22.8.2008

Tsemppiä, jaksaa jaksaa!

Mä jäin pohtimaan sen Hyssälän opiskelijalausunnon jälkeen, että keitä pitäis oikeastaan kannustaa lapsentekoon. Hienointa tietty olis, että ketään ei tarvitsisi erityisesti kannustaa lisääntymään mutta tuoreimman suomalaisen seksitutkimuksen valossa näyttää siltä, että tää kansa kuolee sukupuuttoon ihan vaan sen takia, että kumpikaan sukupuoli ei ole enää kiinnostunut seksistä. Surullista.

Huutojoukkoja siis tarvitaan, mutta keitä pitäisi usuttaa päälukua kasvattamaan? Mä en kannustais niitä opiskelijoita, vaikkakin olisin valmis lisäämään kalenteriin uuden liputuspäivän kaikkien opiskelevien äitien ja isien kunniaksi. Vähän huono on kannustaa juuri opiskelunsa päättäviäkin, kun se ensimmäinen työpaikka on niin tärkeä myöhemmän palkkakehityksen kannalta. Tää on aika kokoomuslainen maailmankatsomus, myönnetään, mutta mä drop-out-maisterina tunnen syvää sympatiaa niitä koulutettuja naisia kohtaan, jotka joutuu ottaa ekaksi duunikseen jonkun kerrossiivoojan pestin.

Vastaus on ihan naurettavan yksinkertainen. Valokeilaan pitäisi nostaa ne, jotka on jo tehneet kaksi lasta ja joilla ei olisi mitään kolmatta vastaan. Kukaan ei järkyttyisi: kun osaa homman, ottaa rennosti. Kolmannesta lapsesta voisi ihan alkajaisksi kilauttaa tilille jonkun kohtuullisen käteisbonuksen vaikka niitä uusia kenkiä varten kun se jalka kuitenkin taas leviää. Lisäksi näille perheille voisi lanseerata muitakin veroetuja: suoraan kevyempi tuloveroprosentti työssä käyvälle puolisolle (hei se määräaikainen yhteisverotus olis ihan huippujuttu!) ja kotipalveluille (siivoojat, remontit etc) vielä kovempi verovähennysoikeus. Lopuksi voisi vielä kohdistaa tukea hoitovapaata pitävälle vanhemmalle siten, että aikaisempienkin lasten kohdalla pidetyistä hoitovapaista tehtäisiin kuukausikohtainen rahastotalletus, joka kompensoisi henkilön menettämää eläkekertymää. Keksittekö vielä jotain muuta kannustavaa? Joku valtiokonttorin myöntämä matalakorkoinen asuntolaina, ehkä.

Tässä olis sekin hyvä puoli, että minä ja mun hengenheimolaiset, jotka ei katso lisääntymistä ollenkaan välttämättömäksi tai vääntää kiintiölapset jostain kummallisesta sosiaalisesta kilpailuvietistä, pääsee pälkähästä. Nyt ihmiset iltatähtihommiin!

2 kommenttia:

  1. mä luulin, että tän otsikon alla, ois ollu sun jumppatunti-vuodatus.

    jumppaa mitä jumppaa, mä kannatan tätä. ja samalla laitetaan niille, joilla on jo kolme lasta, joku järetön poonus...esim.tila-auto ja koroton asuntolaina.

    ja tarvittaessa miehille jotain hypnoosia, jolla ne suostuis neljänteen;)

    VastaaPoista
  2. No kerrankin voin ihan ilman muttia olla lämpimästi samaa mieltä! Kevennetty autoverotuskin tarvitaan kun kolme lasta ei enää ihan joka autoon mahdukaan istuiminen, ja talotkin on tehty niin pienille perheille. Ja sitten ei kun barrikadeille!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...