Tietoa mainostajalle ›

2.5.2008

Ystäväni Tötörö

En tiedä yhtä ainutta mukeloa, jolla ei olisi lempinimeä. Ei niin lyhyttä ja ytimekästä nimeä olekaan etteikö siitä saisi väännettyä jotain naurettavaa ja epäcoolia. Meidän perhe ei tee poikkeusta. Ihan pienenä Maddea sanottiin yleisesti Oravaksi, koska se katsella napotti ympärilleen yhtä valppaan oloisesti. Nyt isona tyttönä Matilda on kavereiden kesken Madde, Mattila, Matteus tai Mats Sundin. Muitakin toki löytyy. Äitini käyttää nimeä Tösserö, koska, no niin no, kun se on sellainen omituinen tösserö. Myös Tättähäärä, Pököpää, Apinapaisti ja Jedi-täti ovat käytössä. Viimeksi mainittu johtuu ruskeasta unipussista, joka muistuttaa hieman Tähtien Sodasta tuttua jedikaapua. Tietty.

Samalla tavalla voidaan johtaa onomatopoeettisia verbejä. Yhden ystäväni reilun vuoden ikäinen vilkkaanpuoleinen poika tötöilee. Mikä tarkoittaa sitä, että ensin kuuluu "tö-tö!" ja sitten kolinaa. Ihan sairaan hyvä. "Mitäs siellä taas tötöillään?"

Lapsetkin osaavat kehittää vanhemmilleen kummallisia kutsumanimiä. Exäni perheessä viitattiin aina Lurkkiin, enkä yhtään tiennyt kenestä nyt taas puhutaan. Myöhemmin kävi ilmi että kyseessä oli perheen isä.

Osuvimmat lempinimet jäävät käyttöön ihan vanhemmallekin iälle, jotkut taas ovat tähdenlentoja. Hyvä niin toteaa nimimerkki Röppö. Toivottavasti muillakin on traumoja siitä, että vanhemmat ovat jokaiselle kotona esitellylle poikaystävälle alkaneet esitelmöidä kuinka meidän Röppö pienenä pulautteli kovasti. Yksi parhaista kuulemistani lemppareista on Viipale. Tytön oikea nimi on Vilma mutta kun se on sellainen sutjakka vipeltäjä niin sopii kuin nenä päähän. Toivottavasti Viipale on Viipale vielä pitkään.

4 kommenttia:

  1. On se jännä oikeesti, miten noita lempparinimiä löytyy. Mulla (pitkästä nimestä johtuen) on niitä miljoona. Yleisin Hanski, jota käyttää suurin osa ihmisistä. Mutta siinä lisäksi Hanselmi, Hanttapuli (veli on ihana ;D) Hanttamaaria... Listaa vois jatkaa ja jatkaa vaan. Mutta sit ajattelis, että näitä lempinimiä kerännyt äiti ei omaa lastaan niin hirveästi nimeäis, niin väärä luulo. Roope on millon Ropsukka, Roopelainen, jätkänpätkä, kakara, pöpönä... Ja tätä listaa vois jatkaa vielä pidemmälle kuin mun lempinimistä :D

    Hanna-Mari, a.k.a Hanski ja Roope

    VastaaPoista
  2. Mun ystävätär on kutsunut pientä tytärtään occasionally Anaalitapiksi niin kauan kuin muistan. Revi siitä.
    Frida: Nimestä älyttömyyksiin asti vedetyt johdannaiset, kuten Piida, Piipu, Piippu, Piipelo, Friiduli jne tylsää. Sitten tulee nää olemusta vastaavat; Pötikkä, Pörttinen, Turnipsi, Nakkipaketti, Napanöyhtä, Kärppähäärä, Pöntiäinen, Pökäle ja mitä näitä nyt on.
    Mutsi onnistui vääntämään toisen tyttärensä nimestä Emma, Ynjevin. Siinä vaiheessa, kun mutsi huusi marketissa, että YNJEVI, TUU TÄNNE! yläasteikäiselle lapselleen, tämä pyysi kohteliaasti josko nämä lempinimet pidettäisiin kodin seinien sisäpuolella.

    VastaaPoista
  3. Anaalitappi ei olisi kyllä ihan ekaksi tullut mieleen.. :D

    Törmäsin duunikuvioissa yhteen ala-asteen rinnakkaisluokkalaiseen poikaan, joka istuu nykyään jollain isolla mainostoimistopallilla. Oli vaikea olla asiallinen kun ainoa mitä mä siitä musitin oli se kun se pieraisi joulnäytelmässä ja sen jälkeen sitä kutsuttiin Pruutaksi.

    VastaaPoista
  4. Oon jäänyt koukkuun sun blogiin ja lueskelen ajan kuluksi (kun tyttö nukkuu, ah!) näitä vanhoja juttuja. Loistavaa! Voin liittyä huonoäiti.comiin mm. seuraavilla lempinimillä 3kk tyttärestäni, Pieru-Pirkko, Ripuli-Riitta, Kakka-kaisa, Pissa-Piia. Vähän mukavampi ilmaisu lienee Vaipparaketti-rakkauspaketti.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...