Eilen oli ekaa kertaa niin hieno ilma että kiskottiin uudet reimatecit niskaan ja mentiin viereiseen leikkipuistoon, hiekkalaatikolle, äitiyden ytimeen. Siellä on paitsi aidattua hiekkaa myös keinuja, isojen ja pienten liukumäki, puuhevosia ja erilaisia kiipeilytelineitä.
Skidi hakkasi lapiolla lautoja ja söi hiekkaa. Mä kuuntelin kuinka pusikko rapisi ja visersi, talvi suli ympäriltä reippaalla lorinalla ja keinu nitisi auringonpaisteessa. Joo-o. Kyllä tässä voisi yhden kesän viettää.
Ajattelin tänään toistaa tuon harjoituksen ja marssin paketti kainalossa reippain askelin portille kunnes jäykistyin. Iiks.
Puiston oli löytänyt tuhat muutakin tyyppiä: niitä lyhyitä haalariasuisia heebeleitä vilisi silmissä ja siellä täällä jökötti vähän pitempiä tyylikkäisiin aurinkolaseihin ja tuulipukuihin sonnustautuneita vanhemmuuden ammattilaisia.
Paniikkinappula pohjaan ja vaunukävelylle. Onneksi Skidi ei vielä älynnyt protestoida.
Okei. Oli strategiapalaverin paikka. Ensinnäkin mutsin päälle vedetään jotain muuta kuin kellastuneet unikko-kumpparit, puuroiset verkkarit ja helmasta revennyt karvatakki. Täytyyhän mun näyttää äidiltä eikä miltään kehtovarkaalta, for chrissakes!
Toiseksi otetaan naamalle aavistuksen pitkästynyt mutta uhrautuva ja asialleen omistautunut ilme (tarvitsen vielä harjoitusta). Kevyitä nyökkäyksiä ehkä. Kolmanneksi tarvitaan hyviä repliikkejä. En ollut ollenkaan valmistautunut siihen, että joku saattaisi puhua mulle. Lähdenkin tästä harjoittelemaan hiekkalaatikkorehvastelua.
Tai sitten käyn yön aikana tiputtelemassa sinne neuloja ja ruiskuja niin saadaan olla ihan rauhassa. Kjäh.
(Ja turhaan näppäilette sossun numeroa. Skidilä oli hanskat mutta se heitti ne itse mäkeen kun hiekan syöminen ei muuten onnistunut. Uudet hanskat on jo ostoslistalla.)
hei voitko sitten raportoida, että mistä kuuluu puhua, jotta olisi hiekkalaatikkouskottava? Niistä reimatec-haalareiden hankauskestosta (vai mitä avaruusfysiikkaa se Rous silloin referoi niistä ominaisuuksista) vai mistä? Katoitko muuten ikinä kätevä emäntä -nimistä suom. naisnäyttelijöiden tekemää sketsisarjaa, jossa yhdessä sketsissä räjähtäneet kotiäidit kokoontuu taloyhtiön postilaatikolla brassailemaan siitä, kenen lapsi on kamalin, keillä nukutaan vähiten ja kuinka monta kuukautta sitten on ehtinyt käydä suihkussa jne. Että pitäiskö olla sellanen?
VastaaPoistaVoin juhlallisesti kertoa että meille on puhuttu hiekkalaatikolla.
VastaaPoista- Madden asua kehuttiin. Kiitin kehuista.
- Madden ikää kysyttiin. Vastasin totuudenmukaisesti.
- Kaksi 1-vuotiasta Idaa toivat Matildalle keltaisen dinosauruksen, josta ilahtui kovasti ja mölisi tytöille itse kiitokseksi.
Summa summarum: kaikki keskustelut olivat helppotasoisia eivätkä sisältäneet keulintaa.
Testaan tänään uudestaan oliko meillä vain aloittelijan tuuria.
Mä en ole vieläkään uskaltautunut hiekkalaatikolle juuri mainitsemistasi syistä. Sosiopaattina pelottaa, että joku puhuisi mulle ja mun pitäisi samastua johonkin, mitä en ole. Mua ahdistaa jo toiset vaunut metron hississäkin (pitääkö aina puhua, kun molemmilla on muksu). Eikö ole hassua? Johan tätä äitiyttä on jo vuoden verran harjoiteltu ja silti karmaisee mennä hiekkalaatikolle oman piltin kanssa...Pelottaa, että siellä on ne ammattimaiset äidit, jotka osaa a) pukea pilttinsä oikein b) osaavat pukeutua itse oikein c) tietävät, mitä siellä kuuluu tehdä
VastaaPoista:D Mies väittää että mulla ei oo kaikki inkkarit kanootissa kun en osaa suhtautua kovin luontevasti sosiaalisiin tilanteisiin "vanhempana". Lohduttavaa että muillakin on sama fobia!
VastaaPoista