16.3.2008

Vai vielä ruuhkaa

Aikaa, jolloin perheen lapset ovat pieniä, kutsutaan ruuhkavuosiksi. Aika huono termi. Parempi olisi esimerkiksi moottoritievuodet tai formulavuodet. Ja ne alkavat siitä, kun elämän on saanut sillä tavalla mallilleen, että on vakituisissa töissä ja parisuhteessa saman katon alla. Sillä hetkellä ihminen nimittäin astuu johonkin madonreikään, joka heittää sinut ulos viidenkympin kohdalla.

Esimerkki. Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin vielä suht hyvätuloinen sinkku, matkustelin paljon ja asuin kaksiossa Lauttasaaressa. Sitten tapasin ukkoni. Nyt yhtäkkiä asun Espoossa, olen naimisissa ja minulla on piakkoin vuoden ikäinen lapsi. Sen sijaan minulla ei ole harrastuksia eikä rahaa eikä matkoja eikä vapaa-aikaa ja kaikki aikaisemmin helpot asiat kuten kampaajakäynnit ja shoppailut ovat järkyttävän järjestelyrumban takana.

Että ruuhkaa my ass.

Ruutulipun jälkeen alkavatkin sitten vaihdevuodet. Toivottavasti se vaihde on vitonen eikä pakki.

3 kommenttia:

  1. Kummasti se helpottaa, että meitä muitakin on tässä samassa tuubissa.

    Ja hei, se on vitonen. Pakit on annettu ja saatu jo tässä elämässä. Toivottavasti.

    Hanuri

    VastaaPoista
  2. Eikä kyse ollut edes pakkoavioliitosta, kai? Vai onko sinut johdatettu tähän tilanteeseen viekkaudella ja väryydellä? Vaihtaisitko takaisin? Joku ottais tämän elämän ja sinä saisit entisen. Ja vielä tuplasti kampaajakäyntejä ja muita viihdykkeitä. Vaihtaisitko? Kerro!

    VastaaPoista
  3. Lapsettomia vastaan on olemassa salaliitto joten viekkaudesta voidaan ainakin puhua! ;) Vääryys lienee vain itsesäälin aiheuttamaa.

    Ensimmäiset neljä kuukautta halusin vanhan elämäni takaisin joka päivä. Nyt annan tälle nykyiselle tilanteelle mahdollisuuden osoittautua paremmaksi kun pääsen takaisin töihin. Vastaan sitten. :)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...