30.3.2008

Anteeks mikä pers..?

Myönnän auliisti olevani hyvin lapsellinen, mitä tulee tuotemerkkeihin. En voi ostaa Pampersseja koska nimi on niin ankea. Sääli, koska ne ovat ilmeisesti hieman imukykyisempiä kuin Liberot. Etsiessäni Maddelle uutta unipussia törmäsin suomalaiseen design-kuosiin nimeltä Villit Nakkikoirat. Voitte arvata, että mun euroilla ei myöskään tueta tota suunnittelijaa, oli kangas sitten kuinka pehmoinen tahansa.

Onhan näitä muitakin, esimerkiksi Dr Oetker -tuoteperhe. Siis Doktor Ötker. Pakasteoksennusta? Ei vaan pizzoja, ihan hyviä vielä. Eihän toi nimi ole globaalistikaan mikään houkutteleva ellei valmista pernaruttobakteereita.

Yksi tosi kuolleena syntynyt ajatus oli lanseerata suomessa Persil Megaperls pesukuulat. Ei, ei, ei. Miksi kukaan ei kertonut, että tämän kansan suuhun ei voi laittaa kolmea konsonanttia peräkkäin ilman, että tulos viittaa kaikkea muuta kuin puhtaaseen pyykkiin? Olisin halunnut nähdä projektipäällikön ilmeen, kun kuuli, että nyt ei markkinoidakaan BioLuvilia.

Niin joo. Ikealla on myynnissä kiva pyykkikori, mutta sen nimi on BASKA. Voi vain syyttää itseään kun se hajoaa. Onneksi mies on ihan yhtä lapsellinen: meille ei otettu keittiöremontin yhteydessä Zanussin kodinkoneita. Olishan se ollut vähän häiritsevää.

Mua naurattaa myös yks brasilialainen futispelaaja jonka nimi on Kaka. "Palloa pelataan Kakalle..". Tsihi.

5 kommenttia:

  1. Voi Baska. Mua on jymäytetty. Se rotisko on nimittäin ihan Baska, kansi meni säleiksi vuoden hellävaraisen käytön jälkeen. Siis miten pyykkikorin kantta nyt käytetään? Nostetaan paikoiltaan ja lasketaan paikoilleen. Se ei kestänyt, meni päreiksi ja nyt vessassa saa ihailla likapyykkiläjää istuessaan bas... no joo.
    Mutta mä en tosiaan huomannut sitä nimeä, kun sen ostin. Olis mullakin herättänyt epäluulot.

    VastaaPoista
  2. Baska tuuri, Anna!

    Ikealla on toinenkin epäilyttävä tuote: STÖDIS hyllynkannatin. En osaa päättää onko se enmmän stondis vai stögis mutta yhtäkaikki sillä ei mun hyllyjä kannatella.

    VastaaPoista
  3. mienaan kuolla töissä nauruun

    VastaaPoista
  4. lmao - luen näitä todella jälkijunassa omalla mammalomalla. Mahtavaa viihdettä! Kiitos

    VastaaPoista
  5. Ikean Sultan Torsmo sijauspatja on tuote, jota ostaessani minun oli melkein kirjoitettava nimi lapulle palvelupisteen henkilöille, koska hysteerisen naurukohtauksen vallassa minun oli vaikea puhua

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...