10.7.2008

Mutku mä luulin

Testasimme tuossa taannoin, jotta kuinka monta tuntia tuntia voi lapsella pitää samaa vaippaa (Libero up&go maxi) päiväsaikaan. Kutakuinkin yhdeksästä kuuteen. Sitten se falskaa niin, että tulee ylivuotoa. Ei kannata soittaa sossuuun, se oli vahinko. Ja vitutti se sen verran, että jonkinlainen läksy on opittu.

Taustaa: oli viimeinen päivä mökillä ja me vanhemmat siivosimme, tiskasimme, tyhjensimme, viikkasimme ja pakkasimme koko päivän. Skidi sukkuloi päiväunilta isovanhempien huomaan, kävi välillä meidän kanssa syömässä ja meni sitten takaisin.

Neljän maissa istuttiin autoon. Ihmettelin vähän, kun en meinannut saada lastenistuimen turvavyötä kiinni, mutta kellot alkoivat kumista vasta parin tunnin matkateon jälkeen kun kaivoin tuttia istuimen laidan välistä ja huomasin, että housut olivat kosteat. Autoon tuli rikkumaton hiljaisuus, kun kysyin milloin Madden vaippa on viimeksi vaihdettu.

Kuulostaa edelleenkin fucking uskomattomalta, että kenellekään ei koko fucking päivänä tullut mieleen vaihtaa sitä fucking vaippaa!!! Tutkimuksen epäsuora johtopäätös onkin se, että myös lastenhoidossa jonkun on oltava projektipäällikkö, joka toki saa luottaa siihen, että tiimi osaa hommansa, mutta pitää yllä kommunikaatiota ja tekee tarkistuksia. Ja projektipäällikköhän löytyy kun kysytään, kenellä on syyllisin olo, kun joku menee pieleen.

Jep. Äiti on siis projektipäällikkö. Ja nähtävästi mä en pidä tätä enää työnä, koska se sujuu yleensä kuin itsestään. Tutkimuksen lopuksi voidaan todeta, että lapsi oppii onneksi puhumaan samaan aikaan kun vanhemmat lakkaavat pingottamasta. Uhma on kehittynyt varmaan siksi että saadaan taas lisähaastetta eikä vanhemmat unohda lapsen olemassaoloa kokonaan.

10 kommenttia:

  1. Hei! Katsoin joskus Blogilistalla blogisi kuvausta, säikähdin ja jätin lukematta :)

    Eksyin kuitenkin jotakin toista reittiä blogiisi, ja juttusi ovat hyvin kirjoitettuja, tarkkanäköisiä ja mielenkiintoisia. Etkä ole ollenkaan niin ilkeä kuin kuvauksesi antaa ymmärtää ;) Siis kiitos mainioista lukuelämyksistä!

    T: kohta viisi vuotta putkeen imettänyt kahden tytön uraäiti... meitä on niin vaikea lokeroida ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että uskaltauduit, se oli lähinnä pahimpien fanaatikkojen karkoittamiseksi. :D Saat siis imettää vaikka sata vuotta kunhan mun ei tarvitse. ;)

    VastaaPoista
  3. Älä nyt väheksy itteäs, sähän imetit yli seitsemän kuukautta. Se on enemmän kuin useimmat.

    VastaaPoista
  4. No joo mut mä marmatin koko sen ajan. Hyvät äidit "hyrisee imettäessään onnesta" kuten Me Naisissa taannoin kerrottiin.. ;D

    VastaaPoista
  5. Eihän siinä MeNaisissa noin sanottu, eihän? :D Hahah, sain hysteerisen naurukohtauksen! Hyrisee... Ei hemmetti :D

    VastaaPoista
  6. Kyllä se yks kirjailija väitti hyrisevänsä! Kukin tyylillään. :D

    VastaaPoista
  7. Tunnistan itseni blogisi kuvauksesta, mutta sen verran fanaattinen äiti olen, etten anna kenenkään muun kuin mieheni hoitaa lasta minun lisäkseni. Se tosin juontuu osittain omasta lapsuudestani eli en juurikaan luota omaan äitiini saati muihin ihmisiin.

    Toisaalta on raskasta olla koko ajan se, joka hoitaa ja valvoo, että lasta hoidetaan hyvin, mutta toisaalta saan itsekin hyvän mielen, kun tiedän, että lapsi voi luottaa siihen, että äiti aina läsnä ja turvana.

    VastaaPoista
  8. Aamen. Ootko sä Mama käynyt vaklaamassa meidän arkea? ;) Tää on niin jokapäiväistä, päällikkö on oltava.

    VastaaPoista
  9. Vaklaan ihan omaa arkea. :D Mut miks mä oon niin huono projektipäällikkö kotona kun mä oon ehkä maailman paras PM töissä? Motivaatio-ongelmia, perhaps.

    VastaaPoista
  10. Näyttäkää mulle se äiti joka "hyrisee" onnesta imettäessään!!? Voi hyvää päivää, hienoa että meitä imettäviä äitejä on, mutta tarviiko siinä nyt hyristä samalla?

    Luru

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...