Nyt on heinäkuu ja se on kuulkaa ihan kohta - Madden yksivuotispäivä nimittäin! Ekan vuoden päättyminen on ennen kaikkea vanhempien juhla. Ipana itsehän ei tajua siitä muuta kuin ihanat rapisevat käärepaperit ja Madde ei sitäkään, koska oon jakanut kummeille vaan tilinumeroa. Suurin osa äideistä - jos ei isistäkin - alkaa tässä vaiheessa poraa jostain kummallisesta haikeusliikutuksesta (vrt. se ekojen hampaiden tuleminen). Ei tulis mieleenkään. Hyvänen aika, ensimmäisestä vauvavuodesta selviytyminen ilman psykosomaattisia ongelmia, avioeroa, Vesa-Matti Loiriksi muuttunutta naamataulua ja lopullista välirikkoa anoppiin on saavutus, jolle kannattaa riemuiten kilistää. Vauvasta tulee virallisesti taapero eikä hetkekään liian aikaisin.
Tähän vuoteen on osallistunut iso joukko isovanhempia, sukulaisia ja ystäviä, jotka saavat myös juhlia ja relata. Me ollaan osattu pitää tota hengissä vuoden päivät, joten miksei toistakin. Me tiedetään nyt, milloin pitää pyytää apua tai hätistellä liian innokkaita auttajia kauemmas. Kukaan ei oo kyllä pahemmin tullut kritisoimaan. Oon vissiin ollut sen verran pahalla tuulella että eivät ole uskaltaneet - tai sitten usko mun piileviin äitiyskykyihin on vahva.
Jos ihan rehellisiä ollaan, mä voisin skipata tän seuraavankin vuoden ja siirtyä suoraan 2-vuotiaan äidiksi. Mä nimittäin näin juhannuksena Madden 2,5 vuotiaan tyttöserkun, joka oli jo ihan oikea ihminen. Puhuu ja käy vapaaehtoisesti potalla, nukkuu normaalissa sängyssä, jauhaa tavallista ruokaa kaikilla 20:lla hampaallaan. Epäilemättä taivas.
No, eipä munkaan tarvii enää asentaa tuttia öisin. Ainakaan paljoo. Baby steps.
Mä olen niin junnu, että muistan vielä sen ajan lapsuus- ja teini-iässä kun sitä aina odotti olevansa taas vuoden vanhempi koska silloin niinku ihan kaikki olisi paremmin.
VastaaPoistaNyt niitä omia vuosia ei niinkään laske (en yleensä muista, kuinka vanha olen, yli kakskymmentä mutta alle neljännesvuosisadan kuitenkin) mutta ipanansa vahentumista odottaa ihan samalla innolla kuin omia synttäreitään pentuna. En mä käsitä niitä vanhempia, jotka haluaa epäroivoisesti pitää esiteiniään vielä sylivauvana. Kun Frida on isompi, me varmaan yhdessä syynätään päivittäin almanakkaa maailskuusta eteenpäin, että montakos yötä niihin synttäreihin nyt onkaan.
Hehe! Mä odotan tota kaksvuotispäivää jotenkin ihan älyttömästi kun oli niin rohkaiseva se serkkutytön esimerkki. Todennäköisesti vain kuitenkin siirrän sitä merkkipaalua taas vuodella eteenpäin. Että sitten sitä saa jo olla taas niin kuin ennen. Yeah right.
VastaaPoista