31.8.2008

I know better

Libero lähestyy mua aina silloin tällöin uutiskirjeellä. Kuulun varmaan edelleen siihen niiden kerhoon, johon piti liittyä, jos halusi puolivuotiaalle sen Liberon lahjapaketin. En voi olla ottamatta muutamaa poimintaa viimeisimmästä kirjeestä.

Kun näet pienokaisesi ryömivän tai tepastelevan iloisena ympäriinsä, sydämesi varmasti sulaa vanhemmuuden onnesta. Mikään ei tunnu paremmalta kuin lasten ilo ja tyytyväisyys. Lasten äänistä täyttyvä koti antaa uskoa elämään.

Ihan hiukan ällöä, mutta etenkin kosketti toi vika lause. Että ihan uskoa elämään? Kyllä sitä kieltämättä tuntee tärykalvojensa kautta olevansa elossa, kun ipana karjuu esiuhmaansa kivitalossa. Se vasta antaakin uskoa elämään, että meillä on joskus myös hiljaista.

Oletko jo aloittanut työt vanhempainvapaasi jälkeen tai aloitatko ne pian? Jos saat sähköpostimme nyt henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseesi, haluatko vaihtaa sen työosoitteeseesi?

Tää Liberon uutiskirje ei mun mielestä sitten kuitenkaan ole sisällöltään niin akuuttia informataatiota, että pitäisi saada se mun duunimeiliin. Liberolle myös sivuhuomautuksena mainittakoon, että tää mun koti-gmail aukeaa myös töissä, koska meillä on internetsku. Oho.

[..]Voi myös olla niin, että äiti kaipaa intensiivistä suhdetta vastasyntyneen kanssa niin voimakkaasti, että seuraava lapsi on enemmän kuin tervetullut niin pian kuin mahdollista. Tai äiti ja isä nauttivat niin paljon isosta lapsesta ja kaikista niistä asioista, joita hänen kanssaan voi tehdä, että odottavat mieluummin vielä muutaman vuoden.

Tää liittyi Liberon valaisevaan sisarusartikkeliin. Nyt siis käsi pystyyn: kuka äiti todella kaipaa "elämää" vastasyntyneen kanssa? Mä en kaipaa edes alle vuoden ikäisen kanssa tapahtuneesta elämästä mitään. Seuraava lapsi on tehtävä tässä parin vuoden sisään, koska haluan katsoa 2012 kesäolympialaiset rauhassa (lasken etä viisivuotias Madde leikkii silloin innoissaan 1-2 vuotiaan sisaruksensa kanssa). Jännä että eivät ole tätä tulleet ajatelleeksi.

Vittuilu sikseen, eihän nää Liberon tädit voi mitään totuuksia ruveta laukomaan, lukijathan vielä järkyttyisivät ja ryhtyisivät johonkin Liberon vastaiseen kampanjaan. Mun on vaan aika lopettaa tän uutiskirjeen tilaaminen kun tää propaganda ei oikein enää mene läpi.

7 kommenttia:

  1. Nyt piti oikein hieraista silmiä: "seuraava lapsi"?? :D

    VastaaPoista
  2. Toki toki, täytyyhän mun toteuttaa tätä yhteiskunnan määrittelemää perhevisiota (viittaan siihen yhteen sisaruspostaukseeni helmikuulta) kun kerran siihen ryhdyin. Tässä ei ole enää hävittävää. ;)

    VastaaPoista
  3. Mama, mun viimeinen toivo yksilapsisuuden puolesta, kohta jo toisen teossa. Mihin tää maailma on menossa?

    anu (alias ei minkäänlaista kuumeen tynkääkään)

    VastaaPoista
  4. Siis eihän vauvakuume liity millään tavalla lasten tekemiseen. Jos liittyis mulla ei olis tätä ensimmäistäkään. Mulla oli selvä valinta vuonna 2007: joko nolla tai sitten kaksi lasta.

    VastaaPoista
  5. Ei minulla ole ollut vauvakuumeen ja raskautumisen välillä mitään korrelaatiota. Ajat ja iät olen tiennyt tekeväni 3 lasta, joilla 3 vuotta kullakin ikäeroa.
    Jos perheessä on vain yksi lapsi, siitä kasvaa suurella todennäköisyydellä itsekeskeinen kusipää (tunnen monta sellaista). Jos perheessä 2 lasta, toinen voi menehtyä, ja taas on jäljellä vain yksi (minun on ainut sisareni on kuollut 16-vuotiaana syöpään). Tarvitsee siis särkymisvaran.
    2/3 osaa urakasta suoritettuna, ja kohta alkaisi olla aika kolmanteen mukulaan.

    VastaaPoista
  6. Heh, minäpä sainkin Pampersilta ihan etanapostia ja siinä onniteltiin tyyliin "lapsesi on pian puolivuotias" (osaoitelähde: Väestörekisteri). Posti oli joko tullut tosi etanavauhtia tai Pampersilla ei osata laskea, mutta lapseni on (onneksi) kohta jo yksi ja puoli!

    VastaaPoista
  7. Liberon keräilymerkit ovat muuten suurta huijausta. Merkkejä pitää saksia irti vähintään puoli vuotta ja sitten palkinnoksi tarjotaan ryppyistä leikkimattoa (joka kaikilla jo on) tai hoitolaukkua (johon ei mahdu mitään) tai vauvan omaa peiliä?? (josta ei edes näy kunnolla). Hieman vitutti.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...