4.7.2008

Vuotta aiemmin osa 3/4: Tapaaminen

Jatkoa edellisestä.

Kohdunsuulle klo 8 asetettu tabletti alkoi nostaa hikeä pintaan neljän tunnin päästä. Nämäkö ovat nyt niitä, supistuksia? Lääkärihän oli todennut, että ei se ensimmäisestä lähde. Vatsaa puristi säännöllisesti, hengittäminen oli vaikeaa. Yritin kävellä käytäviä kuten olin nähnyt muiden kaapujen tekevän, mutta tunsin itseni naurettavaksi. Vauva halusi ulos, tiesin sen ilman lääkäriäkin. Laitoin miehelle viestin että nyt ei tarvitse enää odottaa vierailuaikaan. Pistin kaavun päälleni. Se oli aivan liian iso.

Synnystyssali oli viileä ja rauhallinen, kaakelit kiilsivät ja ikkunasta tulvi linnunlaulua. Tunnistin kätilön samaksi ystävälliseksi henkilöksi, joka oli pitänyt esittelytilaisuuden edellisellä viikolla. Lääkäri kävi kyselemässä kaikenlaista, oli vaikea puhua. Miten ihmeessä joku voi tässä tilassa laulaa? Lisäksi minulla oli antibioottitippa kädessä ja vatsan ympärillä mittalaitteet sekä supistuksille että vauvan sydänäänille. Jumppapallo oli epäilemättä pilaa.

Keinutuolissa löysin mukavan ilokaasuasennon. Kätilö lähti kiireellisimpiin huoneisiin ja jäimme hiljaiseen huoneeseen mittareiden ruksutuksen kanssa. Typpioksiduuli oli pettymys: maskista oli vaikea hengittää, kaasu haisi kuvottavalle ja kivut olivat ennallaan. Tunnin kuluttua rohkenimme painaa kutsunappulaa. Kätilö tuli pian ja totesi että kivunlievityksessä olisi nyt aika siirtyä tanakampiin aineisiin. "Kun nuo supistukset ovat niin pitkäkestoisia". Olinkin ihmetellyt miten kukaan pystyy hengittämään ilokaasua supistuksen ajan kun happeakin pitäisi välillä saada sisään.

Kivuliaan ikuisuuden jälkeen huoneeseen asteli rempseästi pitkänhuiskea anestesialääkäri, joka näytti siltä, että söi lounaaksi rautanauloja. Hän pyysi minua köyristämään selkääni kuin kissa. Taas jotain pilaa. Epiuraali palautti huumorintajuni muutamassa minuutissa. Tunsin lievää väsymystä, tuli kylmä. Käteen laitettiin vielä kaksi tippaa: nestettä ja oksitosiinia ja käsivarteen verenpainemittari. Menin viltin alle letkuineni kahdeksi ja puoleksi tunniksi.

Supistukset palasivat hiljalleen. Sain kätilöltä lisää ihanaa turtumusta ja tiedon että synnytys etenee hyvin. Kysyin, milloin hänen työvuoronsa loppuu. Aikaa oli kuulemma puoli kymmeneen.

Parin tunnin päästä supistukset palasivat erilaisina. Läähätin kuin paimenkoira aavikolla sillä kätilö oli kieltänyt ponnistamasta - miten kroppani voi olla näin väärässä! Rentoutuminen oli mahdotonta, oli kuin olisin vastustellut vapaapudotusta. Sain kolmannen annoksen puudutusta, joka vei ahdingon mennessään.

Yhtäkkiä huoneeseen säntäsi kourallinen henkilökuntaa. Vauvan sydänäänet olivat heikentyneet ja nyt pitikin yhtäkkiä ponnistaa - en vain yhtään tiennyt miten! Yritin tarkkailla supistusmonitoria. Asentoa oli vaikea löytää, kädessä kiinni olevat tipat pistelivät. Ei tulosta, kudokset olivat terästä. Lääkäri päätti ottaa käyttöön imukupin. Jännitin jokaisen lihakseni ja riuhtaisin itseni puoliksi pystyyn. Kuului huuto "NYT!" ja heti sen jälkeen "Pää!". Tuntui lämmin hulahdus. Kello 21.37 maailmassa oli uusi kalpea tyttö, napanuora kolme kertaa laihan vartalon ympäri kietoutuneena. Äkäinen rääkäisy oli kuin elokuvista, mies painoi päänsä polviin, minä nauroin ja itkin. "Näyttäkää, näyttäkää!" Nopean kuntotarkastuksen jälkeen sain pienen väsyneen vartalon kaapuni sisään. Miten joku noin pieni oli tarvinnut niin ison mahan? Heippa Matilda, tulet tuntemaan minut äitinä.

Pyysin kätilöltä anteeksi ylitöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...