27.3.2008

Josef K

Muistatteko Kafkan Oikeusjutun päähenkilön? Mä samaistun tällä hetkellä vahvasti siihen. Kaikki on mua vastaan.

1. Kiitokset ihan ensiksi Sampon verkkopankkiuudistuksesta. Hieno homma, pojat - se ei toimi firefoxilla ollenkaan ja explorerilla tulee jatkuvasti jotain virheilmoa ja tanskaa. Meilläkin on joskus ollut livenä jotain rikkinäisiä kampanjalinkkejä, mutta näin keskeneräistä bittiä ei ole kyllä koskaan verkkoon päästetty. Jonkun on pakko saada tästä hyvästä kenkää! Lisäksi mä oon aika varma, että se Espoontorin Nordean pankkiryöstäjä on vain Sampon verkkopankin asiakas, joka ei voinut enää odottaa.

2. Vauvan eroahdistus yhdistettynä hampaiden tekemiseen on aivan syvältä. Yksi kaverini huomautti lakonisesti, että joka ikiseen asiaan on ilmeisesti syynä hampaat, oli se sitten syömättömyys, juomattomuus, ripuli, unettomuus, kitinä, kuolaaminen, jyrsimisvimma tai yleinen tyytymättömyys kaikkeen. Voiko joku evoluutioon perehtynyt kertoa, miksi hampaat ei voi olla valmiina suussa? Miksi niiden tekeminen on kivuliasta? Miksi ne ei edes voi tulla yhtä aikaa? Miksi niitä tarvitaan kaksi settiä?

3. Eilisessä hesarissa oli ärsyttävä otsikko "Talvi tuli vihdoin". Miten niin vihdoin? Ei sen enää kuulu tulla! Nyt on KEVÄT, hitto vieköön. Nämä lumiaurojen rohinat on talven kuolonkorinoita. Loppuu toi manaaminen. Lähetin eilen kutsut grillikauden avajaisiin.

4. Mä lopetin sen hydrobicin ja ajattelin alkaa käydä tavallisessa jumpassa. Kävi ilmi, että tässä lähellä ei ole yhtä ainutta kuntokeskusta, josta saisi ostaa 10 kerran kortteja. Joko joutuu myymään sielunsa johonkin kuukausikorttiriistoon tai sitten voi maksaa itsensä kipeäksi kertamaksuina. En osaa päättää kumpaan mulla on vähemmän varaa. Mä olin ennen urheilullinen ja hyväkuntoinen ihminen. Nyt en muista milloin viimeksi olisin ottanut juoksuaskeleen. Miten tässä näin kävi?

Ja miten tässä käy? Toivottavasti loppu on onnellisempi kuin Oikeusjutussa.

- Persiisiin ammuttu mama

3 kommenttia:

  1. DanaFitnessiin Leppävaaraan voi ostaa 10 kerran kortteja. Aletaanko käydä yhdessä? Mulla on nimittäin sama "jumppaan, mars" -proggis menossa ja olen kartoitellut lähipaikkoja.

    Anu

    VastaaPoista
  2. Mä kanssa raivoissani manasin miehelleni tota hammas-juttua, juurikin noilla sanoilla :D Että MIKSI ne hampaat ei voi olla valmiina? Ja MITÄ hyötyä tästä on evoluution näkökulmasta katsottuna. No hän vastasi että vauva syntyy hampaattomana, jolloin on todennäköisempää että äiti imettää vauvaa. Ok, loogista, mutta MIKSI niiden hampaiden pitää tulla tällaisella tuskalla, sitten kun ne vihdoin tulee?
    Ei näitä voi tajuta...

    Nöyhtä täällä

    VastaaPoista
  3. Anu: mun jumpan on pakko olla fillarointi-/kävelymatkan päässä. Vähentää hiukan noita paikkoja. Motivuksella nimittäin on myös 10xkortit käytössä.

    Jatkokysymys hampaista: Madde on nyt kitissyt ja kuolannut ja jyrsinyt tuolinjalkoja *viikon*. Minkähän takia sen hampaan tekeminen ei voi olla päivän juttu? Argh.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...