Kaikenlaista kremppaa

Mä olin viime viikolla ekaa kertaa elämässäni fysioterapeutilla. Mun selkä alkoi olla ton lapsen kantamisesta kroonisesti kipeä ja kypsytti jatkuva buranan popsiminen. Kokeneemmat äidit suositteli mulle käyntiä OMT terapeutilla. OMG.

Se oli kuulkaa kiintoisa kokemus. Ihan ensiksi sellainen ammattilaispainijan näköinen täti pyysi mua seisomaan suorassa. Kävi ilmi, että mun suora on aika suhteellinen käsite: silloin kun mun lonkat katsoo pohjoiseen, rintaranka osoittaa koilliseen. Kuulostaa ihan sekopäiseltä, mutta johtuu siitä, että mä kannan Maddea vasemmalla puolella. (Toim. huom. Lapsen kantamisessa on vähän sama juttu kuin käsilaukussa: vain toinen puoli kelpaa.) Tai sit musta on hiljalleen tulossa korkkiruuvi. Bonuksena alimmat selkänikamat vetää jotain rivitanssia kaikissa kiertoliikkeissä, kun ne on jääny synnytyksestä löysälle. Sitten se Shrek tökki mua ilkeesti alavatsaan ja pyysi aktivoimaan poikittaisen vatsalihaksen. Oli ihan samanlainen fiilis, kun bussissa etsii käsilaukusta matkakorttia kuljettajan syyttävän katseen alla. "Ööö, ihan pieni hetki, kyllä se täällä on jossain."

Sain kämmenluut murskaavan kädenpuristuksen myötä vatsajumppaohjeet, joiden avulla mulla pitäis muutaman kuukauden päästä olla pakki terästä. Toiseksi se teippas mun alaselän makuuasennossa niin, että mä en voinut seisoa siinä mun kierossa suorassa ilman, että nahka lähtee irti. Kolmantena se käski mun laittaa rullatun pyyhkeen vyötärön kohdalle sänkyyn petauspatjan alle.

Toimii, oon ollut monta päivää ilman buranaa. Mä lähden vielä illalla lepuuttamaan mun nikamia parille valkkarilasilliselle yhden ystävän puutarhajuhliin. Käskettiin tehdä rentoutusharjoituksia, nääs.