Epämiellyttävä totuus - osa 1

Näin joulun jälkeen ehtii taas kirjoittelemaan. Sörkitäänpä vaihteeksi tabuja. ;)

Nyt seuraa kolmiosainen jatkosarja nimeltä "Miksi kukaan ei kertonut?", jossa käsitellään äitiyden aiheuttamia identiteettimuutoksia näin järki-ihmisen näkökulmasta. En todellakaan puhu mistään babybluesista vaan kriisistä, joka aiheutuu oman olomuodon muutoksesta ja sosiaalisen vaikutusalueen kapenemisesta.

Totean heti alkuun, että toki meitä on moneen junaan ja jotkut ovat heti sinut uuden asemansa kanssa. Ehkä tämä kriisi kuuluukin enemmän meille 30+ äideille, jotka ovat jo ehtineet saavuttaa hiukan statusta yhteiskunnassa ennen esikoisen syntymää. Yhtäkkiä arpa vain on heitetty, kaikki on toisin eikä entiseen ole paluuta. Joudut hyvästelemään itsesi vähintään seuraavaksi vuodeksi, kolmella eri tasolla. Sarja alkaa työ-teemalla, josta jatketaan vapaa-aikaan ja lopuksi käsitellään minä-kuva.

Kriisin ainekset ovat kasassa, jos takana on yli 10 aktiivista vuotta työelämässä vaikka et pitäisikään itseäsi kovin työorientoituneena ihmisenä. Riittää, että olit pätevä ja arvostettu työntekijä, kiinteä työyhteisön jäsen ja pidit työstäsi edes hiukan. Pudotus äitiarkeen on nopea. Ensinnäkin sinut eristetään työyhteisöstä äitiyslomalle. Jo nimi kertoo, että nyt olet Äiti (etkä senior consultant) ja teet
ei-työtä. Tämä uusi toimenkuvasi on nimestään huolimatta palveluammatti isolla peellä ja erona sairaanhoitajiin on vain se, että kolmivuorotyö olisi aivan luksusta, vastuu on suurempi kuin koskaan ja kiitosta ei ole luvassa palkankorotuksesta puhumattakaan. Väitän, että mikään työ ei ole henkisesti yhtä raskasta ja ylitsevuotavaa (en keksinut parempaakaan sanaa) kuin vauvan elossapitäminen (bonusta tyytyväisenä pitämisestä). Et todennäköisesti ole vielä koskaan elämässäsi tuntenut samanlaista täydellistä riittämättömyyden tunnetta, kun välillä "epäonnistut" täysin. Et saa lasta nukahtamaan tai syömään, sinulla ei ole aavistustakaan, miksi vauva karjuu
naama punaisena, et ole taaskaan ehtinyt harjata hiuksia ja aiemmin ihana avotakkakotisi näyttää pakolaisleiriltä. Olet epäinhimillinen, jos hetkeäkään ei kaduta.

Nyt kuuluu kiirehtiä korjaamaan, että mikään työ ei myöskään ole palkitsevampaa, mistä pääsemme asiaan: vauvanhan pitäisi itseisarvollisesti olla tästä kaikesta riittävä kiitos ja palkinto! Totuus on, että vastaan tulee päiviä, jolloin tekisi mieli kertoa kaikille lapsettomille kavereille, että älkää missään tapauksessa tehkö tätä virhettä. Ja juuri silloin, kun haluaisi lahjoittaa jälkikasvunsa kiertävään sirkukseen, joku sukulaismuori yleensä vielä kehottaa nauttimaan elämän ihanimmasta ajasta. Kaikkea kanssa! Järki-ihminen on muutenkin helisemässä tilanteessa, jossa palkka on pelkkää tunnetta. Eikä kukaan ole luvannut, että se on pelkkää onnea.

Hyvät uutiset: työn ilo löytyy itsestään sitten kun tähdet ovat taas oikeassa asennossa ja puuro maistuu. Ja samanlaista mekastusta, suttaamista ja ulvontaa on joka lapsiperheessä, et todennäköisesti tee mitään väärin. Ja järki-ihminenkin oppii käsittelemään tunneskaalojaan.

Tässä kriisissä auttaakin parhaiten vertaistuki. Jos et kuulu siihen ryhmään, joka juoksee kaikenmaailman vauvauinneissa ja muskareissa, soita omalle äidillesi ja kysy millainen itse olit pienenä. Huomaat kaksi asiaa: olet ollut ihan kauhea riiviö (ja saat nyt ansiosi mukaan) ja suurinta osaa epämiellyttävistä tavoistasi ei muisteta.
Skål på den.

- Katja

Ps. En voi edes kuvitella, millaista on oikeiden vaikeuksien kanssa kamppailevilla perheillä. Jos lapsi sairastaa, on huono nukkumaan tai syömään tai ei kehity normien mukaisesti. Jostain niitä voimia silloinkin revitään - kun ei ole vaihtoehtoja! Oikein hävettää välillä kun itse murjottaa jo yhden huonosti nukutun yön jälkeen ja resorit palaa heti kun soseet pärskitään naamalle.

Vaiheessa

Tiedoksenne, että lapsettomia vastaan on olemassa salaliitto. Paljon asioita perhe-elämästä jätetään kertomatta. Minä ainakin olin siinä uskossa että ns. kolmen kuukauden koliikki on ainoa raskas vaihe - jos se nyt sattuu omalle kohdalle. Fyi vaan, että vauvoilla on aina menossa joku vaihe. Ja se koliikkikin voi kuulemma alkaa myös kolmen kuukauden jälkeen!

Nopea kertaus. Ihan ensimmäiseksi on tämä eloonjäämisahdistus, jolloin pitää itkeä ja syödä varmuuden vuoksi tosi usein. Tähän vaiheeseen liittyvät tietty myös masukivut, kun uudenkarhea suolisto yrittää selvitä maitoproteiinien pilkkomisesta. Vatsanväänteet tulevat uudestaan kuvaan kun aloitetaan kiinteän ruoan maistelu, jolloin myös mahdolliset allergiat tulevat ilmi. Uudet ruoka-aineet pierettävät ja kiinteän pökäleen vääntäminen vaatii jo ponnistelua naama punaisena - as we all know. Sitten vauvoilla on vaihtelevasti (Maddella noin noin kuukauden välein) muutaman päivän kestäviä tiheänimunkausia, jolloin tisseistä tilataan lisää tavaraa vetoisuuttaan lisänneeseen vatsalaukkuun. Lisäksi vauvoilla on erilaisia motorisen kehityksen herkkyyskausia jolloin opitaan uusia taitoja. Öisin prosessoidaan kaikkea opittua: veivataan käsiä ihan tuulimyllynä kun ne kerta on olemassa tai pöngitään puoliunessa pystyyn kun kerran osataan. Pinnasängystä on myös kiva kiljua ja päristellä ihan omaksi ilokseen mihin aikaan vaan aamuyöstä, jolloin huomioarvo on taattu. Ja sydänkohtaus.

Hauskinta tässä on se, että koskaan ei tiedä milloin nämä vaiheet alkavat ja loppuvat. Niistä myös jää henkiin vaikka oletkin jossain vaiheessa valmis myymään jälkikasvusi mustalaisille. Huomaat vain yhtäkkiä, että pari edellistä yötä on mennyt ihan ilman mellakoita ja silmäpussisi ovat normaalia luokkaa.

Matildalla on nyt viisi kuukautta eloa mittarissa ja menossa on suvantokausi (between phases). Kolmen rai rai -viikon jälkeen yöt nukutaan suht läpeensä, jopa paremmin kuin aikaisemmin. Tämä ilmeisesti siksi, että nyt ei ole mitään mullistavaa menossa. Uusista merkittävistä kyvyistä näköpiirissä on vasta ryömiminen. Suun ja kielen yhteistyö kiinteän ruoan syömisessä on myös opittu ja ainakin tähän asti kaikki ruoka on maistunut. Nyt saisi sitten aloittaa viljojen, lihan, kalan ja kananmunan antamisen, mutta ehkä annan niiden odottaa hetken ja nukun muutaman yön varastoon. Jos niistä vaikka alkaa taas joku vaihe.

Tässä iässä lapsesta alkaa huomata persoonallisuuden piirteitä. Joillain mukeloilla edellä mainitut vaiheet menevät nopeasti tai jopa ihan huomaamatta ohi, jotkut taas mietiskelevät niitä yöt läpeensä vähintään kuukauden verran. Matilda edustanee tässä keskitasoa. Olemme havainneet että ipanamme on aika joviaali, kommunikoiva ja poikkeuksetta hyväntuulinen, varsinkin isille nauretaan paljon eikä haittaa jos kuivaa vaippaa ei vaihdeta saman tien. Mutta sitten, kun joku asia ei käy, se ei todellakaan käy. Arvon prinsessa kermapeppu ei voi sietää ruoassa KNÖÖLEJÄ. Luulin ensin, että ällötys kohdistuu perunaan, mutta kyseessä olikin koostumusongelma. Mun tekemässä perunasoseessa nyt valitettavasti on muutaman millimetrin sattumia kun en omista mitään teollisuuskeittön moulinexia, joten sitten yökitään, pärskitään ja syljetään ja esitetään tukehtuvaa vaikka keitetty peruna nyt hajoaa suussa ihan ilman jauhamista. Toinen voimakkaita protesteja aikaansaava asia ovat selän taakse rullantuvat paidat, pyyhkeet, peitot jne. On kuin piikkilankaa olisi hoitopöydälle laitettu, jos kylpypyyhe jää selän alle ruttuun. Teatterikorkea kutsuu.

Joillekin tulee vauvakuume heti kun lapsi alkaa osoittaa jonkinlaisia kasvamisen merkkejä: kun vaatteet tai turvaistuin jäävät pieniksi tai kun saa istua syöttötuolissa. Itse olen todella kiitollinen jokaisesta päivästä, joka vie minut lähemmäksi tän ipanan 1-vuotissyntymäpäivää.