25.6.2008

"Voi, kun äitiä nyt harmittaa"

Pyysin Maddea ihan vitsillä eilen laittamaan vaipan itse roskiin. No. Ipana tarttui vaippaan, käveli roskiksen luo, avasi kannen ja laittoi vaipan sisään. Iik. Tokihan se sitten kaivoi sen vaipan sieltä takaisin ja pari muutakin vaippaa sekä irrotti roskiksen kannen, mutta olihan järkyttävää huomata, miten paljon toi jo ymmärtää puhetta.

Nyt tän kiroilun on siis viimeistään loputtava. Mun on ilmeisen vaikea välttää voimasanoja ja kaikenlaisia ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa yhdisteleviä ilmaisuja. Etenkin silloin kun

- yöllä hiippailee vessaan ja yrittää olla hiljaa niin aina astuu johonkin soivaan leluun, jalkapohjaan tuskaisesti uppoavaan duploon tai potkaisee traktorin rappusia alas. Sen lisäksi, että herätät kuolleetkin et pysty itse nukahtamaan pariin tuntiin kun pulssi on 200.

- on juuri laittanut suihkussa shampoot päähän ja itkuhälyttimestä kuuluu vinkunaa. Joko juokset vaahto mykiöitä poltellen, pyyhe puolitangossa tuttia asentamaan ja hyssyttämään tai suihkuttelet rauhassa ja hyväksyt sen, että päiväunet kesti tänään puoli tuntia.

- jää bussista koska siellä oli jo kahdet vaunut tai jos vuorossa oli joku extrakorkealattiabussi vaikka aikataulussa ei niin lukenut.

- jumittuu Waynes'in tuulikaappiin vaunujen kanssa, kun tekee tilaa yhdelle minkkiturkkiakalle siirtymällä vaunujen sivulle. Akka paukautti oven kiinni perässään ja mä nökötin siellä lasivitriinissä ihmisten tuijotettavana vailla mahdollisuutta ylettyä kumpaankaan oveen. Onneksi kahviseurani juoksi pelastaamaan minut suuremmalta häpeältä.

- päättää tunnin hauduttelun jälkeen lisätä kaalikeittoon pari desiä soijarouhetta, joka osoittautuukin pikakahviksi. Sittemmin kahvimuruille ostettiin erinäköinen purkki. (Huom. kaikki laihduttavat ja väsyneet mammat: kyseinen kofeiinikeitto ei ollut niin pahaa kuin luulisi.)

Miten sitä oppisi suhtautumaan pettymyksiin zeniläisen tyynesti? Toisaalta jos viis veisaa arvokkuudesta, tulee hyviä reklamaatioita. Elämä on valintoja.

4 kommenttia:

  1. Aaaargh! Soijarouhe & pikakahvi!! :D Hihhii..

    VastaaPoista
  2. Joo, se oli aika klassinen "naurattaa mut ei tee iloiseksi" -tilanne.. ;)

    VastaaPoista
  3. tätä kai jo pohdittiin joskus? Rous sanoi sen niin hyvin; joka pierua pidättää, siinä on muutakin vilunkia (tjsp).
    Oppi mun pikkusiskokin sanomaan painokkaasti Pittu alle kaksivuotiaana, mutta se oppi myös nopeasti, että sen sanominen on äitien yksinoikeus tarkkaan valituissa tilanteissa.

    VastaaPoista
  4. Mä suosittelen ihan random harmittomia sanoja, jotka ei oo liian kuluneita tai söpöjä (kuin jumpe, perjantai tai persikka), mutta sisältää paljon ärrää, kuten "hitlerin bunkkeri" tai "Perälän Pirjo". Myös yhden harmittoman sanan toisteleminen on tehokasta. "Hiton hiton hiton hiton hitto".

    Toi Pittu on must yhtä tyhjän kanssa, koska jo lapsi sen omaksuu, se saa kuulijoissa saman efektin aikaan kuin veellä alkava kaverinsa. Mulla oli lapsena yks kaveri, joka sanoi kaikkeen "voi villu", joka oli must pahempi kuin ne kaks sanaa, joista se on yhdistelmä.

    Maaria

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...