Breakthrough! Mä oon nyt tajunnut, mikä mua tässä äitiydessä rassaa.
Oivallus lähti eilisestä kokouskutsusta. Mä aloitan työt elokuussa osa-aikaisesti ja jotta mut saadaan integroitua koneistoon, aloitan heti ekan aamuni up-to-date-palaverilla. Olin siitä aivan haltioissani! Hei, mä oon taas olemassa, mä kuulun johonkin, mulla on tehtävä!
Onhan mulla nytkin joo, mutta en mä osaa päivän päätteeksi sanoa, mitä konkreettista sain aikaiseksi. Äidin hommat on liian näkymättömiä. Mä teen joka päivä satamiljoonaa hommaa: vaihdan kakkavaippaa, nukutan, siivoan keittiön ja syötän puuroa, mutta aina tulee uusi kakka, päiväuni, sotku ja ruoka-aika. Over and over again. Haasteet kasvaa koko ajan. Mä kaipaan sitä tunnetta, kun projekti päättyy - että joku asia valmistuu ja kätten jälki on näkyvissä.
Lisäksi kaipaan lisää liksaa, kiitosta ja lomaa. Anteeksi.
Tän pätemisentarpeen lisäksi mulla on ihmisklaustrofobia, ahtaan paikan kammo, jonka laukaisee ilman lupaa liian lähelle tulevat ihmiset. Eräänlainen eroahdistuksen vastakohta siis. Puntissa roikkuminen laukaisee mussa pakorefleksin, oli ne sitten lapsia tai aikuisia, miehiä tai naisia. Ja tää vaan pahenee vanhemmiten. Taas yksi syy miksi lapset ois pitäny tehdä jo 10v sitten.
Mä oon nyt aika tyytyväinen itseeni ja näihin oivalluksiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan millaisia psyykkisiä diagnooseja töiden aloittaminen tuo tullessaan. Stay tuned.
Mä luulin et itselleni ei tota tuu koskaan, mutta nyt on alkanut kirramaan päänupissa, vaikka poika on vasta 7kk. Ja mä kun olen ilmoittanut palaavani duuniin vasta ensi toukokuussa, jos sittenkään. Mut joo, tiedän ton tunteen hyvin: haluan olla _jotain_ muutakin kuin äiti!
VastaaPoistaKivaa töihin paluuta! :)
Kiitos! Mä luulin kanssa että tarvitsin breikin työelämästä. Tarvitsin kyllä, mutta ihan eri syystä kuin luulin. Nyt oon kyllä saanut ihan riittävästi näkökulmaa vähäksi aikaa. ;)
VastaaPoistaMua rassaa ehkä eniten se mainitsemasi keittiön siivoaminen. Mä siivoan sitä s-tanan keittiötä joka päivä, ja silti se on joka päivä ihan hävityksen kauhistus. Miestä se asia ei niin rassaa, niin hän jättää sen siivouksen mun vastuulle :-/
VastaaPoistaMuuten kyllä vähän hirvittää lähteä töihin perjantaina.... Toisaalta kiehtoo, mutta toisaalta en odota innolla sitä syyllisyyden tunnetta joka mua varmaan seuraa sitten niin kauan kun lapsi asuu kotona.
-Karina
"lisää liksaa, kiitosta ja LOMAA"... Ihan vaan kiva miettiä mistä lomaa ja mihin; paluu "äitiyslomalle"? Eli koska saa oikeesti omaa lomaa vaikkapa 2 viikkoa ;)
VastaaPoistaT. Nimimerkki työt alkaa vasta vuodenvaihteessa
p.s. Kiitos kivasta blogista!
Oi kyllä, tiedän mistä tässä puhutaan! Mulla on ihan huippu korkeella nyt motivaatio, kun tiiän että kuukauden päästä näihin aikoihin mä oon jo alottanu koulun! Mä oon taas jotain muutakin kuin pelkkä äiti ja vaimo. Mulla on jotakin muutakin seuraa kuin päivästä toiseen välillä kitisevä lapsi jolla millon tulee hampaita ja millon ihan muuten vaan pitää olla niin uhmaikäistä. Mulla on ihan oikeasti kuukauden päästä olemassa KODIN ULKOPUOLISTA ELÄMÄÄ. Ja sitä kyllä on odotettu, jo vuodenvaihteesta lähtien. Mä en pidä siitä millanen musta on tullut tänä kotona olo aikana, kun en tunnu saavan mitään aikaseksi eikä oo ihmisiä joita tavata tarpeeksi. Joten nyt aion ottaa kaiken irti ja viedä lapseni kaikella ilolla päivähoitoon, josta hänkin luultavasti nauttii täysin siemauksin, kun äidin turpavärkin tuijottelu on mitä ilmeisimmin alkanu jo tylsistyttää.
VastaaPoistaJos me joskus rakennetaan talo, niin sinne ei tuu keittiötä ollenkaan. Mä kans vihaan keittiön siivoomista, se on niin turhaa niin turhaa..
VastaaPoistaJa tämä äiti lähtee työmatkalle YHDEKSI yöksi pois kotoa hotelliin, puhtaisiin lakanoihin. Ah ah autuutta. Mut kummasti se koti-ikävä sitten kuitenkin iskee ku on pari yötä pois kotoa.
It´s weird to be a mama.
Hanna