27.9.2008

Ei oo, ei tuu

E-pillereiden sivuvaikutusten kirjo on moninainen, ja nykyään niiden tiedetään aiheuttavan rannikoiden kalakannoissakin muutoksia. Epäilemättä näitä shokkiuutisia on tulossa lisää sitä mukaa kun tutkimuksia valmistuu.

Noh. Liverpoolin yliopistossa on nyt sitten tultu siihen tulokseen että ehkäisypillerit vaikuttavat heikentävästi naisten kykyyn valita perimältään oikeanlainen puoliso. Hormoneilla käsitellyt naiset alkoivat suosia miehiä, jotka olivat geneettisesti samankaltaisia vaikka optimitilanne olisi juuri päinvastainen. Pahoittelen jo etukäteen seuraavaa lakonista toteamusta, mutta hormoneilla kyllästettynä valitsee siis faijansa / veljensä kaltaista seuraa. Nice, eh? Tämä luonnollisesti heikentää parin lisääntymismahdollisuuksia ja jälkeläinen saattaa kärsiä tavallista heikommasta puolustusjärjestelmästä. Öh. Vielä tämäkin sen lisäksi että suomalaiset eivät harrasta seksiä, ensisynnyttäjien keski-ikä on korkea ja miesten spermanlaatu huonontunut!

Pitäis varmaan olla helpottunut. Ei tartte koskaan pitää mitään kiusallista äidiltä tyttärelle -seksivalistusta jos miehet on steriilejä eikä niitä kiinnosta ku mesettäminen. Ja ne keitä kiinnostaa niin pieleen menee kuitenkin. Toivottavasti lapsenlapsia saa sitten jo teetettyä jossain tehtaassa. Vaikka Kiinassa.

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...