Tän päivän hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli
pikkutyttöjen prinsessaleikeistä, joka kuulemma on tytöille tarpeellinen kehitysvaihe. Lasten leikeistä väitellyt yliopistonlehtori
Marjatta Kalliala sanoo, että kyse on samaistumisesta: prinsessana oleminen on tyttöyden ja naiseuden rakentamiseen kuuluva leikki. Aiheen tiimoilta pelkästään talonpoikaisjärjen varassa taiteileva projectmama ei voisi olla enempää eri mieltä. Satujen heiveröinen ja passiivinen prinsessa ei ole mikään hyvä samaistumisen kohde. Prinsessamaailmahan on täysin aikuisten (ja vieläpä vanhojen kirjailijasetien) luoma fantasia, jota tuputetaan tytöille synnytyslaitokselta lähtien ja aikuisen hyväksyntää haetaan sitten toteuttamalla näiden ehdottamia rooleja. Toki roolileikit, myös prinsessat, kehittävät mielikuvitusta, mutta parhaiten mielikuvitus kehittyy rooleja vaihtelemalla: prinsessan pitää osata olla myös lohikäärme tai noita. (Tulee tarpeeseen mm. työelämässä!) Sitäpaitsi
Peppi, Ronja Ryövärintytär tai mikä tahansa
teletapeista - myös se homo - ovat paljon parempia ja ei-seksualisoituja samaistumisen kohteita.
Lastenpsykiatrian professori
Tuula Tamminen taas puolustelee artikkelissa prinsessaleikkejä sillä, että "tytölle on tärkeää olla ihailtu: kevyt, pieni, kaunis, hempeä."
Ei, ei, ei ja ei.
Tyttöjen (ja poikien) täytyy tuntea olevansa ihastuttavia muutenkin kuin jossain puetussa roolissa! Tämähän nimenomaan opettaa ihmistä kätkemään oman persoonansa. Tyttöihin kohdistuvassa ihailussa pitää olla muutenkin hyvin varovainen. Heille ei pidä viestiä, että vain pieninä, hentoina ja siroina he ovat kauniita - eikö juuri tällainen ajattelu ruoki syömishäiriöinä ilmeneviä vääriä tulkintoja omasta persoonasta kun omana itsenään ei kelpaa?
Seuraavan kerran, kun joku tuttavanne saa tyttären, onnitelkaa ihanasta pienestä ulkoministeristä. Ja katsokaa ilmettä.
10 comments:
minusta prinsessaleikkien väheksyminen on ihan yhtä väärin kuin ulkoministeri- tai peppi-leikkienkin väheksyminen. kuten kyseisessä artikkelissakin todettiin, vinoon mennään nimenomaan silloin, jos prinsessatytön omaan itseen keskittynyttä kehitysvaihetta pidetään huonompana kuin poikien tai niiden tyttöjen, joita prinsessaleikit eivät kiinnosta. itse toivon, että mahdolliset tulevat tyttäreni saavat tarvitsemansa ihailun leikin kautta, jottei sitä tarvitse myöhemmin hakea esimerkiksi huonoista parisuhteista.
Asiaa kirjoitat. Mistäs sitä juurikin luin, että prinsessa yms -leikkejä leikkivälle lapselle ei saa sanoa että "Oletpas sinä nyt kaunis" vaan aina sanoa että "Onpa sinulla kaunis mekko" - lapsen tulee saada kuulla olevansa kaunis vaikka olisi alasti, ei koskaan minkään ulkoisen tekijän takia. Sama pätee muihin ominaisuuksiin.
Meillä on vahva prinsessakausi meneillään 6-vuotiaalla. Sille ei voi aikuinen mitään, se vaan on, niinpä olen sitä sitten pyrkinyt tukemaan. Ajattelen, että olkoon nyt niin prinsessaa kuin tahtoo. Ehkäpä sitten myöhemmin ei ole niin suurta tarvetta moiseen... ;-)
Mutta tärkeää on että on ihailtu ja saa kuulla olevansa kaunis ja älykäs leikki prinsessaa tai ei!
Joo nimenomaan, prinsessaleikkejä ei tietenkään saa väheksyä siinä missä ei mitään muitakaan roolileikkejä, mutta sitä ei saa tuputtaa eikä ihailun tule kohdistua rooliin, lapsen ulkonäköön vaan tekemiseen ja osaamiseen. Olen edelleen sitä mieltä että tytöille syötetään aivan liikaa vaaleanpunaista maailmaa ihan samalla tavalla kuin pojille robotteja ja hirviöitä. Ja se on meidän aikuisten aiheuttamaa.
Go mama go!
Tehdäänkö niin, et mä tuon Mattilallle lahjaks aina jotain traktoreita ja sä mun pojalle barbeja. Katsotaan miten kieroon kasvavat.
;)
H
Mä luulen että kasvavat kieroon joka tapauksessa, ei omena kauas päärynäpuusta putoa, nääs. :D
Mikäs toi ny oli?
Muistelin taannoin erään ystäväni kanssa lapsuuden leikkejämme. Me oltiin salaisia agentteja/supersankariprinsessoita, jotka mailmaa pelastaessaan pukeutuivat ihkuihin tiaroihin.
Ainakin joillekin tytöille prinsessa = seikkailija-sankari. Se pukeutuu pinkkiin glitteriin, JA on Tähtien sodan prinsessa Leia, planeettansa vallan ainoa perillinen. (Tai mitä esikuvia tytöillä nykyisin on? Ehkä ne ovat pomminpurkaja-prinsessoita. Luin jostain lehdestä, että pikkutytöt tykkäävät nykyisin leikkiä pomminpurkajaa.)
Olennaista ainakin meille oli se, että sai tehdä cooleja juttuja ja samalla olla "kaunis". "Kaunis" pikkutytöillä merkitsee mun nähdäkseni suunnilleen samaa kuin "kova" pikkupojilla: suosituskykyistä päähenkilöä, kaikkein ihmeellisintä sankaria.
(Barbileikithän sitten taas ovat täynnä mitä kummallisinta kinkyilyä ja pervoa meininkiä...;)
Laura
Sorry nyt kommenttiosion spämmäys, mutta jäin vielä miettimään tuota Tammisen "kevyt, pieni, kaunis" -litaniaa. Ainakin noi "kevyt ja pieni" ovat musta kyllä aivan väärässä paikassa. Lapsethan ymmärtääkseni usein elävät leikkikuvitelmissaan nimenomaan "aikuisten elämää", tai ainakin omaa näkemystään siitä. Aikuiset naiset eivät ole pikkutytön silmissä pieniä eivätkä hentoja, vaikka glamuruuseja ja kadehdittavan vapaita, vahvoja ja kauniita ovatkin.
Laura
Tää on tosi mielenkiintoinen postaus. Oon ihan samaa mieltä siitä, että lasta ei pitäis määritellä sukupuolensa perusteella, eikä tarjota vain sukupuoleen ehdollistettuja virikkeitä tai opettaa tiettyihin käytösmalleihin sukupuolen perusteella. Esim. päiväkodissatyöskentelyajoiltani muistan miten poikien ei kuulunut itkeä, heitä puhuteltiin paljon ankarammin ja vähäsanaisemmin ja tällainen varmasti johtaa ostaltaan siihen, miten miehet eivät osaa käsitellä pahaa oloaan.
Toki tytöt ja pojat ovat erilaisia, ja heihin vetoavat erilaiset leikit, ja aikuisenakin olemme vahvoja eri tavoilla, esim. naisjohtajan ei mielestäni tarvitse yrittää olla yksi äijistä, vaan käyttää matriarkaalisia, lempeitä ja rakentavia johtamistaitojaan.
Mulla ei ole vielä lapsia, luen tätä blogia kaverin suosittelemana, koska haaveissa ois saada vauva, ja jo täällä fiilistelen sun hyviä vinkkejä ja mahtavasti kuvailtuja tilanteita. Keep it up!
Terveisin
Maaria
Lähetä kommentti