4.9.2008

Carrotmob-kampaaja

Mä mainostan vähän mun kampaajaa, joka on valveutunut kestävän kehityksen ystävä ja nähnyt vaivaa toteuttaakseen ekoideologiaansa myös käytännön kampaamotyössä.

Ensinnäkin jätteen määrä on minimissä kun kaikki mahdollinen kertakäyttöinen on korvattu aidolla ja pestävällä. Tämä on myös asiakkaan ilo kun hiukset kuivataan froteepyyhkeisiin eikä paperiin.

Kaikki jäte lajitellaan ja kierrätetään, totta kai, ja vanha mutta käyttökelpoinen kampaamotavara lahjoitetaan kehitysmaihin. Hiusmuotoilussa käytetään mahdollisimman paljon luonnonmukaisia raaka-aineita sisältäviä väri-, rakennekäsittely-, pesu- ja viimeistelytuotteita.

Lisäksi nää toimii WWF:n sademetsäkummina (jokaisesta myydystä lahjakortista menee siivu WWF:lle sademetsien suojeluun käytettäväksi) ja Etiopiassa kuurojen koulun kummina.

Atmosfääri on muutenkin kohdillaan: seinillä on valokuvia maailman eksottisilta leveyksiltä, taustalla soi maailmanmusiikki (jota on myös myytävänä) ja asiakkaiden käytössä on pieni matkailukirjasto. Kun väri on päässä, saa kupin reilun kaupan kahvia tai teetä. Ja keksin, johon olen lievästi ehdollistunut.

Sitten siellä on myynnissä kaikkia ihania kauneusluomutuotteita, hiusmuotoilusta kosmetiikkaan. Kesällä siellä oli myös kuvassa oleva lapsiystävällinen ja biologisesti hajoava pesuainesarja nimeltä Mummi ja minä (muutama puteli oli vielä jäljellä). Pakkohan sellainen mansikantuoksuinen astianpesuaine oli ostaa.

Voi kun kaikki olis näin viitseliäistä. Mäkin osallistun maailman pelastamiseen käymällä tuolla mahdollisimaan usein. Se on Carrotmobbia jos mikä.

4 kommenttia:

  1. Ohhoh, kiitos vinkistä! Taisivatpa saada uuden asiakkaan.

    VastaaPoista
  2. siis mulle tuli ihan uutena asiana, että jossain kampaamossa asiakkaiden hiukset kuivataan paperilla :o Kun meillä täällä maalla ei koskaan oo sellasta tullut kyllä vastaaan, aina mun pää on siihen frotee pyyhkeeseen kääritty pesun jälkeen :D

    VastaaPoista
  3. Hanski, mä jäin ihmettelemään ihan samaa :D

    VastaaPoista
  4. Mä olen nyt aivan fiksoitunut, mulla on tota Mummi ja minä -pesuainetta polkkakarkin tuoksuisena, ihana kylppärinpesuaine!

    Ja kyllä meilläkin täällä maalla kuivataan ihan pyyhkeeseen kun kampaaja pesee tukan...

    Elli

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...