valittakoon joku kovapintainen piispa. Siinä nimittäin saattaisi peruspastorin puntti tutista, kun kutsuttaisiiin tuomaroimaan itse Herran edesottamuksia. Molempien asianosaisten kuulemisen jälkeen päädyttäisiin Jumalan toteamiseen joko syyttömäksi tai syylliseksi, ja jälkimmäisessä tapauksessa päätettäisiin myös rangaistus.

Koska Jumala ei oikein voi saada vapausrangaistusta, jalkapuuta tai fundamentalistisissa maissa suosittuja raipaniskuja, Häntä voisi ehkä vain sakottaa - Jumalalta kun ei puutu omaisuutta. Rangaistus voisi olla myös lempeämpi: kevyt nuhtelu, varoitus tai väliaikainen esiintymiskielto. Lisäksi Jumala velvoitettaisiin korjaamaan aiheuttamansa tuhot (let's face it, ei pitäisi olla homma eikä mikään).

Enpä haluaisi olla senaattorin housuissa, kun hän aikanaan astelee taivaan porttia kolkuttelemaan. Ehkä Jumala on lyhytvihainen.

6 kommenttia:

  1. Filosofeille työsarkaa... Mielenkiintoista sinänsä.

    VastaaPoista
  2. No älä. Agnostikkoa aina ihastuttaa tällaiset tempaukset.

    VastaaPoista
  3. Heh, hauska juttu.

    Jumalan syyttäminen siitä ja tästä on kyllä varsin tyypillistä ihmisille, niin uskiksille kuin ateisteille ja siltä väliltä. Harvempi vaan vie asiaa oikeuslaitoksen käsittelyyn... ;-)

    VastaaPoista
  4. Tämähän muistuttaa sitä Ally McBealin jaksoa, missä leukemiaa sairastava pikkupoika haastoi Jumalan oikeuteen Lucy Liun roolihahmon Lingin avustuksella. Tässä tapauksessa Ling voitti ja sai kirkon maksamaan pojan lääkehoidon. Jumala todettiin syylliseksi. Mut hei, tv-sarjassa....

    VastaaPoista
  5. Joidenkin elämä on tv-sarjaa. ;)

    VastaaPoista
  6. Kirjoitin omaan blogiini aiheesta pienen pojan ympräisleikkaus ja viittasin tähän tekstiin. Jos krekiät niin käypä vilasemassa. Muuten tää blogihomma on mulle uutta ja tunnustan vaalien alla poikani minut tähän pakotti. Mutta tämä on todella kunnallisvaaleja suurempi asia.
    http://merikoski.blogspot.com/

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...