Punaista!

Lippu salkoon! Madde alkaa nyt karistella viimeisiä vauvan merkkejä. Ensimmäiset huterat askeleet on jo otettu, sanoja tapaillaan (mm. ätti ja ihi, jotka voi jo tulkita äidiksi ja isiksi) ja korvikkeen sekaan lorautetaan tilkka lehmän maitoa. Ja ei, mä en todellakaan ole haikeuden kyynelissä siitä, että mun vauva muuttuu oikeaksi lapseksi. Eihän Gepettokaan nyyhkinyt puunuken perään!

Noista juomista. Neuvolassa käskettiin antaa rasvatonta maitoa. Olin hiukan ällikällä lyöty - mihin kulutusmaitoa sitten tarvitaan? (Ja milloin sen nimeksi on tullut täysmaito?!) Tein kompromissin ja annan sinistä. Lähinnä siksi, että sitä menee vielä aika vähän ja punaista ei saa sellaisessa pienessä tetrassa.

Itse siirryin täysin rasvattomaan maitoon ekan poikaystäväni ohjauksella 21-vuotiaana. Musta olis muutenkin kaiken logiikan mukaan pitänyt tulla ylipainoinen ja diabeetikko. Mä nimittäin join lapsena kaikkea, mitä neuvola nykyään kieltää: kauheat määrät kaakaota ja mehua ja itse asiassa limuakin, koska yksi perhetuttu oli Hartwallilla töissä. Joskus yläasteella koulussa huomasin, että muut tytöt ei juo maitoa ruokajuomana vaan - vettä! Hämmästelin, että voiko tota käsienpesunestettä muka juoda. Mä muistan elävästi mummon tekemän mustaviinimarjamehun maun, väkevää kuin elämä, mutta kun laittoi riittävästi sokeria niin kyllä sen kesti. Ja kotisimaa, ilman rusinoita kiitos. Teetä mä aloin juoda vasta au pairina Lontoossa -93. Mun faija yritti joskus juottaa mulle ja mun veljelle hopeateetä, joka hienosta nimestään huolimatta on maitoa, johon sekoitetaan sokeria ja kuumaa vettä. Vain tee puuttuu. Ei mennyt läpi.

Onneksi pillimehua on vielä. Mutta mihin on kadonneet ne pyramidin muotoiset pakkaukset? Vadelma oli mun suosikki. Ja muistatteko Friscon? Sitruunalimpparia tummanvihreässä pullossa. Ja ne repäisykorkit.. Niistä sai aina haavan. Kehitys kehittyy. Madde ehkä muistelee sitten joskus Gefilus Kidius tuoteperhettä.