31.7.2008

Pidä Hello Kittys

Iski ahdistus. Mun pitäis mennä duuniin, mutta mun kaikki vaatteet on ihan hirveitä. Kulahtaneita ja ajalta ennen raskautta eli vuosimallia -06. Se Itäkeskuksen "Loma loppuu" mainos todella puhuttelee mua. Ryhdistäydyin. Koska olen äärimmäisen huono shoppailija, tartuin H&M:n kuvastoon.

Nyt haluaisinkin esittää seuraavia kysymyksiä, ihan retorisesti.

1. Millaisia farkkuja suunnitelijat kuvittelevat että toimistossa voi käyttää? Olisi esimerkiksi kiva, jos jenkkakahvat ja suurimman osan berberistä saisi pidettyä piilossa, ihan jo asiakkaidenkin takia. Selvisin tästä kammottavasta pillimuodista ilman, että investoin yksiinkään makkarankuoriin, mutta farkkurintamalta puskee jatkuvasti uusia haasteita. Nyt pitäisi käyttää leveitä liehulahkeita, joissa on korkea vyötärö. Miksi ei voi käyttää tavallisia, hyvin istuvia farkkuja, joissa persus näyttää pieneltä ja jalat pitkiltä? Missä ovat normaali vyötärö ja suorat tai hiukan levenevät lahkeet? Häh?

2. Eikö ihmisten töissä käytetä enää kauluspaitoja? Sellaisia tavallisia, joiden päälle voi talvihyhmässä kietaista jonkun villatakin ja joita voi pitää sekä housuissa että niiden päällä. Ja miksi ne paidat on leikattu suoriksi? Naiset eivät ole suoria. En halua, että vyötäröllä lepattaa kuuden hengen soputeltta. Tai sitten tuoteselosteessa on huomautus että kyseessä on ns. kapea malli. Tarkoittaa että napit ritisevät liitoksistaan rintojen kohdalta. Varma tapa saada aivan vääränlaista huomiota työpaikalla.

3. Miksi alusvaatteet kuvataan 45 kg painoisten A-kupin kukkakeppien päällä? Eihän ne tytöt edes tarvitse liivejä. Ja jos tarvii, niin mikä tahansa malli istuu. Rinnaton voi aina parannella istuvuutta tennissukalla (ja nykyään on sellaisia irtotissinpalojakin, jotka näyttää ihan kanafileiltä, yyh). Jos uskotte tuotteeseenne, niin näytätte miten ne liivit istuu, kun niihin on survottu D-kupin meloonit! Aidot!

4. Asteikolla 1-10: kuinka ihastuttavan söpöä on se, että 30+ vähän persevä perheenäiti pukee päälleen Hello Kitty -puuvillastringit? Tai saman sarjan hotpantsit? Todella hottia. Miksi aikuisille naisille ylipäätään tarjotaan sen ääliömäisesti vilkuttavan kissan naamalla varustettuja vaatteita? Jos tarkoitus on näyttää henkisesti täysin jälkeenjääneeltä niin toimiihan se.

5. Miksi joka vuodenajalle on aina oltava joku uusi trendiväri, joka ei perinteisesti sovi minkään muun vaatekaapista löytyvän värin kanssa yhteen? Tai naaman. Tällä kertaa tuputetaan sinapinkeltaista ja viininpunaista. Valitsen siis mustaa, harmaata ja valkoista, taas, kiitti vaan.

Mutta sain mä silti upotettua ostoksiin kolme sataa. Se on paniikki, joka puhuu.

9 kommenttia:

  1. Rakas mama, komppaan täysin! Koitan myös etsiä päällepantavaa ystävän häihin; käy ilmi ettei E-kupin rintoja saa survottua yhteenkään muuten niin lepattavaan tunikaan. Pakkaan siis jäljellä olevat raskauskiloni sekä imettäjän rintani päivittäin trikooshortseihin ja -toppiin ja pysyttelen lapseni kanssa kotipihalla. Toivottavasti en joudu jättämään häitä silti väliin.

    Myöskään minä en ole ihastunut Hello Kitty -hotpantseihin, vaan ilahdutan miestäni imetysliiveillä ja raskauskalsareilla. Onneksi se hyväksyy tämän rakastavalla huumorilla ja hetkellisenä häiriönä... :)

    VastaaPoista
  2. hahaa,
    vaateahdistus töihin lähtiessä on siis yleinen ilmiö...miten voikin parissa vuodessa kaikki vaatteet kulahtaa, vaikkei niitä oo ees käyttänyt kotikauden aikana?!

    hyvät farkut ja taatusti ainoat, jotka tähän kotiäidin perseeseen
    istuvat, ovat onlyn(vaiko vero modan) rodeo drivet.

    rintsikoihin ei lisättävää. aamen. hovihankkijalla on yks malli, joka pitää tavaran liiveissä. ostin kuudet alesta;)

    VastaaPoista
  3. Ei oo totta, mä kans vihaan sitä kirottua kissaa (ja varsinkin vaatteissa!) ihan kybällä. Noita vaatejuttuja varten mulla on sulle huomenna hyviä vinkkejä;)

    H

    VastaaPoista
  4. Ollos awardoitu :)) Kurkkaa blogiini!

    VastaaPoista
  5. No niiiiiiiiinpä! Ne rintaliivien esittelykuvat on täysin naurettavia nimim. kuppi on E-H O_o

    Ja kaikkiin muihinkin kohtiin: Niinpä.

    VastaaPoista
  6. Jep, rintaliivejä on ihan turha hakea yhtään mistään muualta, kuin joskus lindexiltä, useimmiten ei sieltäkään löydy hyviä. suuntaus siis alusvaateliikkeeseen, missä saat maksaa itsesi kipeeksi niistä maailman parhaista rintsikoista mitkä istuu hyvin ja tuntuu hyvältä. Amen.

    VastaaPoista
  7. Retorinen vastakysymys:
    Miksi aikuisen naisen pitäisi ostaa vaatteensa H&M:lta, jonka tuotteet on tunnetusti suunnattu alle parikymppisille?

    VastaaPoista
  8. Hyvä Mama,

    sun paikkasi ei enää ole H&M:llä. Paitsi jos ostat Maddelle. Suuntaa Stokkalle tai Sokokselle. Rekeissä lukee Esprit, Your Face tai Mexx. Tai jos oikein haluat tuhlata Sand. Ja vielä, myös Modassa on meille sopivia vaatteita...

    Nimim. Eilen housut, farkut ja neule töihin ostettu (alias anu)

    VastaaPoista
  9. Retoriseen vastakysymykseen vastakysymys: miksi ei? ;)

    Mutta rehellisesti sanoen, en mä löydä Mexxiltä(kään) mitään, kaikki noi Sandit sun muut on niin booooring. Sitäpaitti mä nostan vielä tätä kolmen sadan euron palkkaa. Jos siis on pakko ostaa väkisin rumia vaatteita niin olkoot ees halpoja.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...